perjantai 2. maaliskuuta 2012

Tekniikkaa sekä päällejuoksuja ja välistävetoja

Voisiko parempaa aloitusta kuuden päivän vapaille ajatella, kuin aamulla pitkään nukkuminen ja hallille treenaamaan lähtö poikien kanssa? Meikäläisen mittapuulla tälläinen aloitus on varsin mukava. :)

Tiesin hallin olevan tyhjä esteistä, mutta ilokseni siellä olikin valmiina viiden hypyn tekniikkasuora. Muokkasin välit sopivammaksi ja Uljas sai urakoinnin aloittaa tuttuun tapaan.

Uljas sai mennä ihan yksinkertaista suoraa linjaa. Välit esteillä viisi kengänmittaa. Kyllä se vaan hyppää hienosti! <3 Samalla tuli tehtyä hyvää irtoamistreeniä, kun palkka oli suoran päässä alustalla. Homman sujuessa muokkailin hieman välejä: kahden viimeisen hypyn väliä pidensin n. seitsemään kengänmittaan. 
Tulipahan huomattua sekin, että paikallaoloa on ryhdyttävä treenaamaan oikein urakalla! :)


Uljas sai tehdä myös hieman näyttelytreeniä: seisomista ja ravaamista. :)

Pääsihän Uljas opettelemaan myös ihan uutta. :) Nimittäin välistävetoa. Sattui niin sopivasti olemaan kolme estettä rivissä, etten malttanut mieltäni. :) Kaksi estettä meni hienosti, kolmannella lähti mopo käsistä :D Uljas innostui ehkä hieman liikaa. Kun saatiin onnistunut suoritus kolmella esteellä, lopetettiin siihen ja reilusti palkkaa leikkimällä. :) Suoritus ei ollut mitenkään nopea ja sujuva, mutta ilokseni huomasin Uljaksen oppivan nopeasti ja se seuraa mukavasti käsiä ohjauksessa. :) Kyllä siitä agikoira tulee <3

Manu pääsi ihan urakalla tekemään tekniikkatreeniä.  Rimat olivat tarkoituksella mini-korkeudessa. Ajatuksissa vetreyttävää jumppaa ja tehostettua takapään käyttöä. 
Yhteensä Manu teki neljänlaista suoraa:
  1. Perus suora viidellä hypyllä (viisi kengänmittaa)
  2. Viiden hypyn suora, viimeisenä esteenä okseri (viimeinen väli vähän pidempi)
  3. Viiden hypyn suora pidennetyillä väleillä (kahdeksan ja yhdeksän kengänmittaa)
  4. Viiden hypyn sik-sak -suora

Myös Manu pääsi (=joutui) tekemään kolmen esteen kanssa välistävetoja sekä päällejuoksua.  Manu toimikin käskyjen kanssa aika kivasti (mitänyt pari kertaa karjaisin kunnolla, että Manu muistaisi keskittyä oleelliseen). Kokeilin myös ohjata vain käsillä ja pari onnistunutta suoritusta saatiin. :) Kunhan vain Manu muistaa keskittyä minuun :D Pari kertaa tehtiin myös keinua, ihan vaan muistukkeena kuinka se pitääkään mennä.

Maanantaille on seuraavaksi varattu hallivuoro. Silloin on ihan pikatreeni, sillä olen varannut Manulle fysioterapia ajan maanantaille. :) Hieman jännittää millainen "tuomio" saadaan... Siitä lisää sitten maanantaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti