ROP

Lapsikoira aloitti näyttelyuransa 17.3. Enon ryhmänäyttelyssä. Eikä muuten ollut lainkaan pöllömpi aloitus, vaikka osallistuminen oli vaakalaudalla aina rodun alkuun saakka. :D 

Tuomarina enkuilla Jouko Leiviskä ja enkkuja oli 23 kappaletta ilmoitettu.

Pikku-Rein tulos oli aika mieletön JUN ERI1 SA PU1 SERT ROP

ROP Reino, VSP miltei 11-v. Nancy <3
Junnu ja Mummu vei ja voitti <3

Kyllä muuten handlerin kädet tutisi PU-kisassa. Mutta niin se vaan juuri 1-vuotta täyttänyt junnukoira napotti ekana koko ajan.

Seuraava näyttely on tulevana lauantaina Kerimäellä. Katsotaan mitä Reinosta tällä kertaa sanotaan...

99 pistettä

On kertynyt kirjoitettavaa ja en vain ole saanut aikaiseksi aloittaa. Nyt tartun härkää sarvista ja aloitan purkamaan meidän alkanutta harrastus- ja kisavuotta. :) Edetääs ihan aikajärjestyksessä...

Mietin pitkään palveluskoira liiton vaatiman lisenssin ostamista. Pohdin myös kertalisenssejä, mutta laiskana päädyin kuitenkin hetken pähkäiltyäni hankkimaan lisenssin RTK1 silmissä kiiluen. Oma seurani PoKS Ry järjesti rallytoko kisat 3.3.2018. Tuomarina ko. karkeloissa toimi Minna Hillebrand. Enen kisoja Uljas saikutti jumiutunutta kroppaa ja kipeää varvasta useamman viikon ajan. Ja olin jotenkin niin arjen viemänä, ettei juurikaan oltu treenattu. Pari päivää ennen kisaa kävin esittelemässä kyltit ja se treeni meni aikalailla pyllylleen. 

Kisapäivänä meidän starttivuoro oli vasta myöhään iltapäivällä. Sain radan nähtäväksi jo aiemmin päivällä ja jopas rupesi tuskastuttamaan. Mietin monta kertaa, että ei oo taas mitään järkeä mennä nolaamaan itseämme kun ei olla treenattu. Oli juosten pujottelua ja eteentuloa... Ne haastavimmat jutut meille... No asetin tavoitteeksi, että hihnan kireydestä en tällä kertaa ota yhtään miinusta ja hyväksytty tulos olisi saatava. Nuo koin hyvinkin realistisiksi tavoitteiksi tässä kohtaa saavuttaa.

Menin ajoissa kisapaikalle. Uulla oli virtaa ja se kivasti keuli mm. eteen tuloja tehdessä. Odottelu kuitenkin laski virettä sopivasti ja tykkäsin sen mielentilasta lähtöpaikalle mennessä. Koko rata meni flowssa ja oltiin yhtä koko radan ajan. :) Varmistelin saksalaisen liiaksi ja U ei meinannut lähteä kiertämään selän taakse, mutta väliäkös tuolla kun kaikki muu oli onnistunut enemmän kuin hyvin. 

Tuomarin kommentti lämmitti mieltä :)

Tulostaululla odotti yllätys; 99 pistettä! Meille, treenaamattomille aloittelijoille! Se yksi ainoa miinus tuli juurikin siitä saksalaisesta käännöksestä. Ilman sitä ois ollu täydet pisteet. Huikeeta! Palkinnoille ei päästy, koska aika ei riittänyt. Eipä harmittanut, sillä oltiin ylitetty itsemme. :)

Tuo kupla, flow, mikä radalla ollessa oli, oli juuri sitä mitä olen viimeisen vuoden aikana kaivannut. Ja nyt vihdoinkin se löytyi taas. <3 Uljas "hymyili" koko radan ja heilutti iloisena häntää ja miulla oli rento olo koko radan ajan. Ihan paras tunne. <3 

RTK1 on nyt yhden hyväksytyn tuloksen päässä. :)  Siinäpä tavoite tälle vuodelle. Tai voisiko sanoa että tavoitteeksi on noussut ALO-luokan korkkaaminen tänä vuonna. Seuraavaa kisaa en ole vielä päättänyt. Pari ajatusta on, jonne voisin yrittää ilmoittautua. Hankalaksi tekee samanaikaiset näyttelyt. On nyt vaan punnittava kumpi houkuttaa enemmän.

AVO-kyltit on aloitettu treenaamaan. Rallya voisi treenata hieman säännöllisemmin toki. ;) Ja suunnitelmallisemmin! Agility vaan houkuttaa enemmän :D Agin suhteen kisakalenteri on ihan avoinna. Terveys on nyt kunnossa, mutta tarkoin silmin seurailen miten Uun kroppa kertaa maksikorkeuksia ja ratatreeniä.

Tahmea vuoden alku

Tavoitteet antavat edelleenkin odotella itseään. Samoin se todellinen motivaatio. Tai ehkä voin vaan syyttää siitä töiden aloitusta ja lapsiperhearkea? Periaatteessa ollaan kyllä joka viikko tehty jotain ja ihan ajatuksen kanssa, mutta se punainen lanka puuttuu silti. Ihmislapsi aloittaa päivähoidossa ensi viikolla ja sitten on taas vähän paremmin aikaa keskittyä vapaapäivinä myös koiraharrastuksiin. Ja ehkäpä se treenipäiväkirjan täyttäminen olisi taas hyvä herätellä henkiin.

Arki hakee uomaansa ja innolla odottelin hoidon alkua ja vilkuilin kalenteria sillä silmällä, että omatoimitreenit saisi kivasti viikko-ohjelmaan mukaan. Oman seuran kisatkin lähestyi, mutta ne nyt joudutaan unohtamaan a) työvuorojen ja b)jalkavaivan vuoksi. :( Kisakauden avaus siirtynee keväämmälle. Ja tietenkin mm. näyttelyitä sattuu kotikulmien kisojen kanssa päällekkäin. EI tuo kisainnostus kovinkaan kummoinen ole, joten ei siitä stressiä sen enempää.

Jumien suurin syy?

Niin, maanantain treeneissä U teki tosi tahmeat kepit ja jätti useamman kerran kepit kesken. Jo silloin heräsi pieni ajatus, että nyt ei kaikki oo ihan reilassa. Kotona asiaa harmitellessani J sanoi, että hänen mielestään edellisenä päivänä Uun noustessa makuulta ylös se oli hetken epäpuhdas. Niin ja hallilla lämmitellessä ravuuttaen se vauhtia hidastaessa taas kevensi normaalia enemmän oikeaa etustaan. Radalla se kuitenkin kaikki hypyt ja kontaktit suorittu aivan normaalisti ja innostui rallattelemaan lelunkin kanssa.
Olin jo taas diagnosoimassa sille mm. nivelrikkoa ja agilityn lopettamista. Ongelma paikantui taas kuitenkin tuonne lapojen seutuun ja siellä on samanlainen jumi mitä syksyllä. Onneksi tiedä mikä ja kuka siihen osaa auttaa. <3 Joten ei vielä heitetä agilitykirvestä kaivoon. ;)

Rallykisat ois edessä kuukauden kuluttua. Siihen pitäisi oikeasti alkaa treenaamaan. Tehdä enemmän treeniä kisapannalla ja -hihnalla ettei oteta tyhmiä miinuksia hihnan kireydestä. Käännöksiin takapää paremmin hommiin ja suoruuteen parannusta. Siinäpä sitä urakkaa. Tavoitteena edelleen hyväksytty tulos, joten täydellisyyteen ei olla tavoittelemassa. Hyvä fiilis ja vire on se päätavoite. :)

ReiRei Reipatti on tehnyt varsin helppoja treenejä. Tykkään kovasti sen tavasta työskennellä, mutta viime maanantaina tuli todettua taas se miten se kaipaa häiriötreeniä. Mopo vähän keuli ja aivot oli narikassa. Pitäis saada mopo paremmin hallintaan ennen maaliskuun ensimmäistä  valmennusta, jonne oon kakaran ilmonnut.

Vuoden 2017 loppu

Ehkä näin tammikuun lopulla on viimeistään hyvä tehdä pieni paluu taaksepäin. Lapsiperhearki ja töiden aloitus ovat syöneet aika kiitettävästi kirjoitushalua. Nyt uuden läppärin myötä, on ehkä realistisempaa saada myös blogia pidettyä paremmin ajantasalla. Ainakin toivottavasti. ;)

Vuoden 2017 loppu olikin merkityksellistä aikaa miun ja Uljaksen harrastusrintamalla. Korkattiin uusi laji Itsenäisyyspäivän kunniaksi, nimittäin Rally toko. :) Osallistuttiin oman seuran kisoihin ja hyväksytty tulos sieltä saatiin. Tuomarina toimi Anna Klingenberg ja pisteitä kerrytettin ALO-luokassa 84 pisteen verran. Suurin osa miinuspisteistä tuli ohjaajan hölmöydestä mm. liian kireästä hihnasta. Suurin miinus oli, kun U tarjosi sivulle tuloa eteentulon sijaan.

Vaikka pisteissä oli paljon parantamisen varaa olin todella tyytyväinen kokonaisuudessaan meidän suoritukseen. Vire säilyi paremmin kuin odotin ja meidän treenimäärä oli ennen kisoja todella pieni. 

Muutoin vuoden loppu oli harrastusrintamalla aika hiljainen. Tehtiin viikoittain aksaa molempien poikien kanssa, mutta aika rennolla asenteella ja fiiliksen mukaan.
Uun kanssa tuli jälleen painiskeltua matalan vireen kanssa ja koko aksa tuntui jotenkin raskaalta vääntämiseltä. U vietti pidennetyn joululoman ja oli tauolla kolmisen viikkoa. Tuona aikana se ei käynyt hallilla taikka kotipihassakaan treenannut mitään aksaan liittyvää. 

Hain valmennuspaikkaa Reinolle, mutta eihän me sitä saatu mikä harmitti ja harmittaa edelleen kovasti. Paljon tuli pohdittua, että miten vuoden 2018 treenit jaan pojille, sillä työn puolesta en mitenkään pysty treenaamaan kahta kertaa viikossa ohjatusti. Uljaksen kanssa en vielä halua lopettaa, koska se on niin hieno opetusmertari miulle. Ja Reinon kanssa tarvittaisi kunnon valmennusta, että edettäisiin asioissa järkevästi ja suunnitelmallisesti. 

Treenipaikka on haettu Uljakselle, mutta Reino pysyy menossa mukana ja silloin tällöin tulee tuuraamaan Uljasta. Varsinkin, jos vireongelmat näyttäytyvät, astuu Reino treeniradalle. Pyrin pitämään kiinni siitä, että käytäisi säännöllisesti vapaavuorolla treenaamassa ja silloin pääpaino on Reinon tekemisessä. Se miten käytännössä tämä suunnitelma pitää, on ajan kysymys. :)

Kovasti yritin pohtia tavoitteita vuodelle 2018, mutta ne on yhä ja edelleenkin auki. Niin paljon energiaa on mennyt työarkeen sopeutumiseen ja helmikuussa aloittaa meidän ihmispentu päivähoidossa, joten arkikin on hakenut uomiaan. Palailen tavoitteisiin, kunhan saan niitä jollain tapaa järkeväksi muodostettua ensin omassa päässäni. Kyllä olen ihan pihalla, ja en tykkää tästä itse yhtään. 

Lunta on susirajalla riittänyt, joten pojat ovat saaneet riekkua lumessa mielinmäärin. Aloitin jo viime vuoden puolella kiinnittämään enemmän huomiota kunnon kohotukseen. On reippailtu lumihangessa, käyty hihnalenkeillä ja jumpattu iltaisin. Uljakselle etupään vahvistusta ja Reino jatkaa takajalkojensa etsimistä (jossa se on ilokseni edistynyt).

Vuodelle 2018 on siistejä juttuja suunnitteilla, joten ihan täysin ilman suunnitelmia ja tavoitteita ei olla. Tosin nämä kivat jutut painottuu ehkä enemmän miun omiin menoihin (jotka kuitenkin liittyvät agilityyn). Enempää en vielä hihku, sillä mikään ei ole vielä 100 varmaa. :)

Rallytoko

Olen jo jonkin aikaa haaveillut uuden lajin aloittamisesta. Varsinkin, kun U on jo kuusi, halusin pohtia lajia mitä treenata kun aksasta on aika jäädä pois (ei kuitenkaan vielä). Tokoahan ollaan kotioloissa tehty ja jossain vaiheessa pohdin, josko ihan kokeisiin saakka olisi päästy, mutta se jäi vain ajatuksen asteelle. Kesän aikana heräili ajatus rallytokosta. Rennommalla asenteella tehtävää puuhaa, ei samanlaista pilkun viilausta kuten toko. 

Kiitos ihana paparazzi Sanna tästä kuvasta <3

Silmäilin kursseja ja niiden ajat eivät oikein istuneet meidän tämänhetkiseen elämään. Harmittelin kavereillekkin, että oispa kiva aloittaa mutta apua siihen tarvittais eikä nuo tarjolla olevat kurssit just nyt onnistu. Olin jo hautaamassa koko ajatusta myöhemmäksi, kunnes tarjoutui mahdollisuus päästä tuttujen kouluttajien kanssa tutustumaan lajiin. :) 

Viime sunnuntaina oltiin sitten uuden lajin parissa. Käytiin pikaisesti läpi ALO-luokan kylttejä (ei kaikkia) ja lajin perussääntöjä. Päästiin myös kahdelle radalle testaamaan. Varsinkin ALO-luokan asiat on Uulle periaatteessa helppoja. Siellä ei tule mitään sellaista tehtävää, mitä U ei osaisi. Kaikki säätö menee siihen, kun ohjaaja miettii kumpi olikaan vasen ja kumpi oikea ja pitikös tässä kohtaa koiran istua vai ei. :D Ja olla törmäämättä kylttiin! 

Ja kipinähän syttyi! Niin paljon, että suunnittelen ensimmäisiin kisoihin osallistumista. Joo-o! Oli kivaa nähdä U tekemässä hommia iloisena häntä heiluen. <3 Ja kun saan (ja pitää) kannustaa ja kehua koiraa koko ajan. 

On aika työstää taas ohjaajan korvienväliä. Unohtaa se tiukka ja totinen tekeminen ja heittäytyä rennon letkeään, mukavaan yhdessä tekemiseen, jossa koiraa saa auttaa paljon niin käsimerkeillä kuin suullisilla kehuillakin. Miten vaikeaa tuokin on, kun keskittyy vaan tehtäviin?! 

Ja entäs kun ohjaaja on vannoutunut suorittaja, jonka täytyy onnistua just eikä melkein?! Ja herkkä koira, joka ei varmasti toimi jos ohjaaja on kireä kuin viulunkieli. 

Innostus on niin kova, että ilmoittauduin jo rallyn koulutuspäivään. Nyt vaan toivon, että mahdutaan mukaan. :) Ja ajatus on kohti joulukuuta ja kisoja. Nyt se on sanottu ääneen, joten sinne siis! :) 

 

Valonpilkahdus tunnelin päässä

Kisattiin lauantaina. Manailin kotona, että kisazen on ihan hukassa. Jotenkin kasailin itseni kuitenkin, tein psyykkisenvalmennuksen antamia harjoituksia ja kisapaikalla fiilis oli jo ihan odottava. Tavoitteita ei sen kummemmin ollut, kunhan ei ihan kävelyksi menis.

Esa Muotka oli suunnitellut kohtalaisen kinkkiset radat. Hänen radat on aina sellaisia, että töitä on tehtävä ihan kokoajan, hyvä niin. Oli mm. haastavaa keppikulmaa ja ansaesteitä.

A-agirata oli samalla joukkuepiirinmestaruus-rata. HYL sieltä tuli kiitos väärän putkenpään, mutta tuo HYL oli iso valonpilkahdus tunnelin päässä! Se oli oikeasti rata, missä oli paljon hyvää nimenomaan vireen ja vauhdin osalta. Ei paras, mutta parempi. Olin tyytyväinen. Mielessä oli kaverin ohjeet omasta liikkumisesta ja koiran tsemppaamisesta. Lähdöksi kokeilin paikalleen jättöä lentävän sijaan, sillä aiemmilla hyvillä kisaradoilla oli koira jäänyt paikoilleen.

B-rata menikin siten kävelyksi. Olisiko pahin virhe ollut juuri ennen lähtöpaikalle siirtymistä, kun nami tippui Uun suusta?! Autoin etsimään kadonneen namin ennen starttiviivalle menoa, mutta josko se sähläys olisi kuitenkin vaikuttanut. Ekat kolme estettä oli kohtalaiset, mutta siihen se kohtalaisuus sitten loppuikin. Tuolla kamalalla kimittämisellä ja kävelyllä kera ison yliajan sijoituttiin kolmanneksi (ei muuten yhtään nollaa koko luokassa) ja tuomari vielä totesi, että "hyvin taisteltu". Ei taas naurattanut ei.

Kaverin kanssa juteltiin radan jälkeen ja hän antoi miulle tunnustuksen siitä, että hyvin tsempattu ja liikettä rytmitetty koiran mukaan. Se ei nyt vaan riittänyt. Samalla pohdittiin jatkoa ja kuinka yritetään lähteä nimenomaan lähtöjä parantamaan. Seuraavat kisat on näillä näkymin vasta ensi vuonna, joten kokeillaan lähtörutiineja treeneissä sekä mölleissä.

Kisattiin vain yhtenä päivänä ja sunnuntaina olin ilman koiria kisapaikalla talkoilemassa. Hieman harmitti, että en ilmonnut sunnuntaille, mutta ehkä kuitenkin parempi näin. Ihan virettäkin ajatellen. Radoilla näkyi väsyneitä koiria, kun kisasivat kahtena peräkkäisenä päivänä.
Meidän talkooporukka oli ihan parasta ja oli tosi kivaa. <3 Go PoKS Ry! :)

Seuralaiset tekivät hienoja tuloksia mm. tripla piirinmestaruus! Onnea vielä tätäkin kautta viikonlopun menestyneille! <3

 

Kisaongelmaan tarttuminen

Iso mörkö nimeltä kisavire. Tämä ongelma, joka on enemmän tai vähemmän ollut meidän mukana harrastustaipaleella aina. Asia joka on mielessä aina ja joka ahdistaa aina. Onneksi on erilaisia työkaluja ja ihanaakin ihanampia ihmisiä auttamassa tästä suosta ylös! <3
Todettakoon jo heti alussa, että olen persoona joka tarttee kisoja ja kisatavoitteita pitämään harrastusmotivaatiota yllä. Miun juttu ei vain ole pidemmän päälle vain treenata omaksi iloksi. Vaikka meidän kisatavoitteet ei ole kovinkaan korkealla, on ne tavoitteet silti olemassa ja sinne pyritään.

Edelliset oman seuran kisat oli viimeinen potku persauksille. On oikeasti aika tarttua härkää sarvista ja tehdä asialle jotain. Kuinka sopivasti Laura vinkkasikaan psyykkisen valmennuksen minikurssista! Sinneppä siis...

Ensimmäiselle kerralla paneuduttiin kisajännitykseen. Listassa muutamia juttuja joita tuli havainnoida omasta itsestä ennen kilpailua ja kisapaikalla ollessa: 

• Mitä fyysisiä oireita on? esim. pulssin nousu, painavat jalat, hartioiden jännittyminen ym.
• Mitä psyykkisiä oireita on? esim. pelko, epätoivo, ahdistus,  paniikki ym.
• Mitä ajatuksia on? esim. Miksi ilmoittauduin? En minä kuitenkaan pärjää! tms.

Ja sitten lähteä muuttamaan näitä negatiivisia asioita positiivisemmaksi. Eli näkökulman muutosta ja sitä kautta hakemaan rentoutta ja parempaa, treeninomaisempaa suoritusta. 

Miun omaksi suosikiksi nousi "sisäinen kampittaja" -harjoitus. Ahdistavat ajatukset muuttui sen myötä suupielien nykimiseksi, koska sisäinen kampittaja sai ihan uuden olomuodon (ja ulkomuodon) ja muuttui vähemmän ahdistavaksi.

Näiden avulla kisattiin viime viikonloppuna Salme Mujusen radoilla. Noh, tavoitteeseen ei päästy täysin mutta oma olo ei ollut niin ahdistunut kuin edellisissä kisoissa ja radoissa oli hyviäkin pätkiä. 

Valoa kuitenkin oli näkyvissä tunnelin päässä, joten jatketaan (kisa)harjoituksia.
Onneksi mukana oli Rei, joka omalla reippaudellaan pelasti päivän. <3 

Heti sunnuntaina oli mentaalivalmennuksen toinen kerta. Pääsi porukalla ruotimaan edellisen päivän tapahtumia ja sai uusia työkaluja ja ajatuksia jatkoa silmällä pitäen. Suurimpana juttuna nousi esiin:

• Miksi kisaan? Miksi ei vaan voi treenata ja pitää hauskaa treeneissä ilman kisatavoitteita?
• Miten koira toimii toisen ohjaajan kanssa? Paremmin? Samalla tavalla?
• Löytyykö yksittäinen syy/syitä mikä on muuttunut ohjaamisessa tms. kun on ruvennut menemään huonommin? 

Niin, siinäpä pohtimista. Ja vielä kun oma kisakaveri on tälläinen "erityisherkkä", voi hyvinhyvin pienikin asia olla se ratkaiseva juttu.

Somen voima on myös mainitsemisen arvoinen! Kiitos facepäivityksen ottautui Ystävä tähän asiaan ja ruoti miulle meidän treeni- versus kisasuoritusten erot kohta kohdalta + korjausehdotukset. Aijaijaiiiii miten pahalle tuntuu kuulla olevansa kuin eri ihminen kisoissa ja treeneissä. Oon ihan älyttömän kiitollinen tästä hyvin tarkasta erittelystä ja huomioista mitä sain! <3

Nyt yks kaks miulla on hurjan monta työkalua lähteä parantamaan meidän kisaongelmaa. Oon ihan häkeltynyt miten paljon sain apua ihanilta kanssaharrastajilta. <3 :) Töitä on paljon edessä, mutta niin on myös työkaluja. :) Vaatii viel vähän ajatusten jäsentelyä ja selkee malli seuraaviin kisoihin (jotka parin viikon päästä) kuinka toimia. 

Jee! :)

 

Katastrofi kisat

Viime viikonloppuna oli oman seuran kisat. Olin ilmoittanut Uun kahdelle agilityradalle lauantaille.

Torstaina käytiin tekemässä huippuhyvä ratatreeni ulkokentällä ja koira toimi paremmin kuin toivoin. Hyvillä mielin kisoihin siis... NOT!

Lauantaina ennen kotona lähtöä minuu ahisti ihan älyttömästi koko kisaaminen. Kirosin viellä ilmoittautuessakin, että miks oi miks oon menny kisailmon tekemään. 

Tuomarina toimi Jari Helin, kinkkiset radat mutta mentävät varsinkin tuollaisen kiltin pojan kanssa joka ei todellakaan sooloile omiaan. Itsevarmuus alkoi hiljalleen nousta..

Olin päättänyt tehdä lentävät lähdöt hetsauksella, sillä ainakin treeneissä, sillä tavalla saadaan vauhtia jo heti alkuun. No eipä kisaradalla U lähtenyt mukaan. Rata meni ihan kävelyksi, putkissa taisi jopa laukka-askelia ottaa. Ilman ratavirheitä selvittiin, yliaikaa MELKEIN  12 SEKUNTIA ja sillä irtosi kolmas sija. Ei hyvää päivää! 

Toinen rata oli vielä kamalampi. Leikitin ennen omaa vuoroa ja yritin viedä kunnolla kierroksilla olevan koiran kehään. Lähtöön asettuessa ja valjaita riisuessa oli taas käsissä täysin vireetön koira. :( Vielä huonommin lähti ja suorittu, joten keskeytin radan. Iloisesti pois radalta, leikit ja kävelemään. Hyvä että ei itku päässyt kun ärsytti niin kovin. Mitä ihmettä tapahtui?! Miksi miun torstaina niin mahtavasti suorittanut koira KÄVELI radan läpi?! Se oli syötetty, juotettu, huollettu, lämmitelty ja hetsattu mutta siltikkään ei. Kipeä se ei ole, kunto on parempi kuin aikoihin ja silti käy näin.

Syypään on oltava kaksijalkainen. Tuo koira lukee minuu niin tarkkaan ja herkästi, että nyt on jotain tehtävä omalle päänupille. Kiitos Lauran, joka vinkkasi tulevasta mentaalivalmennuksesta! Sinne ollaa menossa työstämään tätä kisaongelmaa. Toivon löytäväni sen kautta työkaluja kisavireen kehittämiseen ja nostamiseen. 

Jos haluaisin vaan harrastaa, en kisaisi. Eli kisoihin mennään suorittamaan (sekä tottakai pitämään hauskaa) eikä alisuorittamaan ja nolaamaan itseään. Miun luonteelle ei vaan sovi, että kisataan vaan kisaamisen ilosta. Ja mitä enemmän huonoja kisoja on alla, sitä enemmän ne käyvät korvien väliin. Ennemmin hyvällä vireellä tehty HYL kuin hiiiiiidaaaaaas yliaikanolla, niin se vaan on.

Seuraavat kisat syyskuussa. Onneksi mentaalipuolen koutsaus alkaa ennen niitä! :)

Kisapäivän pelasti maskottina mukana ollut Reino. Se on niin helppo tapaus, että ei tosikaan. Käytiin leikkimässä hallissa, tekemässä vähän siivekkeen kiertoa, hengailtiin pihalla moikkaamassa tuttuja (ja tuntemattomia) sekä kävi penska myös pokkaamassa palkinnot isoveli Uljaksen puolesta. ;)

Perusasioiden äärellä

Jo pitkään ennen pennun tuloa, on miulla ollu mielessä miten lähden rakentamaan yhteistä harrastustulevaisuutta uuden tyypin kanssa. Olen yrittänyt takoa päähäni malttia, etten yritä tällä kertaa kiivetä pylly edellä puuhun, kuten Uljaksen ollessa pentu joissain asioissa yritin tehdä. Jokainen on yksilö ja vasta tehdessä huomaa miten asiat etenee, mutta perusajatukset lienee pennun kuin pennun kanssa samat.

Reinon kanssa haluan alusta saakka tukea itsenäisyyttä ja tarjoamista. Agilityn näkökulmasta siis itsenäistä etenimistä ja estehakuisuutta. Miulle on ihan sama palkkaantuuko koira paremmin nemeilla vai lelulla, se riippuu ihan yksilöstä. En mene täysin allekirjoittamaan sitä, että leikki innostaa ja ruoka rauhoittaa. Esim. Uljas on tyyppi, jolla ruoka EI rauhoita vaan oikein käytettynä nostaa virettä ja vire pysyy "työmoodissa" pidempään. Leikkiminen on joo hyvä myös Uulla, mutta sen voima ei kanssa niin pitkään kuin toivoisi. Siispä pennun kanssa en elä niin, että "pakotan" sen palkkautumaan vain lelulla. Asiasta saa olla erimieltä ;) Mutta näin vuosia spanielien sielunelämää tarkkailleena uskallan väittää näin. ;)

Ilokseni voinkin todeta, että leikkimisharjoitukset ovat saaneet aikaan sen, että Reino leikkii todella mielellään (joskin edelleen olen varovainen liian repimisen kanssa koska hampaat vaihtuu) ja Reino leikkii missä ynpäristössä vain. :) Nameillakin (ihan oma kuivaruoka riittää) tehdään hommia mielellään. Näyttelyhihnassa on joku taika, joka passivoi tuon pentueläjän ihan täysin. Kokeilin lihapullaa ja ei, ei auttanut. Mutta lelun kanssa on päästy jo paremiin näyttelyhihnatreeneihin! Mutta kokeilut jatkuu ja kyllä tuosta vielä esiintyjä tehdään.

Agilityä silmällä pitäen on tehty jo paljon erilaisia juttuja. :) Tässäpä tämänhetkinen listaus mitä on tehty:

- Naksuttimeen ehdollistaminen

- Koskestusalusta

- Käteen tulo / käden seuraaminen

- Leikkiminen (eri leluilla), myös kuolleelle lelulle meno innolla

- Alustalle / lelulle lähettäminen

- Paikallaolo

- Ohjauksiin tulo (persjättö)

- Hypyn tarjoaminen (rima maassa)

- Putki (lyhyt, suora) 

- Vartalonhallinta (takapään hahmottaminen)

Aika paljon jo kaikkea. Ja suurinta osaa edellämainituista on treenattu myös kodin (jo kotipihan) ulkopuolella. Äkkiseltään kuulostaa siltä, että pentuparka vaan treenaa ja treenaa, mutta harjoitukset on todella lyhyitä eikä kaikkea tehdä päivittäin. Tärkeintä on, että pentu saa elää mukavaa pennunelämää. <3 Leikki on lapsen työ ja kaiken on oltava parasta ikinä. :)

Myös Prinssi Uljas on palannut back to basics ja on ollut tauolla varsinaisesta ratatreenistä ja keskittynyt vain tekemään lyhyitä 3-4 esteen pätkiä korkealla vireellä. Palkkana on toiminut kissanruokapurkit, koska en ole halunnut palkata kädestä lainkaan näillä lyhyillä pätkillä. 

Lisäksi U on tehnyt myös hypyn sekä putken tarjoamista naksuttimen kera.

Elokuun alkuun on suunniteltu ratatreenit ja oman seuran kisatkin olisi, mutta olen vielä kisaamisen suhteen kahden vaiheilla. Suurin este ilmoittautumiselle on kuitenkin sää: jos on lämmintä en näe oikein järkeä ilmoittaa koiraa, koska iltapäivisin on kuuminta ja U ei vaan toimi jos on kuuma. 

Tavoite on tällä hetkellä käydä hallilla treenaamassa pari kertaa viikossa. Näihin kertoihin lasken mukaan myös esim. näyttelyharjoitukset jonne olisi tarkoitus mennä ihmettelemään koiraseurassa toimimista. Treenit on hyvin lyhyitä, ja kentältä lähdetään pois vireen ollessa vielä korkea. Tämä siis molemmilla pojilla! Voisi sanoa, että sääntö numero YKSI! 

On mielenkiintoista treenata kahden täysin erityyppisen oppijan kanssa. :) On opeteltava muokkaamaan omaa moodia kunkin koiran tarpeen mukaiseksi. Tässä oppii kaikki, koirat sekä niiden ihminen. Siks just tää on ihan parasta. :)

Uudelleenherättelyä

Long time no see! Ajattelin herätellä tätä(kin) blogia hieman henkiin. Lähinnä siksi, että saan tunnisteiden avulla merkkailtua treenejä ym. menoja hieman paremmin. Sohvin Valinnan blogi jää vielä eloon ja sitäkin yritän ehtiä päivittämään tämän, sanotaanko nyt vaikka treeniblogin, rinnalla. :) 

Meidän lauma kasvoi ihmislapsella n. vuosi sitten, joten harrastusrintamalla vuosi 2016 oli hyvinhyvin hiljainen. Kisataukoa kerkesi kasaantumaan reilu vuosi (!!) ja näyttelyissäkään ei Uljas käynyt myöskään yli vuoteen. Treenattu on, niin ulkopuolisten koutsien kuin oman seuran viikottaisissa treeneissä.

Isoimmat kamppailut on käyty vireen kanssa ja tästä tulen varmastikkin kirjoittamaan hieman lisää piakkoin. Agissa ollaan yhtä LUVAa vailla kolmosissa. Viimeinen LUVA on vaan niin pirun tiukassa. :D Kyllä me se vielä saadaan! Jokaisissa kisoissa ollaan kuitenkin käyty pokkaamassa jotain palkintoja, joten poikien herkkuvarastot ovat pysyneet hyvässä mallissa. ;)  Videoilla viime viikonlopun radat, joissa vireongelma näkyy erityisen hyvin.

Näyttelyissä käydään jos sattuu ulkomaisia tuomareita olemaan lähinäyttelyissä. Jotkin suomalaisetkin tuomarit kävisi, mutta tuomarin perässä en ala tässä elämänvaiheessa reissailemaan, koska U ei tartte kotimaan näyttelyistä enää mitään. Oma tavoite on ollut kehittää sen esiintymistä (nimenomaan liikkeitä) paremmaksi ja samalla ruokin omaa näyttelykuumetta. Kasvattajanpirulainenkin asuu niin kaukana, etten hänen näyttelyreissuilleenkaan ihan noin vaan voi tuppautua mukaan esitettävien koirien toivossa. :D

U Varkaudessa äitienpäivänä. PU5 vesihännästä huolimatta.

 

Kuopion ryhmiksessä kennel Ocean Pitfal BIS2-kasvattajaryhmä.

Poikien ruokinta on muuttunut tässä vuoden mittaan siten, että olen vaihtanut ne syömään enemmän 50/50 -mallilla. Tämä ihan vain mukavuussyistä, kun on miulle helpompi antaa aamulla nappulaa ja illalla lihat lisineen. Tämä on ollut toimiva systeemi pojat ovat hyvässä kunnossa. Varsinkin Uun turkki on nyt parhaimmillaan ja lihaksisto myös kehittynyt entisestään.

Uljaksella oli talvella -16 virtsatieinfektio, mikä hoitui antibiootilla. Kuurin jälkeen stiksailin pissaa (minkäs sairaanhoitaja itselleen voi :D ) ja totesin sen olevan vähän liiankin emäksistä, joten ruokintaan lisää C-vitamiinia ja kas näin sain sen happamammaksi. Liian emäksinen virtsa saa herkästi aikaiseksi struviittikiviä, joita siis tulehduksen aikana näkyi myös, joten siksi stiksailin ja aloitin C-vitamiinin. Muutoin herra on pysynyt terveenä. :)

Manu puolestaan menee valitettavasti huonommaksi liikkumiseltaan. :( Sen kanssa pärjää, kun toimii rajoittimena (se kun ei itse osaa rajoittaa menohalujaan) ja pyrkii estämään turhat ryntäilyt ja niistä johtuvat törmäilyt. Liikuntaa on pitänyt rajoittaa, varsinkin talvella kun on liukasta ja kylmää, kesällä voi lenkittää metsässä enemmän. Manun kanssa mennään vuodenaika kerrallaan ja jos menee kipeämmäksi on edessä vain yksi ratkaisu. :´( 

Tällä hetkellä on kivasti aikaa koirien kanssa touhuamiseen ja tuo jälkikasvukin rakastaa seurata koirien touhuja ja treenejä. :) Ainakin tämän vuoden loppuun olen kotona. :)  Jospa olisi aikaa myös kirjoitteluunkin. :)

Pääsiäisen agilitykilpailut

 

Kisapäivän herätyskello <3

Pääsiäislauantaina käytiin aloittamassa kisakausi Uun kanssa Joa:n kisoissa Pärnävaaralla. Olin ilmoittanut Uun kahdelle radalle. A radalla tuomarina Minna Räsänen ja B radalla Sari Mikkilä.

Valmistautuessa kiinnitin huomiota tarkkaan kuinka tuomari ja ratatyöntekijät sijoittuvat radalle, kuinka tuomari liikkuu radalla ja mitkä voisivat olla pahimmat kohdat joissa U karkaa ihmisten luo. Molemmat radat olivat todellista varmistelua, irtoamisesta ei tietoakaan. :D

Molempien tuomareiden radat olivat kivoja. Ansakohdat löytyivät ja ne olivat mukavan sujuvia. Ihanneajat maltilliset. Molemmat radat siis agilityratoja. Toivottavasti jossain vaiheessa saisin napattua ratapiirrokset, sillä videoita meidän suorituksista ei ole. :(

A radalta tuloksena 10 vp. Eka vitonen kepeiltä, joille ohjasin huolimattomasti ja hieman myöhemmin tippui yksi rima. Tällä tuloksella päästiin kolmannelle sijalle. Kaikilla sijoittuneilla samaiset 10 virhepistettä. :D

B rataan valmistautuessa huomasin itse olevani tosi väsynyt (kotona remontoitu koko aamu ja kisat vasta iltapäivällä). Taas keskityin pahimpiin "ihmisansoihin", mutta keskittyminen herpaantui. U karkasi ennen keppejä sellaisessak kohdassa moikkaamaan tuomaria, jota en osannut ennakoida ollenkaan. Nopeasti U palautui miun luo ja jatkoi radan suorittamista hyvällä draivilla, kunnes mie ohjasin sen putkeen huolimattomasti ja se sujahti putkeen väärästä päästä. 

Summa summarum molemmat radat olivat ihan sujuvia ja olin tyytyväinen Uun työskentelyyn. Lisää kisoja ja kokemusta vaan alle! Nollatulos oli jo tosi lähellä!!

Itse voitettu palkinto oli hyvin mieluinen :) Sillä piti rallata vielä kisojen jälkeen vaikka miten olisi väsyttänyt. :D

Ryhtiliike

Tötteröt

Pääsiäiseen ei ole pitkä aika ja meidän treenit on viime viikkoina ollut todella vähäisiä. Esim. ryhmätreenit jäi useammalta viikolta käymättä kiitos miun töiden. Tällä viikolla onneksi pääsin keskiviikkona treenaamaan. Oma olo oli vaan tosi väsynyt ja treenikamulle nauroinkin, että saatan nukahtaa istualleni vuoroa odotellessa.

Tosikot <3

Treenit meni kohtalaisesti. Vauhtia ei ollut kunnolla, ei miulla eikä koiralla. Takaakiertoihin U lähti kivasti ja vain pari kertaa karkasi ihmisten luo. Ja useamman kerran suoritti rataa ihmisten nenien edessä ja keskittyi tekemiseen. :) Kepeille onnistui pakkovalssi hyvin, saatiin siihen hyvä vinkki "vierailevalta" treenikaverilta. :) Tiukassa käännöksessä Uun vauhti pysähtyy ja kepit on hitaat. 

Kontaktit on iso ongelma. A meni ok, kunhan olin pysäyttämässä vauhtia. Puomilla U loikkasi useamman kerran ylösmenon yli ja alasmenotkin oli niin ja näin. Aaaargh! Siispä kontaktit tehotreeniin taas. Palkkasin huolella onnistuneet suoritukset. Onneksi kaverit sanoivat, että myös ylösmenot U jätti astumatta!! 

Alkuviikosta ehdin käydä vapaavuorolla. Itseasiassa tehtiin jo silloin samaa rataa kuin keskiviikkona, mutta keskiviikkona oli numeroita pyöräytelty esteiden toiselle puolelle, ja niistä takaakierroista sai hyvin haastetta. maanantain treeni oli rallattelua ilman mitään vaativia ohjauskuvioita. Tiistaina näkyi myös väsyminen Aalla ja alasmenon yliloikkaus (näkyy videolla). Huoooh...

Tänään kävin aamupäivästä taas hallilla. Virittelin sinne keinun ja kepit. Keinulle hain vauhtia, mutta huolellista (juoksu)kontaktin suoritusta. Ensimmäiset neljä toistoa meni hyvin, sitten alkoi alasmenon yli loikkiminen.  Korostetusti hidastin sen alastuloille ja palkkasin kunnolla. Eipä ole keinulla ennen tätä ongelmaa ilmennyt. 

Kepeille vedättelin eri kulmista, rinnalla juosten, taaemmas jättäytyen ja sivulle irroten. Meinasi viimeinen väli jäädä suorittamatta. Tosi hyviä keppisuorituksia tuli ja vauhtia oli kivasti. :) Toistoja saattoi tulla (taas kerran) vähän liikaa.

Väsynyt U ;)

Manu halus pussailla <3

Manu oli mukana sekä maanantaina, että tänään. Manu sai rallatella putkia sekä vähän keppejä. Tänään Manu sai tehdä tokoa ja esittikin hyvää seuraamista ja oli kuulolla käännöksissä molempiin suuntiin. :) Se on taas natustellut itseään enemmän. :( Juoksuttelin sitä myös näyttelyhihnassa ja peilistä yritin vilkuilla sen ravia. Taka-askel on huono (ollut oikeastaan aina), mutta asenne täys 10! Aseteltuna pystyin seisottamaan sitä kohtalaisesti, mutta vapaana seisottaessa se jättää takaset todella korostetusti mahan alle. :(

Sunnuntaina olisi taas Uulla näyttely. Polvijärvellä ryhmis ja tuomarina Paavo Mattila. Saas nähdä minkälainen tuomio Paavolta tulee. Odotukset ei oo korkeella. :D

Kalenterin täyttämistä

Vihdoinkin maltoin istahtaa alas ja vilkuilla Sagin kisakalenteria sekä toki myös Kennelliiton tapahtumakalenteria. Näyttelykausi on pyörähtänyt jo käyntiin ja ensimmäiset agikisat tälle vuotta olisi huhtikuussa. Agilitykoulutuksiakin on suunnitteilla. Toivottavasti päästään osallistumaan mahdollisimman moneen! Niistä koulutuksista kirjoittelen, kun ne ovat ajankohtaisempia.

Agikisojen vuoksi en aio lähteä ajelemaan kovinkaan kauas. Joensuun kisoissa käydään mikäli vain mahdollista, Savonlinnaan ajellaan ja ehkä myös Lieksaan. Kisoja kertyikin lukumäärällisesti kalenteriin ihan mukava määrä.

Näyttelymäärä jäi äkkiseltään vähäisemmäksi verrattuna aksakisoihin. Lähinnä vain ryhmänäyttelyitä sekä Joensuun oma kv/kr. Ja elokuussa Kuopio, mutta en vielä tiedä miten monelle päivälle kolmesta ilmoitan. 

Ainakin yksi reissu ulkomaille on suunnitteilla, nimittäin Viipuriin. Sieltä toivottavasti yksi SERT napsahtaisi roikkumaan ja valioitumista odottelemaan.

Agikisoja ajatellen on muutama tietty juttu, mitkä vaatii erityisesti treeniä: kontaktit, kepit ja hallinnassa pysyminen. Tuo lapasessa pysyminen on kyllä päivästä kiinni. Hyvällä tuurilla U ei kiinnitä ratatyöntekijöihin tai tuomariin pienintäkään huomiota. Kontaktivirheitä toki voi tapahtua vireen ollessa korkeampi, mutta sen riskin olen valmis ottamaan, jos ne onnistuessa nipistävät sekunteja kokonaisajasta. Kepeillä on se viiminen väli ruvennut jäämään välistä, pelkästä huolimattomuudesta. 

Nyt on aksatreeneissäkin päästy "arkeen" kiinni. Tällä viikolla hallireissuja kertyi kaksi, mutta edelleenkään ei ryhmätreeniä. Ne startataan ensi viikolla.

Sohvan valtaajat <3

Alkuviikosta hallilla treenailtiin hyppytekniikkaa. Manu teki liikkuvaa sarjaa ja U nousevaa sarjaa. Manu kävi rallattelemassa putkirallia ja välistävetoja ja U keskittyi juoksu Aahan ponnarin kanssa ja ilman. Vasemmalta ohjatessa A onnistui useita kertoja hyvin ilman ponnaria, mutta oikealta ohjatessa ponnaria tarvittiin. Oliko se ohjauspuolesta kiinni, vai kenties menosuunnasta (kohti seinää), en tiedä.

Levossa tapahtuu oppiminen :)

Perjantaina teemana oli sylkkäri molempiin suuntiin, etupalkka kepeillä sekä puomin alastulo. 

Manu osaa sylkkärin vain toiseen suuntaan. :D U toimii näpsäkästi molempiin suuntiin. Kepit oli huolimattomat, mutta riittävillä muistutuksilla saatiin hyviä, ja ennenkaikkea itsenäisiä, suorituksia aikaiseksi. Puomia tein vaih yhdella alastulopalikalla. Eli pelkkää juoksutusta palkalle. Ja palkka siitä, kun U laukkasi koko palikan hyvällä vauhdilla osuen selvästi kontaktipinnalle. Näistä touhuista ei ole kuvamateriaalia. :(

Viimeisimmässä AGI lehdessä oli hyvää juttua kontaktien treenaamisesta. Juoksukontakteistakin siinä oli juttua. Varsin lukemisen arvoinen oli! :)

Kovat pakkasetkin ovat tulleet "kiusaksi". Onneksi pojista ei kumpikaan ole kylmänarkoja. Takit päälle ja menoksi! U nauttii lumessa piehtaroinnista ja Manu keskittyy keppihommiin. :D

Taas yksi vuosi on lopuillaan

Ja on taas aika muistella kulunutta vuotta. Vuosi 2013 oli hieno vuosi. Aina mahtuu mukaan harmitusta ja kaikenlaista napinaa, mutta kaiken kaikkiaan vuosi oli varsin menestyksekäs.

Uljas kerkesi moneen:

* Näyttelyistä: BY JMVA, LT JMVA, LT JW-13, useita JUN sertejä, ROP Liettuassa, 1. Suomen SERT, VSP, mukana olo menestyksekkäissä Ocean Pitfal kasvattajaluokissa

* Agilitykisoissa debytointi. Parhaimpana tuloksena luokkavoitto, tosin yliaikaa kertyi.

* Taipumuskokeen suorittaminen, SPA1

* Vepen alkeiskurssi

* Ulkopuolisten kouluttajien agilitykoulutuksiin osallistuminen.

Manukin on varovaisesti tehnyt paluuta harrastuksiin:

* Agilityn ilo löytyi! Suunnilleen kerran viikossa myös Manu pääsee tekemään minirimoilla aksaa. :)

* Selkä on ollut parempana. Talven liukkaan kipeyttävät sitä enemmän.

* Kotipihatreeneissä Manu on ollut täysillä mukana <3

* Paikkansan ansainnut sohvaperuna <3 Best in home! <3

Mitäpä koirien huoltajan vuoteen on mahtunut? Suurimpana ehdottomasti muutto kerrostalosta pois omaan omakotitaloon. Opettelua ja totuttelua tämä edelleen on, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. :)

Olen tämän vuoden aikana hautautunut syvemmälle yhdistystoimintaan toimien näyttelyjaoston vetäjänä ja kouluttajana niin näyttely- kuin agilitykoulutuksissa. Harmi vain, kun vuorotyön vuoksi ei voi kouluttaa säännöllisesti. :(

Vuosi on opettanut koiran kouluttamisesta ja varsinkin agilitystä valtavasti! Intoa on edelleen kuin ilmapallossa :D

Olen vuoden aikana päässyt ohjaamaan agilityssä eri rotuisia koiria. Myös näyttelyissä olen päässyt esittämään muitakin, kuin vain omaa koiraa.

Vuosi on tuonut tullessaan myös paljon uusia tuttavuuksia ja ystävyyssuhteita. Kiitos! <3

 Toivottavasti muilla on ollut yhtä onnistunut vuosi kuin meidän poppoolla! :)

Mukavaa vuoden vaihdetta kaikille! Tää viettää vuoden vaihteen töissä.

Pahin pelko kävi toteen

Siis kisoissa. Pojat on onneksi kunnossa. :D

Pelkäsin ennen ensimmäistä aksakisastarttia sitä, että U karkaa ihmisiä moikkaamaan, eikä keskity aksaan. Ekat kisat meni yli odotusten. Toisissa kisoissa olin itse rennompi ja vaturalleen meni molemmat radat!

Tuomarina oli Anne Savioja ja radat olivat mukavaa pyörittelyä ja tiukkoja käännöksiä. Olisin niin mielellään mennyt radat alusta loppuun Uun kanssa, mutta toisin kävi...
U ei kestänyt sitä, että tuomari tulee katsomaan suoritusta niin lähelle. Kun komensin tuomarin luota pois, bongasi nuori herra lisää ihmisiä (ratatyöntekijöitä) ja innolla laukaten moikkaamaan heitä. Aaargh. Se sai vaan lisää intoa, kun yritin komentaa sitä pois. Herra suoritteli esteitä oman mielensä mukaan ja osoitteli sydämensä kyllyydestä hampaita kiristelevälle ohjaajalle.

Mutta jotain hyvääkin. Vauhtia olisi ollut hyvin! Kontaktit meni paremmin: puomi ei ollut pelkkää kävelyä, keinulle meni reippaammin ja A:n kontaktit onnistui hyvin vaikkakin varmistelin paljon. Niin ja kepit olisi herra halunnut suorittaa ja katsoi minua ihmeissään, kun käskin napakasti pois kepeiltä kesken pujottelun. :D

Eli HYLlyt tuli ja lopulta keskeytin radat. Ekalla radalla jaksoin yrittää treenimielessä jatkaa, mutta kesken se sitten lopulta jäi. 

Ratapiirrokset:

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Seuraavan kisailmon kanssa tulen varmasti käymään henkistä kamppailua.

Hyvinhän se meni!

Nyt on viralliset kisat korkattu. Tulokset yllättivät positiivisesti! :) U ei kertaakaan edes yrittänyt karata ihmisten luo ;) Lähdöissä pysymistä en edes kokeillut.

Tuomarina  Anne Viitanen ja mukavia pikku ansoja hänen radaltaan löytyi.

A radalta yliaikaNOLLA ja 1. sija. Huimaa! Yliaikaa 1,88 sekuntia. Kontaktit oli hitaat, selkeesti U ihmetteli uutta pintaa tassujen alla. Kepeille en uskaltanut vedättää yhtään. Taas kerran tassu lipsahti puomilla, sille tullessa reilummalla vauhdilla.

Jösses miten kivaa oli! :) 

B rata oli hyppis. Sieltä tuloksena HYL. Ohjaajan moka, mitäs ei ohjannut huolella!!! B radalla U tuntui olevan enemmän kierroksilla. Se tuntui kivalle! :)

Olen molempiin ratoihin ja koko debyyttiin enemmän kuin tyytyväinen. Molemmat kisakokemattomia, joten sillä saralla on paljon opettelua. Tuloksen saaminen ekoista kisoista on jo yli odotusten, ja vielä ilman ratavirheitä. 

Rakkain <3

 

Fiksun näköistä sakkia?

Joko saa ottaa?

zzz

Linkki videoihin. En vaan ymmärrä miksi youtube aina "litistää" videot. =/