maanantai 23. huhtikuuta 2012

Uljaksen näyttelyuran aloitus

Olin ilmoittanut Uljaksen Pyhäselän ryhmänäyttelyyn. Pentu pentuinen oli siis saavuttanut komean 7 kuukauden iän. :) Matkan varrelle sattui ei-toivottu tuomarimuutos, mutta kokemusta lähdettiin kartoittamaan ilman sen suurempia tulostavoitteita.

Tuomarina siis Soile Bister ja arvostelu seuraavanlainen:
"Erittäin hyvän tyyppinen, hyvin kehittynyt vahvaluustoinen maskuliininen uros. Hyvin lupaava pää. Ylälinja voisi olla hieman tyylikkäämpi ja etuosa paremmin kulmautunut. Hyvät takakulmaukset mutta seisoo hieman pihtikinttuisesti. Häntä voisi olla korkeammalle kiinnittynyt. Hyvä karvanlaatu. Hyvä luonne. Liikkuu edestä hyvin, takaa hieman tehottomasti."

Tulos PEN 1

Täysin en allekirjoita tuota arvostelua. Myös kasvattajan mielestä Uljaksen ylälinja on tyylikäs ja hyvä.
Pihtikinttuisuus menee pohjan piikkiin. Pohjana oli matto, mutta kuitenkin koirien takajalat liukuivat siinä herkästi. Liikkeitä täytyy treenata ja miun tulee oppia innostamaan Uljasta enemmän. 

Hyvä kokemus. Bister käsittelee koiria todella hyvin! Parempaa ensikokemusta ei pennulle oikeastaan voisikaan toivoa. :) Tietysti hieman harmittaa ettei saatu kp:a, mutta sillekkään kun ei voi mitään.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti