Miula oli mukana räjähdysaltis pommi viime viikon treeneissä. Intoa oli niin paljon, että ei meinannut pieni springeri nahoissaan pysyä. Manun kanssa oikeaan vireen löytäminen ja sen ajoittaminen on haaste. Se oikea vire myös häviää nopeasti ja sen ylläpitäminen on vaikeaa. Oikeaa tapaa toimia ja kannustaa en ole vielä löytänyt. Kokeilua jatketaan... Agilitykentällä ylienergia purkautuu haukkumisena, ylimääräisinä juoksupyrähdyksinä ja kontaktin puutteena. Juteltiinkin "koutsin" kanssa tuosta energiasta (siis liiasta sellaisesta), se ei ole huono asia, sillä se tuo nopeutta mutta kontaktin tulisi pysyä ja käskyjen mennä läpi! Kehitystä kuitenkin on valtavasti tapahtunut sitten viime kesän ensimmäisten treenien, joissa Manu kusetti minuu kuus-nolla ja karkaili sen minkä kerkes. :D
Noh. Aloitettiin opettamaan koirille umpikulmaa. Opettelu tehtiin putken avulla, mutta umpikulmasta puhuessa voidaan tarkoittaa myös mm. keppejä. Koiran on siis osattava hakea este (tässä putki), vaikka se ei sille suoraa linjaa näekkään. Homma toimi varsin kivasti. Energia aiheutti ongelmaa, mutta putki on Manulle niin vahva, että nopeasti Manu pääsi hommaan jyvälle. Tehtiin tälläistä rataa:
Vihdoin ja viimein Poks:n halli oli saanut kunnon pohjan, kivituhkasta. Niinpä oli mahdollisuus ottaa vähän enemmän maxi-hyppyjä. Viriteltiin hyppy-putki-hyppy suora, jossa hypyt siis meidän tapauksessa maxi-korkeudessa. Samaan syssyyn oli mahdollisuus harjoitella irtoamista. Suora oli pitkä ja Manulla tunnetusti vauhtia! :D En pysynyt perässä ja homma sit tyssäs putken jälkeen, kun Manu kääntyi katsomaan mihin se mamma jäi. xD
Toinen ongelma oli Manun väsyminen. Sen ei tartte kovinkaan montaa maxi-hyppyä ottaa, kunnes se väsyy ja aloittaa rimojen alittamisen. Jos jatkossa alittaminen tulee ongelmaksi ruvetaan laittamaan enemmän rimoja, joilla estetään alittaminen. Veeralta tuli myös vinkki, että opettaisin hyppyjä naksun avulla ja pikku hiljaa nostaisin rimoja korkeammalle. Lihaksisto vaatii totuttelua ja nyt jos koskaan on alku- ja loppuverryttelyn kultaakin arvokkaammat.
Tehtiin vielä vähän keppejä ja niiden itsenäistä tekemistä. Alkaa sujumaan. :) Otettiin myös keinua ja A:ta ja nekin sujuu kerta kerralta paremmin. Hieno Manu <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti