Aikamoinen kesä

Vau mikä kesä 2018 olikaan! Ehkä paras vuosikausiin! Ja paljon sattui ja tapahtui. Kirjoitusinto on ollut kadoksissa ja tapahtumien kerääntyessä on motivaatio ollut entistä paremmin karkuteillä. Mutta jospa pieni kertaus olisi paikallaan? 

Alkukesästä kamppailin tosiaan poikien yhteenottojen kanssa. Tasapainoisen koiran Jouni kävi auttamassa minuu (ja poikia) eteenpäin ja se olikin viisas päätös. Opin jälleen koiristani enemmän ja varsinkin teinipoika Reinon ajatuksenjuoksu pääsi/joutui tarkemman syynin alle. 
Nythän on niin, että miulla on kaksi varsin vahvaa johtajatyyppiä hyppysissäni. Ja Rein kohdalla se varsinkin tarkoittaa töitä ja tiukkaa kuria. Uljas on se joka on miun varjo ja sitten myös komentaa kun mie komennan. Johdettu kävely ja tiukentunut kuri/säännöt kotona toi rauhaa arkeen. Paitsi nyt, kun U on vetänyt herneet nenään siitä että kaveri saa enemmän ruokaa kuin hän, HUOH!

U on saikuttanut enemmmän tai vähemmän varvasvammaista jalkaansa. Heinäkuun ja helteiden vuoksi totaalilepo teki hyvää ja liikkuminen on parempaa. Luultavasti jossain kohtaa jalka vaatii tarkempia tutkimuksia, mutta kiire niihin ei toistaiseksi ole. Hiljalleen katsotaan miten jalka kestää rasitusta (vai kestääkö9. Agility on ainakin nyt miltei täysin pois kuvioista, rallyyn panostetaan sitten enemmän tähtäimessä RTK1 ja AVO-luokkien korkkaus. Agilityä varovaisesti tunnustellen.

Heinäkuu vietettiin käytännössä lepolomaa. Koska helteet oli liikkuminen hyvin vähäistä, lähinnä uimista. Treenit oli ihan minimissään, keppien alkeita epäsäännöllisesti omassa pihassa. Hallilla ei käyty koko kuukautena. Teki aika hyvää sillä viikko sitten syyskauden avauksessa Rei teki hienoa työtä keskittyen ja kuunnellen sekä ollen itsenäinen. Hyvillä mielin kohti tulevan viikonlopun agilityleiriä siis. :)


Rei näyttäytyi viimeiset tämän vuoden näyttelynsä. Mikkelissä 28.7. se oli hienosti PU2 saaden neljännen SERTinsä. Viikko eteenpäin Kuopiossa tuloksena vaatimaton EH, koska oli niin ilmavan vaikutelman antava ja keskeneräinen. ;) 

Mikkelistä PU2 ja SERT #4

Kuopiossa kapea, ilmava ja keskeneräinen

Loppuvuodelle ei ole näyttelyitä tarjolla, joten keskitytään muihin lajeihin. Eli käytännössä agilityyn. :) Kakara on pärjännyt näyttelyissä yli odotusten ja saa nyt kasvaa ja kehittyä kaikessa rauhassa ja tammikuussa siten kehään seuraavan kerran.


Yhtenä kesän kohokohtana oli taipumuskokeen suorittaminen. Oltin 11.8. Kontiolahdella Karjalan Spanielien järjestämässä kokeessa, jossa tuomarina toimi Olavi Nurmiranta. Luottavaisin mielin lähdin päivään ja Rei ei pettänyt ja toimi jopa paremmin mitä osasin odottaa. :) Varsinkin hakutyöskentelyyn olin erittäin tyytyväinen. :) Se mikä jäi harmittamaan on arvostelussa mainitut "isotettelu toisille uroksille", kun Rei haukkui kun toinen aloitti sekä maininta ujoudesta, kun Rei ei suinpäin hypännyt täysin välinpitämättömänä istuvan tuomarin syliin. :D 

Nyt on taas hyvä hetki kaivella treenipäiväkirjat esiin pölyttymästä ja alkaa hieman määrätietoisemmin suunnitella treenejä. Lisäksi lenkkeilykin monipuolistuu, kun helteet ei enää estele. Tervetuloa syksy! Me ollaan valmiita! :)

26.3. rallytoko

Maaliskuun lopulla pääsin osallistumaan Uun kanssa rally-tokon tuomariharjoittelijan treeneihin. Tarkoituksena oli tehdä kisanomaista ratasuoritusta ja "tuomari" pisteytti sen. Voin sanoa, että  kiireisen yövuoron jälkeen muutaman tunnin unilla sitä ei todellakaan ole parhaassa mahdollisessa vireessä tekemään koiran kanssa kisanomaista suoritusta. Luvattu mikä luvattu ja lähdettiin kokeilemaan. Hyvä että mentiin, sillä kotiinviemisiksi tarttui PALJON huomionarvoisia ja treenattavia asioita. Iso kiitos Pia! :)

Ensimmäiselle radalle lähtö tuli aika lennosta. Kisoissahan olen paikalla aina ajoissa ja aloitan ns. virittelyn ajoissa ja samalla saan ajettua yli-innokkuuden/keulimisne alas ja ajatuksen mukavaan ja rentoon työntekoon. Nyt ei tämmöiseen olut mahdollisuutta ja lyhyet virittelyt eivät todellakaan riittäneet. :( U keuli aivan liikaa broileripyöryköiden vuoksi ja tekeminen oli pelkkää sähläämistä / kontaktin herpaantumista. Viime kisojen flow oli muisto vain... kaukainen semmoinen. 

Treenilista täydentyi siis virittelystä ja nopeasta radalle menosta, jos suoritusvuoro on osunut ensimmäiseksi. Kisoissa on kaksi minuuttia aikaa rataan tutustumisen jälkeen valmistella koiraa.

Tehtiin ALOKAS-luokan rata sekä soitellen sotaan meiningillä AVOIMEN luokan rata. Listaan alle jutut, mitä nousi treenattavaksi. Lisäksi treenattiin tulevaisuutta varten käytösruutua.

ALO-rata

- Vire liian korkea: näkyi mm. haahuiluna, nuuskimisena, taskujen pureskeluna

--> ohjaaja "jäätyy" koira jäätyy

- Pitää olla tarkkana kummalta puolelta (vasen vai oikea) sivulle tulo!

- Jos hihna menee jalkojen väliin--> yritä saade se pois! Tulee nopeasti mm. rintamasuunta virhe. U myös käy puremaan hihnaa.

- Eteentulojen suoruu.

AVO-rata

- Mieti missä kohtaa irroitat hihnan ennen suorituksten alkua. Tee tästä rutiini.

- Istumasta seisomaan --> hyvällä mallilla --> vahvista. Muista jättää riittävästi tilaa kyltille!

- Hyppy --> ota juoksuaskeleet max. 2m, koska U on iso koira.

- Huolellisesti opettele milloin koira laitetaan istumaan! (istu, eteen istu, sivulle istu)

- Suoruus! Takapään käyttö --> kohti tiukempia käännöksiä

- Pyörähdyksen aikaisempi ajoitus, koska U hidas pyörähtäjä.

- Kumartelu pois! Vauhdin hiipuminen pois ennen tehtävän suorittamista (esim. pyörähdys)! Taputukset ym. vähemmälle. Jatkuva "imuttaminen" pois. Käsiavut ok, kunhan niihin ei liity apuaskeleet/kumartelut. ALOssa pieni kumartuminen vielä sallittua

- Houkutus treenattava! Vire, kontakti!

- Maalissa heti koira kiinni ja sitten vasta kehut.

KÄYTÖSRUUTU (VOI, MES):

- Koira aina kytkettynä!

- Vas. sivulla istu --> pidä kontakti! U alkaa tarjoamaan herkästi sijaistoimintoja joista tulee miinusta.

- Treenaa! Eri asennot (sivulla, edessä, istu, maassa, MES seiso)

- Ohjaaja kohti kylttiä. Koiran/ohjaajan oltava suoritusalueella (onko sivulla vai edessä).

- Muista treenata erilaisissa häiriöissä!

SUMMA SUMMARUM:

Avo-luokan tehtävissä vielä paljon töitä. Hyvällä mallilla ollaan, mutta kisavalmiuteen on vielä matkaa. Temppuja treenattava mahdollisimman itsenäisiksi (esim. pyörähdys, eteentulot), ettei sitten myöhemmin tule turhia miinuksia liioista apujen käytöistä.

Treenit kylteillä vain muutaman kyltin mittaisia. Ja samalla tulee ns. kylttikokemusta ja oma sijainti asettuu paremmin. Mie tuppaan aina menemään aivan liian lähelle kylttejä. Hyvä kikka on myös treenata lyhyillä (parin metrin) kylttiväleillä.

Tulipas tylsä teksti, kun ei kuviakaan ole käytetävissä. No, onhan tämä enimmäkseen itselle pieni muistutus siitä mihin kiinnittää jatkossa huomioo. :) Toivottavasti tässä olisi hyviä vinkkejä muillekkin. :)

99 pistettä

On kertynyt kirjoitettavaa ja en vain ole saanut aikaiseksi aloittaa. Nyt tartun härkää sarvista ja aloitan purkamaan meidän alkanutta harrastus- ja kisavuotta. :) Edetääs ihan aikajärjestyksessä...

Mietin pitkään palveluskoira liiton vaatiman lisenssin ostamista. Pohdin myös kertalisenssejä, mutta laiskana päädyin kuitenkin hetken pähkäiltyäni hankkimaan lisenssin RTK1 silmissä kiiluen. Oma seurani PoKS Ry järjesti rallytoko kisat 3.3.2018. Tuomarina ko. karkeloissa toimi Minna Hillebrand. Enen kisoja Uljas saikutti jumiutunutta kroppaa ja kipeää varvasta useamman viikon ajan. Ja olin jotenkin niin arjen viemänä, ettei juurikaan oltu treenattu. Pari päivää ennen kisaa kävin esittelemässä kyltit ja se treeni meni aikalailla pyllylleen. 

Kisapäivänä meidän starttivuoro oli vasta myöhään iltapäivällä. Sain radan nähtäväksi jo aiemmin päivällä ja jopas rupesi tuskastuttamaan. Mietin monta kertaa, että ei oo taas mitään järkeä mennä nolaamaan itseämme kun ei olla treenattu. Oli juosten pujottelua ja eteentuloa... Ne haastavimmat jutut meille... No asetin tavoitteeksi, että hihnan kireydestä en tällä kertaa ota yhtään miinusta ja hyväksytty tulos olisi saatava. Nuo koin hyvinkin realistisiksi tavoitteiksi tässä kohtaa saavuttaa.

Menin ajoissa kisapaikalle. Uulla oli virtaa ja se kivasti keuli mm. eteen tuloja tehdessä. Odottelu kuitenkin laski virettä sopivasti ja tykkäsin sen mielentilasta lähtöpaikalle mennessä. Koko rata meni flowssa ja oltiin yhtä koko radan ajan. :) Varmistelin saksalaisen liiaksi ja U ei meinannut lähteä kiertämään selän taakse, mutta väliäkös tuolla kun kaikki muu oli onnistunut enemmän kuin hyvin. 

Tuomarin kommentti lämmitti mieltä :)

Tulostaululla odotti yllätys; 99 pistettä! Meille, treenaamattomille aloittelijoille! Se yksi ainoa miinus tuli juurikin siitä saksalaisesta käännöksestä. Ilman sitä ois ollu täydet pisteet. Huikeeta! Palkinnoille ei päästy, koska aika ei riittänyt. Eipä harmittanut, sillä oltiin ylitetty itsemme. :)

Tuo kupla, flow, mikä radalla ollessa oli, oli juuri sitä mitä olen viimeisen vuoden aikana kaivannut. Ja nyt vihdoinkin se löytyi taas. <3 Uljas "hymyili" koko radan ja heilutti iloisena häntää ja miulla oli rento olo koko radan ajan. Ihan paras tunne. <3 

RTK1 on nyt yhden hyväksytyn tuloksen päässä. :)  Siinäpä tavoite tälle vuodelle. Tai voisiko sanoa että tavoitteeksi on noussut ALO-luokan korkkaaminen tänä vuonna. Seuraavaa kisaa en ole vielä päättänyt. Pari ajatusta on, jonne voisin yrittää ilmoittautua. Hankalaksi tekee samanaikaiset näyttelyt. On nyt vaan punnittava kumpi houkuttaa enemmän.

AVO-kyltit on aloitettu treenaamaan. Rallya voisi treenata hieman säännöllisemmin toki. ;) Ja suunnitelmallisemmin! Agility vaan houkuttaa enemmän :D Agin suhteen kisakalenteri on ihan avoinna. Terveys on nyt kunnossa, mutta tarkoin silmin seurailen miten Uun kroppa kertaa maksikorkeuksia ja ratatreeniä.

Tahmea vuoden alku

Tavoitteet antavat edelleenkin odotella itseään. Samoin se todellinen motivaatio. Tai ehkä voin vaan syyttää siitä töiden aloitusta ja lapsiperhearkea? Periaatteessa ollaan kyllä joka viikko tehty jotain ja ihan ajatuksen kanssa, mutta se punainen lanka puuttuu silti. Ihmislapsi aloittaa päivähoidossa ensi viikolla ja sitten on taas vähän paremmin aikaa keskittyä vapaapäivinä myös koiraharrastuksiin. Ja ehkäpä se treenipäiväkirjan täyttäminen olisi taas hyvä herätellä henkiin.

Arki hakee uomaansa ja innolla odottelin hoidon alkua ja vilkuilin kalenteria sillä silmällä, että omatoimitreenit saisi kivasti viikko-ohjelmaan mukaan. Oman seuran kisatkin lähestyi, mutta ne nyt joudutaan unohtamaan a) työvuorojen ja b)jalkavaivan vuoksi. :( Kisakauden avaus siirtynee keväämmälle. Ja tietenkin mm. näyttelyitä sattuu kotikulmien kisojen kanssa päällekkäin. EI tuo kisainnostus kovinkaan kummoinen ole, joten ei siitä stressiä sen enempää.

Jumien suurin syy?

Niin, maanantain treeneissä U teki tosi tahmeat kepit ja jätti useamman kerran kepit kesken. Jo silloin heräsi pieni ajatus, että nyt ei kaikki oo ihan reilassa. Kotona asiaa harmitellessani J sanoi, että hänen mielestään edellisenä päivänä Uun noustessa makuulta ylös se oli hetken epäpuhdas. Niin ja hallilla lämmitellessä ravuuttaen se vauhtia hidastaessa taas kevensi normaalia enemmän oikeaa etustaan. Radalla se kuitenkin kaikki hypyt ja kontaktit suorittu aivan normaalisti ja innostui rallattelemaan lelunkin kanssa.
Olin jo taas diagnosoimassa sille mm. nivelrikkoa ja agilityn lopettamista. Ongelma paikantui taas kuitenkin tuonne lapojen seutuun ja siellä on samanlainen jumi mitä syksyllä. Onneksi tiedä mikä ja kuka siihen osaa auttaa. <3 Joten ei vielä heitetä agilitykirvestä kaivoon. ;)

Rallykisat ois edessä kuukauden kuluttua. Siihen pitäisi oikeasti alkaa treenaamaan. Tehdä enemmän treeniä kisapannalla ja -hihnalla ettei oteta tyhmiä miinuksia hihnan kireydestä. Käännöksiin takapää paremmin hommiin ja suoruuteen parannusta. Siinäpä sitä urakkaa. Tavoitteena edelleen hyväksytty tulos, joten täydellisyyteen ei olla tavoittelemassa. Hyvä fiilis ja vire on se päätavoite. :)

ReiRei Reipatti on tehnyt varsin helppoja treenejä. Tykkään kovasti sen tavasta työskennellä, mutta viime maanantaina tuli todettua taas se miten se kaipaa häiriötreeniä. Mopo vähän keuli ja aivot oli narikassa. Pitäis saada mopo paremmin hallintaan ennen maaliskuun ensimmäistä  valmennusta, jonne oon kakaran ilmonnut.

Vuoden 2017 loppu

Ehkä näin tammikuun lopulla on viimeistään hyvä tehdä pieni paluu taaksepäin. Lapsiperhearki ja töiden aloitus ovat syöneet aika kiitettävästi kirjoitushalua. Nyt uuden läppärin myötä, on ehkä realistisempaa saada myös blogia pidettyä paremmin ajantasalla. Ainakin toivottavasti. ;)

Vuoden 2017 loppu olikin merkityksellistä aikaa miun ja Uljaksen harrastusrintamalla. Korkattiin uusi laji Itsenäisyyspäivän kunniaksi, nimittäin Rally toko. :) Osallistuttiin oman seuran kisoihin ja hyväksytty tulos sieltä saatiin. Tuomarina toimi Anna Klingenberg ja pisteitä kerrytettin ALO-luokassa 84 pisteen verran. Suurin osa miinuspisteistä tuli ohjaajan hölmöydestä mm. liian kireästä hihnasta. Suurin miinus oli, kun U tarjosi sivulle tuloa eteentulon sijaan.

Vaikka pisteissä oli paljon parantamisen varaa olin todella tyytyväinen kokonaisuudessaan meidän suoritukseen. Vire säilyi paremmin kuin odotin ja meidän treenimäärä oli ennen kisoja todella pieni. 

Muutoin vuoden loppu oli harrastusrintamalla aika hiljainen. Tehtiin viikoittain aksaa molempien poikien kanssa, mutta aika rennolla asenteella ja fiiliksen mukaan.
Uun kanssa tuli jälleen painiskeltua matalan vireen kanssa ja koko aksa tuntui jotenkin raskaalta vääntämiseltä. U vietti pidennetyn joululoman ja oli tauolla kolmisen viikkoa. Tuona aikana se ei käynyt hallilla taikka kotipihassakaan treenannut mitään aksaan liittyvää. 

Hain valmennuspaikkaa Reinolle, mutta eihän me sitä saatu mikä harmitti ja harmittaa edelleen kovasti. Paljon tuli pohdittua, että miten vuoden 2018 treenit jaan pojille, sillä työn puolesta en mitenkään pysty treenaamaan kahta kertaa viikossa ohjatusti. Uljaksen kanssa en vielä halua lopettaa, koska se on niin hieno opetusmertari miulle. Ja Reinon kanssa tarvittaisi kunnon valmennusta, että edettäisiin asioissa järkevästi ja suunnitelmallisesti. 

Treenipaikka on haettu Uljakselle, mutta Reino pysyy menossa mukana ja silloin tällöin tulee tuuraamaan Uljasta. Varsinkin, jos vireongelmat näyttäytyvät, astuu Reino treeniradalle. Pyrin pitämään kiinni siitä, että käytäisi säännöllisesti vapaavuorolla treenaamassa ja silloin pääpaino on Reinon tekemisessä. Se miten käytännössä tämä suunnitelma pitää, on ajan kysymys. :)

Kovasti yritin pohtia tavoitteita vuodelle 2018, mutta ne on yhä ja edelleenkin auki. Niin paljon energiaa on mennyt työarkeen sopeutumiseen ja helmikuussa aloittaa meidän ihmispentu päivähoidossa, joten arkikin on hakenut uomiaan. Palailen tavoitteisiin, kunhan saan niitä jollain tapaa järkeväksi muodostettua ensin omassa päässäni. Kyllä olen ihan pihalla, ja en tykkää tästä itse yhtään. 

Lunta on susirajalla riittänyt, joten pojat ovat saaneet riekkua lumessa mielinmäärin. Aloitin jo viime vuoden puolella kiinnittämään enemmän huomiota kunnon kohotukseen. On reippailtu lumihangessa, käyty hihnalenkeillä ja jumpattu iltaisin. Uljakselle etupään vahvistusta ja Reino jatkaa takajalkojensa etsimistä (jossa se on ilokseni edistynyt).

Vuodelle 2018 on siistejä juttuja suunnitteilla, joten ihan täysin ilman suunnitelmia ja tavoitteita ei olla. Tosin nämä kivat jutut painottuu ehkä enemmän miun omiin menoihin (jotka kuitenkin liittyvät agilityyn). Enempää en vielä hihku, sillä mikään ei ole vielä 100 varmaa. :)

Treenikuulumisia

Postausta pitkästä aikaa. Ollut jotenkin todella vaikeaa avata blogia, sillä edellinen postaus koski pappakoiran poismenoa. :´( Ikävä on valtava, vaikka arki on nyt rennompaa. Aina sitä vaan vielä oottaa pappakoiran hymyä, kun tulee kotiin. 

Mutta treenirintamalla on ollut vilkasta, joskin Uljas vietti saikkua parin viikon ajan. Uljas arkoi syystä tai toisesta toista etustaan (ei ontunut, mutta ajoittain keventi askelta) ja sai myös ristiselkänsä todella jumiin. Luottofyssarilta löytyi apu <3 ja agilityn pariin on Uljaskin päässyt taas palaamaan. :)

Agin sijaan Uljas on tehnyt enemmän rallyyn liittyviä juttuja. Ja Uljas pääsi miun kanssa myös meidän molempien ensimmäiseen rallykoulutukseen pyhäinpäivän kunniaksi. Elli Kinnunen oli Haukkuvaaralta  kouluttamassa oman seurani harrastajia. Meidän oli pitänyt etukäteen lähettää pientä infoa itsestämme, joten 20 minuutin treeniaika saatiin hienosti räätälöityä juuri jokaisella yksilölliseksi. Olihan se hassua se odottelu, kun on niin tottunut agivalmennusten nopeaan tempoon. 20 minuuttia oli pitkä aika seurata muiden tekemistä, mutta omalla kohdalla tuo 20 min hujahti hurjan nopeasti.

Ja mitä valtaisia ahaa-elämyksiä koinkaan tuon koulutuksen aikana! En niinkään rallytokosta mutta ihan koiran kouluttamisesta. Listaan joitakin juttuja, jotka itselle "kolahtivat" kaikista eniten:

• Palkan linja. Jos haluan vahvistaa oikeaa seuraamispaikkaa / perusasentoa on mietittävä palkan linjaa mistä se menee koiran suuhun (olipa se lelu taikka nami).
• Palkkojen arvo. On tehtäviä joissa riittää pienemmän arvon palkka esim. kehu. Tälläinen voi olla joku superhelppo juttu jonka koira varmasti osaa. Hieman vaativammasta tehtävästä annetaan "arvokkaampi" palkka esim. lihapullaa / muuta maukkaampaa evästä. Ja sitten on superonnistuminen, josta saa esim. villin leikin suosikki lelun kanssa. 
• 100% keskittyminen KOIRAAN. Ei muihin ihmisiin, kyltteihin, rataan tms. Kun keskittyy koiraan, keskittyy myös koira sinuun ja työntekoon.
• Palkkavihje. Palkkavihje on vinkkisana koiralle, että kohta tulee palkkaa. Vähän niinkuin naksutin, mutta sanallisessa muodossa. Namilla ja lelulla voi olla eri vihjesanat. 
• Opeta koiralle, että kontaktin pitäminen kannattaa tilanteessa kuin tilanteessa. 

Varsinkin tuo palkan linja oli itselle se suurin AHAA-elämys. Ei oo aksassa sitä tarvinnut miettiä. :D Tämän myötä olen saanut molemmilla koirilla perusasennon sekä seuraamispaikan paremmaksi. Sama ajatus on pidettävä mielessä myös eteentuloja treenatessa.

Kommenttina meidän tekemisestä oli, että kyllä me ALO-luokat selvitään näinkin, mutta hommia tulee tehdä. Kontaktin pito on se tärkein. Kuten itsekkin sen tiesin, vaatii Uljas hirveästi tsemppausta ja tukea että ei lähde epävarmuuttaan haahuilemaan. Lyhyttä kontaktitreeniä aikaa hiljalleen pidentäen. Myös vasemmalla käännös lähti uudelleenopetteluun, että saadaan koiran takapäänkäyttö paremmaksi.Oikealla käännöksen vaatii vahvistamista, mutta ne sujuu paremmin. 

Reino on keskittynyt aksaan. Enimmäkseen suoraan juoksemista mutta mukaan on tullut myös käännösharjoittelua suoraan luukuttamisen lisäksi. Treenikertoja on kertynyt 2-3 / viikko. Tarkoituksella annan treenimäärän olla nyt vähän korkeampi ja joulun aikaan otetaan totaalinollaus aksasta. Se miten pitkä joulutauko on, en tiedä, sillä ensivuoden ryhmäpaikka-asiat on vielä auki.
Ollaan käyty kerran viikossa vapaavuorolla yksikseen tekemässä juttuja. Nämä treenit on yleensä käännöksiä tai palkalle suoraan juoksua, sillä ihmislapsi on mukana hämmentämässä näissä treeneissä. Reino tuurasi Uljasta Uun saikun ajan viikkotreeneissä. Lisäksi ollaan parina viikonloppuna käyty juoksemassa isolla kentällä. 

Teini-ikä alkaa nostamaan päätään ja aivot on aikalailla narikassa. Reino väläyttelee hienoa työnskentelyä, kunhan vaan saa pidettyä päänsä kasassa ja keskityttyä töihin. Haahuilu on lisääntynyt, joten keskittymis ja malttitreenit on mukana kuvioissa. Noihin malttitreeneihinkin saatiin hyviä oppeja rallyvalmennuksessa. :) 

Kotosalla jätkät saavat tehdä pientä jumppaa n. pari kertaa viikossa. Helppoja temppuja kuten mm. peruuttamista, asennonvaihtoja, jalkojen välistä pujottelua. Lisäksi dobopallon kanssa jumppaa ja/tai tasapainotyynyjen kanssa syvien lihasten jumppaa. :) 

Ihan kiireisenä on arki pysynyt siis . :D

 

Rallytoko

Olen jo jonkin aikaa haaveillut uuden lajin aloittamisesta. Varsinkin, kun U on jo kuusi, halusin pohtia lajia mitä treenata kun aksasta on aika jäädä pois (ei kuitenkaan vielä). Tokoahan ollaan kotioloissa tehty ja jossain vaiheessa pohdin, josko ihan kokeisiin saakka olisi päästy, mutta se jäi vain ajatuksen asteelle. Kesän aikana heräili ajatus rallytokosta. Rennommalla asenteella tehtävää puuhaa, ei samanlaista pilkun viilausta kuten toko. 

Kiitos ihana paparazzi Sanna tästä kuvasta <3

Silmäilin kursseja ja niiden ajat eivät oikein istuneet meidän tämänhetkiseen elämään. Harmittelin kavereillekkin, että oispa kiva aloittaa mutta apua siihen tarvittais eikä nuo tarjolla olevat kurssit just nyt onnistu. Olin jo hautaamassa koko ajatusta myöhemmäksi, kunnes tarjoutui mahdollisuus päästä tuttujen kouluttajien kanssa tutustumaan lajiin. :) 

Viime sunnuntaina oltiin sitten uuden lajin parissa. Käytiin pikaisesti läpi ALO-luokan kylttejä (ei kaikkia) ja lajin perussääntöjä. Päästiin myös kahdelle radalle testaamaan. Varsinkin ALO-luokan asiat on Uulle periaatteessa helppoja. Siellä ei tule mitään sellaista tehtävää, mitä U ei osaisi. Kaikki säätö menee siihen, kun ohjaaja miettii kumpi olikaan vasen ja kumpi oikea ja pitikös tässä kohtaa koiran istua vai ei. :D Ja olla törmäämättä kylttiin! 

Ja kipinähän syttyi! Niin paljon, että suunnittelen ensimmäisiin kisoihin osallistumista. Joo-o! Oli kivaa nähdä U tekemässä hommia iloisena häntä heiluen. <3 Ja kun saan (ja pitää) kannustaa ja kehua koiraa koko ajan. 

On aika työstää taas ohjaajan korvienväliä. Unohtaa se tiukka ja totinen tekeminen ja heittäytyä rennon letkeään, mukavaan yhdessä tekemiseen, jossa koiraa saa auttaa paljon niin käsimerkeillä kuin suullisilla kehuillakin. Miten vaikeaa tuokin on, kun keskittyy vaan tehtäviin?! 

Ja entäs kun ohjaaja on vannoutunut suorittaja, jonka täytyy onnistua just eikä melkein?! Ja herkkä koira, joka ei varmasti toimi jos ohjaaja on kireä kuin viulunkieli. 

Innostus on niin kova, että ilmoittauduin jo rallyn koulutuspäivään. Nyt vaan toivon, että mahdutaan mukaan. :) Ja ajatus on kohti joulukuuta ja kisoja. Nyt se on sanottu ääneen, joten sinne siis! :)