lauantai 11. kesäkuuta 2011

Jatkoryhmän ensimmäinen treenikerta

Yövuorosta ja lämpimästä ilmasta huolimatta suuntasin aamulla kentälle. Hurjat kolme reipasta treenaajaa saapui paikalle! :D Saatiin siis hyvin tehdä rauhassa töitä ja ohjaajallakin oli aikaa meille kaikille tasapuolisesti.

Päivän teema oli takaaleikkaus. Tarkoitus siis vaihtaa ohjauspuolta koiran takana. Koira siis ohjataan esim. esteelle ja koiran hypätessä ohjaaja vaihtaa puolta ja on valmiina ohjaamaan seuraavalle esteelle. Tämä tekniikka vaatii koiralta irtoamista, joka meille tehän saakka ollut jonkin asteinen ongelma.

Neljän hypyn kanssa opeteltiin takaa leikkausta. Ensin palkka kolmannen hypyn jälkeen, ja samaisella esteellä takaaleikkaus. Mielettömän hyvin Manu älysi idean, namialusta toimii! Nopeasti päästiin tekemään hyppy vielä takaaleikkauksen jälkeen. :) Hieno jätkä! Itse kun vaan aina muistaisi oman kroppansa asennon!


Sitten mentiin vielä itsenäisenä "Ässä-rataa". Hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy S:n malliin laitettuna. Loistava mahdollisuus harjoitella koiran irtoamista, erilaisia ohjaustekniikoita sekä erilaisia lähtöjä. :) Ihan huippua!

Itsenäisenä otettiin vielä vapaavalintainen kontakti (yhteispäätöksestä A) ja siihen yhdistettynä hyppy (ennen A:ta ja vaihtoehtoisesti A:n jälkeen). A:n kontakti on ongelma. Hienosti Manu käskystä hidastaa vauhtia A:n yläosassa, mutta tassut luistaa ja koko koira vaan liukuu alas esteeltä. Muutaman kerran tehtiin sitä, että jätin Manun kontaktipinnalle ja totuteltiin asentoon ihan vaan paikoillaan ollen. :)

Kuvaa tulee radoista, kunhan ehdin ne piirtämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti