Miun loman (ja lämpimien ilmojen) kunniaksi päätettiin viettää pitkä viikonloppu mökillä. Lähdettiin agilitytreenien jälkeen keskiviikkoiltana ja tultiin takaisin kotiin maanantaina iltapäivällä.
Miulla oli mielessä itänyt jo jonkun aikaa ajatus jäljen tekemisestä Manulle ja niinpä kävin tuumasta toimeen. Kaksi jälkeä tein, kahtena eri päivänä.
Ensimmäisen jäljen tein (iki)vanhalla verellä, joka oli jäänyt pakastimeen pyörimään. Epäilin jo heti alussa, että näinköhän tästä mitään tulee, sillä veri ei haissut juuri miltään omaan nenään, se oli kovin tummaa ja siinä oli selkeitä hyytymiä seassa. Enivei, jäljellä oli pituutta n. 150m (pidempään ei veri olisi riittänytkään), kaksi makausta ja kaadolla palkkana verinen sieni sekä porsaan kieltä. Iältään jälki oli n. neljä tuntia.
Kuinka ollakkaan jälki meni ihan plörinäksi. Veren piikkiin laitan koko epäonnistumisen! Manu kulki koko ajan hieman jäljen vieressä ja muutenkin haahuilli ihan omiaan. Muutaman kerran ohjasin sen jäljelle uudestaan ja matka jatkui, kunnes taas koiruus meni omia reittejään. Makaukset merkkasi hyvin tarkkaan nuuskimalla ja lähti jopa oikeaan suuntaan. ;) Kaadon älysi hienosti ja verinen sieni oli ihan huippu lelu.Muuta kehumista siinä ei sitten ollutkaan...
Toisen jäljen tein maanantaina ennen kotiin lähtöä. Tämän jäljen tein Peten koiratarvikkeelta ostamallani koulutushajusteella (kyyhky). Sienellä jäljen vedin, sieni oli uitettu veden ja hajusteen seoksella. "Raakaa" hajustetta ruikin alkuun, makauksille sekä kaadolle. Pituutta jäljellä n. 150m ja ikää n. 15-20min. Manulta parempaa työskentelyä kuin edellisellä kerralla. Kulki hienosti jäljellä, vauhtia oli ehkä hieman liikaa. Makaukset merkkasi mukavasti, mutta kaadolta marssi hienosti ohi. :D Tällä kertaa ei sieni kiinnostanut tippaakaan!
Ennen jälkeä muistuttelin Manulle tottelemisen jaloa taitoa, meinaa nimittäin intoa olla vähän liikaa metsään mennessä. Mökille takaisin tullessa pidin tiukan kurin ja haahuilut ei ollut sallittua. Yllättävän hienosti Manu oli kuulolla! Tähän oli vallan kiva lopettaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti