Lupailinkin aiemmin sepustusta poikien sapuskoista. Varsinaisesti BARFista en halua puhua, sillä nuo syö myös viljoja ja maitotuotteita silloin tällöin. Reissuissa jos ei raakojen eväiden mukaan otto sujuvasti onnistu, syö pojat nappulaa.
Manuhan on aiemmin syönyt raakaa. Rustoja ja luita herra ei suostunut syömään ja silloin reilu vuosi sitten ei tarjonta lihoille ja luille ollut yhtä kattavaa kuin tänä päivänä. Uljaksen tulon myötä raa´an syöttäminen sitten jäi. Voisikin paremmin sanoa poikien syöneen viimeisen vuoden ajan 50/50 mallilla nappulaa ja lihaa. Uljaksella kasvusta johtuen enimmäkseen nappulaa.
Manun selkävaivat ja niiden herättämä keskustelu fyssarimme kanssa sai pohtimaan uudelleen raa´an aloittamista. Nappuloiden rinnalla syötettävät lihat vaihdoin jo hyvän aikaa sitten vaaleaan ja loheen, sillä tumma liha saattaa kerätä lihaksiin kuona-aineita, jotka eivät kunnolla pääse poistumaan ja aiheuttavat omalta osaltaan lihasjumeja. Lohen rasvahapot ovat tunnetusti tärkeitä meille kaikille ja ainakin turkin laadussa on tapahtunut huikea parannus lohen säännöllisen syöttämisen myötä.
Uljas aloitti lihan syömisen kunnolla viime kesänä, kun oli tarve saada massaa kerättyä. Aluksi ongelmana oli sulavuuserot ja maha olikin usein sekaisin. Mahan tilanteen rauhoitti se, että liha ja nappulat syötettiin erikseen. Uljas on kaikkiruokainen ja maha kestää hyvin myös rustot/luut. Myös Uljaksen turkki on parantunut lohen syöttämisen myötä.
Uljas on Manua herkempi viljoille. Eri nappuloita kokeillessa tuli huomattua, että korvat reagoivat viljoihin herkästi.
Uljas on Manua herkempi viljoille. Eri nappuloita kokeillessa tuli huomattua, että korvat reagoivat viljoihin herkästi.
Viimeinen "niitti" ruokinnan vaihdolle oli Sohvin Valinnan avautuminen tänne Joensuuhun. Nyt on helppoa rakentaa monipuolinen ruokavalio molempien poikien tarpeet huomioiden. Aiemmin olen hankkinut lihat Suhmurassa sijaisevasta Lemmikkiruuat Tessusta, Vauhti-raksulta tai Mustista ja Mirristä.
Ruokamäärät menee aikalailla mututuntumalla. Uljas syö tällä hetkellä 600-650 g vuorokaudessa ja Manu n. 400-450 g vuorokaudessa. Eli about 2% painosta. Seurailen mitä lähtee tapahtumaan. Manu saisi hieman laihtua ja U toivottavasti pysyy tämän hetkisissä mitoissa, lihasta saisi tulla lisää. Voi olla, että Uljaksen ruokamäärää täytyy hieman nostaa. Lihojen ja luiden suhde on tällä hetkellä n. 50/50. Lisäravinteena tällä hetkellä Dorwestin Easy-Green sekä vaihdellen B-vitamiinia ja magnesiumia (lihasten ja hermoston toiminnan parantaminen). Muut vitamiinit ovat vielä pohdinnan alla. Niin ja toki lihan joukossa menee kuivattuja leivänpaloja tai itse tehtyä kasvissosetta sekä erilaisia öljyjä mm. rypsiöljy, oliiviöljy, kookosöljy. Kananmunia kerran tai pari viikossa (kuorineen). Nyt alkuvaiheessa Dorwestin Doggy Detox -tabletit tukemaan ruoansulatusta ja ruokavalion muutosta.
Manun ruokalistalta lötyy seuraavia lihoja ja rustoja/luita:
- Broileri: luullista ja luutonta, sisäelimet. Broiskun kaulat, selkärangat.
- Kalkkuna: luullista ja luutonta. Kalkkunan kaulat (tulossa).
- Kypsennetty lohi-riisi (ei suostu syömään rakaa!)
- Hanhi
- N. kerran viikossa esim. possua tai riistaa
Uljaksen ruokalista näyttää tältä:
- Broileri: luullinen ja luuton, sisäelimet. Broiskun kaulat, selkäranka, siivet.
- Kalkkuna: luullinen ja luuton. Kalkkunan kaulat.
- Kypsennetty lohi-riisi
- Possu. Rintarustot, selkäranka.
- Poro: luullinen ja luuton.
- Peura
- Hirven luut
Manun listaan ei tule isoja muutoksia. Pyrin kuitenkin siihen, että vähintään kolmea eri eläinlajia on tarjolla viikoittain. Uljaksen lihoihin tulee enemmän vaihtelua. Pääsääntöisesti kolmea eri eläintä viikossa, mutta kuukausitasolla vaihtelua enemmän. Ostoslista ei näytä joka kerta samalle.
Aiemmin Manu ei tosiaan suostunut syömään luita. Uljaksen tulon myötä on ruokahalu parantunut (kilpailu), joten nyt tarjoan myös helposti syötäviä rustoja/luita. Totuttelu on aloitettu broilerin kauloilla ja hyvin sujuu! :) Seuraavaksi kokeiluun broilerin selkärangat!
Tällä hetkellä aamulla tarjoillaan luuateria ja illalla liha+kasvikset/viljat. Näin siksi, että aamuisin on helpompi antaa enemmän aikaa ruokailulle. Kiireisinä aamuina tarjoillaan jauhettu liha/luumassa. Treenit ajoittuvat puolestaan enimmäkseen ilta-aikaan, ja silloin haluan tarjota helpommin sulavan aterian, joka sisältää palautumiseen tarvittavat ainekset.
Eilen illalla tarjolla: broilerin jauhelihaa, omatekoista kasvissosetta (parsakaali, kesäkurpitsa, kurkku), Dorwest Easy-Green jauhetta kaksi mitallista molemmille, Emegesan magnesium tabletit molemmille ja Dorwet Doggy Detox kaksi tablettia molemmille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti