Nyt on käyty pikku natiaiselle viimeisetkin penturokotukset hankkimassa. Ell reissu meni nappiin taas kerran ja pentunen on super reipas. Tällä kertaa odotustilassa oli enemmän koiria ja ihmisiä, mutta pentunenpa ei ujostele mitään eikä ketään.
Puntari näytti hurjat lukemat: 15,5kg. Ell jo vähän vihjaili, että ruokaa voisi tarjoilla vähemmän ettei ala lihomaan. ;) On vaan niin vaikeaa hyväksyä, että pentunen lihoo herkästi, sillä Manuhan on aina ollut hoikka poika. Manu ei liho, ei sitten millään. Ehkäpä alkaa olla kohta aika siirtää ipana syömään kaksi kertaa päivässä kolmen sijaan?
Uljas sai siis taas kerran terveen paperit ja paljon kehuja. :) Kasvu on hyvää ja tasaista, jalat on suorat ja hampaat/purenta on niinkuin pitääkin. Nämä asiat on aina mukava kuulla. :)
Ell käynnin päätteksi suunnistettiin rakkaan ystävän luo moikkaamaan Sara-rouvaa. Sara se ei meinannut aluksi oikein lämmetä pennun hölmöilyille, mutta kotia lähdettäessä vanhuskin nuortui ja innostui kunnolla leikittämään pentua. :) Kivaa näytti olevan molemmilla koiruuksilla. :)
Tänään tuli myös vahvistus, että pääsimme mukaan pentutoko -kurssille. Kurssi alkaa tämän kuun puolivälissä. Joitakin kertoja jää väkisinkin väliin työvuorojen vuoksi, mutta se ei kuulemma haittaa. Saas nähdä onko Uljas nuorin koko porukasta...
Olin jo kohta pari viikkoa kauhulla katsellut, minkälainen peikonpoika Uljas on. Aikaa vaan ei ole ollut trimmin tekemiselle. Tänään sitä aikaa oli sen verran, että siistin takapuolen, korvat ja pään. Yllättävän helposti meni! Helpommin mitä Manun kanssa sen ollessa Uljaksen ikäinen! :) Kiitos kehnon valaistuksen, ei lopputulos ollut se paras mahdollinen, mutta välttää meille. On ainakin ipana siistimmän näköinen.
Vai mitä mieltä olette?
Otin myös vähän seisomisharjoittelua. Uljas vänkää vastaan minkä ehtii ja tarjoaa istumista miltei välittömästi. :D Lisäksi allekirjoittanut vänkää myös vastaan. :D Harjoittelu tekee mestarin? Toivottavasti...
Miulla on joku karmea pakkomielle venyttää tuota päätä liiaksi eteen... Ärsyttää ihan! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti