Lauantaina jouduttiin missaamaan pentutoko, koska olin töissä. Sunnuntaita odottelin innolla, sillä silloin olin vapaalla, eli päästiin tokoilemaan.
Paljon juttuja taas tehtiin.
- Aloitettiin luoksepäästävyydellä. Otin Uljaksen sivulla (reipas ja omatoiminen sivulletulo on työnalla) ja pyysin/käskin pitämään katsekontaktin. Vahvistin kontaktia nameilla. Vaadin kontaktin pysymystä siihen saakka, kun kouluttaja oli ihan lähellä. Silloin sallin nuuhkaisun, kunnes taas vaadin kontaktia. Hyvin meni :)
- Istuminen. Edellisellä kerralla (lauantaina) olivat ryhmäläiset opetelleet istumista ja se oli myös kotiläksynä. Tämähän on jo tuttua juttua, joten siinä ei ongelmaa. ;)
- Pujottelu. Asetuttiin rinkiin n. neljän metrin välein toisiimme nähden. Koirakko kerrallaan pujotteli toisten välistä kontaktin säilyessä. Tarkoitus oli pitää reilut välit ja tarvittaessa kiertää koirakko vaikka hallin toisesta päästä, kunhan vain kontakti säilyy. Namipala saa ihmeitä aikaan ja Uljas piti kontaktin hienosti. :) Sillä vaan on kasvanut tassujen tilalle jouset, joten liikkuminen on enemmän hyppymistä kuin rauhallista kävelyä. ;) Kiitosta kuitenkin mallikkaasta kontaktista. :)
- Maahan meno. Tämä on jo ennestään työnalla, mutta tuli nyt aktiivisempaan opetteluun kurssin myötä. Tavoitteena siis, että koira menee seisaaltaan maahan reippaasti yhdellä käskyllä ja pysyy maassa. Homma aloitettiin kädellä ohjaamalla. Tämän Uljas hallitsee hyvin. Tarttee nyt vaan häivyttää käsi pois, että pelkkä käsky riittäisi.
- Ruokakupin kiertäminen kontaktin säilyessä. Aika paha homma ahneelle pikku springerille! ;) Nopeasti poju tajusi kupin, mutta kun ei päässyt luovutti ja tyytyi nuuskimaan maata. Kupin vieressä maassa oli jotain todella mielenkiintoista, sillä maa kiinnosti muitakin koiria valtavasti. Tässä vaiheessa Uljas alkoi jo muutenkin olemaan väsynyt, joten paras keskittyminen oli jo mennyttä. Mutta mukavasti meni :)
- Leikkiminen. Tämäkin tuttua jo agitreeneistä. On tilanteita, joissa on parempi palkata reippaalla leikillä. Kokeiltiin lelun jahtaamisleikkiä, taisteluleikkiä sekä noutoleikkiä. :) Uljas innostui oikein kunnolla taistelemaan! :) Oon siitä tosi iloinen, sillä juuri sitä terävyyttä ja voimakasta tahtoa haluankin ja siitä koira palkkaantui hyvin. Varsinkin alkuvaiheessa on tärkeää antaa pennun voittaa leikit. Myös noutoleikki on Uljaksesta parhautta. Varsinkin, jos lelua saa hieman repiä ja puistella siinä samalla ;)
- Luoksetulo. Yksi kerrallaan pois lähtiessä laitettiin koira pitkään liinaan. Omistaja meni kauemmas ja kutsui koiraa luokse. Palkkasin vielä tässä lelulla. :)
Kotiläksyksi saatiin maahan menon treenaaminen sekä leikkiminen myös tuntemattomammassa ympäristössä.
Hyvä onkin puuhastella sisällä, sillä ulkona paukkuu kovat, lähes -30 asteen pakkaset! Johonkin täytyy energia saada purettua, ja tokoilu sisällä saa luvan olla sopivaa puuhaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti