Olen jo aiemminkin kirjoittanut Manun haluttomuudesta tehdä mitään hallilla. Ajattelin kuitenkin ottaa sen mukaan ja tehdä helppo juttuja. Niin ajattelin tänäänkin pakatessani pojat autoon ja suunnatessani auton keulan kohti treenihallia.
Uljas kävi ensin tekemässä keppitreeniä kujakepeillä. Niistä ehkä juttua myöhemmin.
Kun menin Manua hakemaan autosta, se heilutti kyllä häntäänsä, mutta ei millään olisi halunnut tulla autosta pois. =/ Laitoin hihnan kaulaan ja sen avulla Manu tulikin ihan suosiolla pois autosta, mutta pyrki koko ajan hyppäämään takaisin häkkiin. Kävelyttelin sitä hallin ympäristössä, kehuin, vaadin kontaktia ja kehuin lisää. Halu oli kova autolle. Hallissa se paineli ensimmäisenä avoimena olevaan häkkiin, kun otin hihnan pois. Eipä siinä muuta kuin hihna uudelleen kaulaan ja niin me kävellä tassuteltiin ympäri hallia.
Reippaasti Manu tassutteli ja annoin sille vapautta liikkua. Jos se halusi kulkea edellä, se sai kulkea edellä, ja jos se jäi taaksi tsemppasin sitä liikkumaan eteenpäin. Lopulta se itse hakeutui tekemään A:n, ja siitä hyvästä sai paljon kehuja ja nameja. Yhdessä hypittiin hieman pieniä hyppyjäkin ja niissäkin rupesi vauhtia ja intoa löytymään. Lopulta uskaltauduin ottamaan hihnan pois ja Manu iloisesti hyppäsi osoittamani kolme hyppyä. Tähän lopetin ja vein rakkaan Ystävän kehujen saattelemana autoon.
Otin vuorostaan Uljaksen tekemään kujakeppejä sekä kontakteja. Uljas teki hyvää työtä, kuten yleensäkkin.
Treeniaikaa ollessa vielä hyvin jäljellä ajattelin ottaa Manun vielä autosta pois. Hihna kaulaan ja menoksi. Aluksi käveltiin ihan vain pihalla, taas hirmuinen hinku takaisin autoon. Halliin mentiin ja taas käveltiin ympäriinsä, tehtiin kontakteja sekä pieniä hyppyjä. Samaa intoa, mikä oli hetkeä aiemmin, ei enää ollut. Hyvässä uskossa jätin Manun hyppysuoran päähän odottamaan ja vein alustalle palkan. Kutsuin Manua, mutta se ei liikahtanutkaan. Päätin katsoa miten pitkään se aloillaan istuu. N. 5 minuuttia meni, kunnes sivusilmällä huomasin Manun lähestyvän minua. Palkkasin ja kehuin ja kävelin itse hallin toiseen päähän. Ajattelin toistaa äskeisen. Odottelin, kutsuin, odottelin ja vielä odottelin. Yks kaks ihmettelin, että mihinkäs se koira hävisi. Manu oli mennyt maahan, eikä näyttänyt vähääkään olevan kiinnostunut siitä missä minä olin tai mitä tein. Treeniaika oli loppumassa, joten kävelin hissuksiin ulko-ovea kohden ja sinne Manukin sitten tuli häntää heilutellen. Palkkasin, sammuttelin valot ja lähdettiin hallista. Pihalla tein vielä vähän kontaktitreeniä sekä seuraamista. Lopetin hyvään työskentelyyn ja kehuin kovasti.
Treenien lopuksi vein pojat metsään. Tarkkailin Manun liikkumista ja se näytti vaivattomalta ja kevyeltä. Manu oli iloinen ja energinen itsensä.
Olen ihan ymmällään, minne on Manun ilo ja innostus kadonnut?! Yhdistääkö se hallin nyt selkäkipuun? Nyt se ei todellakaan ole kipeä.
Miten jatkan tästä eteenpäin? Otanko Manun sitkeästi mukaan ja toimin niinkuin tänään, vai jätänkö sen kotiin? Tuntuu pahalta, kun ennen se oli intopiukeana halliin menossa ja parhaimmillaan oli hyvä agikoira.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti