maanantai 23. tammikuuta 2012

Vauhdikas viikon aloitus

Kun nyt sattui sopivasti maanantaina olemaan töistä vapaata, varasin pojille hallivuoron. Maanantaina on mukavaa mennä hallille, kun sunnuntain jäljiltä siellä on yleensä varsin mukava rata numeroineen kaikkineen. Ja niin oli tänäänkin. :)

Manu oli mahtavassa vireessä. Viikon tauko ja kevyemmän treenit, olivat tehneet hyvää. Manu liikkui vauhdikkaammin ja hypyt olivat teknisesti kauniimpia. Tekniikka voisi tottakai olla parempi, mutta hyvä näinkin. Kiinnitin myös enemmän huomiota sekä alku- että loppuverryttelyyn. Aluksi vain seuraamista, putkirallia sekä pieniä hyppyjä. Loppuun putkia, kevyitä/matalia hyppyjä sekä ympäri hallia hölkkäämistä ja kävelyä.

Rata näytti tältä:
Ohjauksesta en osaa sanoa oikein mitään. Kuvaa katsellessa yritin miettimällä miettiä ohjaustekniikoita, mutta pää lyö ihan tyhjää. :D Yritin oikein googlettamalla mietiskellä eri ohjaustekniikoita, joita olisin käyttänyt radalla. Noh, käytössä oli ainakin:
  • Pakkovalssi? 6-putkesta tullessa olin Manua vastassa seiskan takana ja siitä sitten lähetys takaisin putkeen.
  • Takaaleikkaus: pussilla takaaleikkaus
  • Valssi: Puomilta kepeille
Mitä on nimeltään ohjaustekniikka, jossa ohjataan koira esim. putkeen, mutta ollaankin sitten samalla puolella ottamassa vastaan? Takaaleikkauksessahan ohjaaja vaihtaa puolta.

Ensimmäisten kolmen esteen kohdalla joutui miettimään ja pähkäilemään, miten koiran saisi sinne minne sen pitäisikin mennä. Varsinkin kakkoselta kolmoselle ohjaaminen oli vaikea. Varsinkin, kun ei nuo ohjaustekniikat todellakaan ole hallussa. Siihenkin olisi varmasti löytynyt joku todella simppeli ja fiksu ratkaisu, jota mie en vaan älynnyt. =/
Positiivista kuitenkin Manun asenne. Se haki esteitä, sillä oli hyvä vauhti ja koko sen olemus kertoi että "tää on kivaa!" :) Siinä unohtui ohjaajalta otsan rypistely ja ohjausten surkuttelu. Ilo oli tehdä iloisen koiran kanssa <3

Kepit tehtiin helpotettuna versiona, eli verkkojen kanssa. Manu on kivasti oppinut hakemaan myös keppejä myös umpikulmasta, eli se osaa itse etsiä mukavasti oikean välin, mistä lähteä pujottelemaan. Muutenhan se on kepeillä toivottaman hidas!

Ennen loppuverryttelyä nostin esteiden 15, 16, 19, 20 ja 21 rimat maxi-korkeuteen. Ja Manuhan hyppäsi <3 Viidestä rimasta vain yksi ainoa tuli alas. :) Jee! :)

Kiljukaula Uljaksen kanssa aksattiin myös. Koko touhu aloitettiin kontaktikävelyllä, jotta saisin pennelin kuulolle ennen vauhtipyrähdyksiä. Ja Uljashan esitti todella hienoa SEURAAMISTA!! Sen lapa oli miun jalan kohdalla ja melkein kiinni miussa ja katse napotti suoraan miun silmiin. :) Palkkasin naksuttimella ja nameilla. Uljas on juuri niin kontaktinhakuinen, kuin springerin pitääkin! <3 Tätä olisin Manulta kaivannut, ja kaipaan edelleenkin.

Uljas sai tehdä tänään hyppyjä sekä hyppyä ja putkea. Hyväksikäytin radan esteitä.
  • Hypyt kolmos-esteeltä kakkoselle. Lelu lensi toisen esteen yli ja Uljas hurrrrjalla loikalla perässä. Muutaman kerran tätä yhdistelmää.
  • Hyppy ykköseltä kakkoselle. Lähinnä näillä lyhyillä hyppyharjoituksilla yritän saada Uljasta irtoamaan miun kädestä. Se tulee niin tiiviisti miun perässä, että joko kiertää esteen tai vaihtoehtoisesti mie oon solmussa esteen siivekkeen kanssa. ;)
  • Kakkos-esteeltä putkeen. Rohkeasti menee putkeen. Täytyy vain itse olla tarkka, että pentu menee varmasti putkeen ennen kuin itse jatkaa matkaa eteenpäin.
  • Ykkös- este + kakkos-este + putki. Edelleenkin irtoamisongelma, mutta pari onnistunutta suoritusta saatiin. 
Uljas sietää jo näin pienenä (18vko) toistoja enemmän kuin Manu. Täytyisi vaan aina muistaa, että Uljas on pentu ja harjoitusten on oltava tarpeeksi lyhyitä! Pari toistoa riittää ja ajallisesti max. 15 minsaa kerrallaan.

Sellaista tällä kertaa. Keskiviikkona seuraavan kerran Manun kanssa agiliitämään. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti