Niinhän siinä kävi, ettei pelkkä harrastaminen POKSin
riveissä riittänyt, vaan päädyin "syvemmälle" seuratoiminnan syövereihin.
Tällä hetkellä siis treenaamisen lisäksi koulutan näyttelykoulutuksissa
ja satunnaisesti agilitykoulutuksissa (pentu- ja alkeiskurssit). Olen myös näyttelyjaoston vetäjä
tammikuusta 2013 lähtien.
Agilityjaoston alaisuudessa olen "työryhmässä", joka suunnittelee ja hankkii ulkopuolisia kouluttajia kouluttamaan innokkaita koirakoita useamman kerran vuodessa.
Agilityjaoston alaisuudessa olen "työryhmässä", joka suunnittelee ja hankkii ulkopuolisia kouluttajia kouluttamaan innokkaita koirakoita useamman kerran vuodessa.
Olen ollut eläinrakas aina. Allergisoivia lemmikkejä meille ei lapsuudessani voinut ottaa, mutta sain kaksi vesikilpikonnaa. Eksoottiset lemmikit kiehtovat yhä edelleen. Tilaa ja tietotaitoa eksoottiset eläimet vaativat. Vuonna 2008 kilpikonnat sairastuivat ja ne jouduttiin lähettämään paremmille uimapaikoille.
Koko nuoruuteni vietin tallilla hevosia hoitaen ja ratsastaen. Hevoset ovat edelleen lähellä sydäntä, mutta aika (eikä raha) riitä kaikkeen harrastamiseen, vaikka kuinka haluaisi. Savonlinnassa asuessani kävin Vuohimäen Ratsastuskoululla.
Kun muutin pois kotoa, tiesin jo silloin ottavani koiran. En tiennyt koirista juurikaan mitään. Etsin pientä/keskikokoista, ihmisrakasta ja reipasta AIKUISTA koiraa. Rotuvaihtoehtoina olivat villakoira, russelit, kooikerhondje, cockerspanieli. Kävikin sitten niin, että sain kuulla kotia vailla olevasta cockeri uroksesta tuttavaltani. Santtu oli jo aikuinen, 5-vuotias. Se ei edellisen omistajan mukaan tullut toimeen toisten uroksien kanssa ja siksi siitä piti luopua. Kun näin Santun ensimmäisen kerran, tiesin että siinä on miun koira. Santtu oli huonosti hoidettu, turkki oli todella huonossa kunnossa ja lihaksisto varsin huono. Lisäksi sillä oli paha eroahdistus, josta tietenkään edelliset omistajat eivät kertoneet mitään. Santtu oli myöskin paperiton, sen viralliset paperit olivat kuulemma hävinneet jossain vaiheessa jonnekkin. Täysin tietämättömänä ja kokemattomana tälläiset asiat eivät vaikuttaneet valintaani. Ongelmista huolimatta, Santtu oli elämäni koira. <3
Luonteeltaan Santtu oli maailman uskollisin. Se leimautui vahvasti minuun ja yksin jääminen oli pahinta maailmassa. Se kuitenkin oli äärettömän nöyrä ja tottelevainen koira. Se toimi loistavasti metsäjäljellä sekä toko-kentällä. Harrastettiin jälkeä ja tokoa ihan vain omaksi iloksi.
Kesällä 2008 alkoi Santtu sairastella. Se niiskutti, kuonosta saattoi alkaa yllättäen vuotamaan verta ja kuonosta valui myös räkää. Nenäpunkkia siltä hoidettiin monesti. Samoin se söi useita antibiootti- ja kortisonikuureja hengitystieinfektioon. Lopulta nenäontelosta löytyi kasvain, joka leikattiin. Kasvain uusi nopeasti, koiran kunto heikkeni nopeasti, ja oli tehtävä päätös päästää rakkain Ystävä ikuiseen uneen.
Santun menetys oli kova paikka, vaikka siihen oli syksyn ja alkutalven aikana ehtinyt jollain tasolla valmistautua. Koirattomaksi ei haluttu pitkäksi aikaa jäädä. Santun menettämisen vuoksi, emme halunneet välttämättä cockeria. Haaveilin amstaffista, mutta kerta toisensa jälkeen päädyimme katselemaan englanninspringerikasvattajien nettisivuja. Hayzehill´s kennelissä oli vielä vapaana urospentu, Manu. Kävimme katsomassa pentuja, ja niinhän siinä kävi, että meille muutti pieni springerilapsi.
Elämä pennun kanssa oli uutta ja ihmeellistä. Ikävöin Santtua kovin, mutta pieni pentu auttoi jaksamaan. Manu oli pentuna reipas. Se oli myös itsenäinen, sen ei tarvinnut olla jaloissa 24/7. Jo pentuna se oli luovuttaja tyyppiä, jos joku asia ei onnistunut parin yrittämisen jälkeen se otti ja luovutti. Manun kanssa eläminen on opettanut paljon koiran kouluttamisesta ja motivoinnista.
Tokon alkeet Manu on oppinut, mutta niissä on edelleen PALJON hiomista. Sitä ei vaan tokoilu kiinnosta. Näyttelyistä kiinnostuin, mutta rakenteen puolesta Manu ei ole soveltuva niihin karkeloihin. Kesällä 2011 aloitettiin agility. Se on laji, josta molemmat tykätään, mutta motivaation puute, huono koordinaatio ja tasapaino hidastavat oppimista. Talvella 2011 ilmeni selkäongelmat, ja Manu lopetti liikkumisen hallissa. Reilu puoli vuotta meni, että sain sen edes itsenäisesti liikkumaan hallissa.
Manun selkää on hoidettu fysioterapeutin toimesta n. vuoden verran. Selkä on myös röntgenkuvattu, spondyloosia ei ole. Ongelma on lihasperäinen. Kuntouttamista jatketaan edelleen. Manu onkin toiminut inspiraation lähteenä tulevaisuuden opinnoille. Se on sitten oma tarinansa, milloin pääsen haavetta toteuttamaan.
Manun selkää on hoidettu fysioterapeutin toimesta n. vuoden verran. Selkä on myös röntgenkuvattu, spondyloosia ei ole. Ongelma on lihasperäinen. Kuntouttamista jatketaan edelleen. Manu onkin toiminut inspiraation lähteenä tulevaisuuden opinnoille. Se on sitten oma tarinansa, milloin pääsen haavetta toteuttamaan.
Jo Santun aikaan haaveilin toisesta koirasta. Kun Manu oli kaksi vuotias, alkoi ajatus toisesta koirasta, springeristä, kypsyä uudelleen. Vuoden 2009 Kerimäen ryhmänäyttelyssä näin Suvin (kennel Ocean Pitfal) koiria ensimmäisen kerran ja ihastuin heti! Koirien rakenne miellytti silmää ja luonteisiin kiinnitin heti myös huomiota. Yhä uudelleen ja uudelleen huomasin selailevani Suvin sivuja. Alkuperäinen suunnitelma oli ottaa pentu vasta keväällä 2012, mutta kuinkas sitten kävikään...
Uljas syntyi syyskuussa 2011. Tutustuin Suviin internetin välityksellä ja näin paljon kuvia Uljaksesta. Sille ei löytynytkään kotia heti, joten onnistuin puhumaan Jussin ympäri ja Suvikin oli suostuvainen myymään Uljaksen meille. :)
Niinpä ajelimme marraskuussa 2011 Kotkaan katsomaan Uljasta, ja kotiin lähdettiin kahden springerin kanssa.Kovin jännitti mitä elämä onkaan kahden koiran kanssa, mutta hyvin on mennyt. Uljas kotiutui nopeasti ja Manu otti hienosti "isoveljen"-roolin.
Uljas on kaikkea sitä mitä olen haaveillutkin. Se on elämäni koira! <3 Se on rohkea, avoimen utelias, nopea oppimaan, kontaktin haluinen ja -hakuinen. Se ei pelkää mitään eikä ketään ja käyttäytyy todella mallikkaasti koiralaumassa. Tosin nyt aikuisuuden kynnyksellä ei yhteiselo kaikissa tilanteissa toisten urosten kanssa enää onnistu.
Alusta saakka oli suunnitelmissa näyttelyissä käyminen.Uljas on saavuttanut useamman maan muotovalion arvon sekä pari voittaja-titteliä.
Agility on myös lähellä sydäntä ja U on ollut mahtava opettaja tässä lajissa. Uun kanssa harrastaminen on myös opettanut paljon koirien viretilasta ja sen hyödyntämisestä asioiden opettelussa.
Niinhän siinä kävi, ettei pelkkä harrastaminen POKSin riveissä riittänyt, vaan päädyin "syvemmäll" seuratoiminnan syövereihin. Tällä hetkellä siis treenaamisen lisäksi kouluta näyttelykoulutuksissa ja satunnaisesti agilitykoulutuksissa. Olen myös näyttelyjaoston vetäjä tammikuusta 2013 lähtien.
Agility on myös lähellä sydäntä ja U on ollut mahtava opettaja tässä lajissa. Uun kanssa harrastaminen on myös opettanut paljon koirien viretilasta ja sen hyödyntämisestä asioiden opettelussa.
Niinhän siinä kävi, ettei pelkkä harrastaminen POKSin riveissä riittänyt, vaan päädyin "syvemmäll" seuratoiminnan syövereihin. Tällä hetkellä siis treenaamisen lisäksi kouluta näyttelykoulutuksissa ja satunnaisesti agilitykoulutuksissa. Olen myös näyttelyjaoston vetäjä tammikuusta 2013 lähtien.
Mikäli haluat ottaa yhteyttä, voi miulle laittaa sähköpostia osoitteeseen: satu.m.kokkonen@gmail.com
