perjantai 30. maaliskuuta 2012

Tekniikkatreeniä ja Manun fysioterapia nro. 4

Jos vaan muut menovat antavat myöden tykkään varata hallivuoron perjantai aamuksi/aamupäiväksi. Silloin halli on tyhjä ja on hyvä treenata hyppytekniikkaa sekä jotain simppeleitä ohjaustekniikoita, joihin ei kokonaista rataa tarvita. :)

Tänään oli hyppytekniikka viidella hypyllä, viisi kengänmittaa väliä. Välit pidin tasaisena, muutin vain koiran lähetyspaikkaa kauemmas. Varsinkin Manun kanssa treenatessa huomasin tälläkin olevan ison merkityksen. Kun lähetin koiran kauempaa hyppäämään, Manu hyppäsi kakkos- ja kolmosesteen huolimattomasti rimat pudottaen. Kun se keskittyi, pysyi rimatkin ylhäällä.
Uljakselle palkkana oli suoran päässä lelu. Manulle alustalla nami. 

Manun hyppäämisen parantamiseksi on kotiin rakennettu "tikapuut", joiden avulla on tarkoitus saada kehitettyä Manun koordinaatiota. Tässä pieni klippi, jotta asiaa selkiytyisi. :)
 

Uljaksen suorittamista oli hauskaa katsoa. Se nimittäin eteni matalana hyvällä vauhdilla. Keskittyessään se todella hienosti valitsi hyvät ponnistuspaikat ja tekniikka näytti taloudelliselta. Ihan jokaisella kerralla se ei meinannut malttaa keskittyä, jolloin askelluskin oli huonompaa.

Toisena treeninkohteena oli välistävedot ja päällejuoksut sekä esteiden kiertäminen käskystä. Tätä varten asettelin kolme estettä riviin.
Uljashan on tätä treeniä tehnyt pari kertaa ihan vaan este tai kaksi kerrallaan. Tähän saakka kolme estettä on ollut liian vaativaa pienelle miehelle. Tänään se yllätti ja suoritti välistävedot ja päälle juoksut kuin vanha tekijä! :) Vauhtia löytyi mukavasti ja se teki sievät hypyt siivekkeitä hipoen. Fiksu kakara!! Se myös mallikkaasti luki ohjausta; kun käsi on lähellä kroppaa tarkoittaa se sitä että on tultava lähelle ja vastaavasti kun käsi on kaukana, on liikuttava kaukana. :) Olisipa tuon tekemisen saanut videolle! Sanoin on vaikeaa kuvailla sen työskentelyä. :) 

Manukin oli yllättävän tarkkana ja luki ohjausta mukavasti. Yhdistin Manun tekemiseen vielä seinän vieressä olleen A:n. Eli hypyt+A+hypyt+A. Manun hyppyjen korkeudet vaihtelivat rimojen maassaolosta aina maxi-korkeuteen saakka. :) Hyvin se vaan hyppäs :)

Uljas sai jatkaa kontaktien opettelua maassa olevan A:n "puolikkaan" avulla. Alusta tulee tutuksi ja nameilla ja käskyllä "ota" vaadin kontaktipinnalle jäämistä (etujalat hiekalla, takajalat kontaktipinnalla). Ei se kyl ihan tuntunu älyävän, mutta jospa seuraavalla kerralla paremmin? ;)

Treenien jälkeen Manu pääsi Helin käsittelyyn. :) Nyt Manu osasi hienosti rentoutua, vaikkakin kipeitä kohtia löytyikin selkästä sekä takapäästä. Nyt suunnitelmana on, että seuraava käynti on huhti- toukokuun vaihteessa ja mikäli ongelmia on, aikaisemmin. Nyt onneksi osaa (toivottavasti) Manua lukea paremmin ja arvioida onko se jumissa/kipeä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti