1. POKSTIIMI

Olipa kerran agilityharrastajien porukka, joka kaipaili Pohjois-Karjalaan systemaattista huippukouluttajien agilitykoulutusta. Idea syntyi valtakunnallisesta TopTeamista, jotain vastaavanlaista olisi hienoa saada myös tänne päin Suomea. Miut pyydettiin mukaan vastaamaan ohjaajien fysiikkatreeneistä, mutta aikataulu- ja tilaongelmien myötä ne tippui pois mutta mie jäin järjestäjäporukkaan. Ja toki hain myös paikkaa pokstiimiin ja mukaan pääsin.

Ensimmäinen leiri oli 18.8.. Agilitystä vastasivat Sanni Kariniemi sekä Mari Lukkarinen. Mentaalivalmennuksesta vastasi Anne Talvitie. 15 innokasta leiriläistä oli jaettu kolmeen ryhmään ja päivän aikana jokainen ryhmä teki kaksi parin tunnin mittaista agilitytreeniä sekä parin tunnin mentaalivalmennuksen. Rankka setti, mutta jokaisen euron arvoinen. 

Osallistuin Rein kanssa. Aamulla lähtiessä mietin, että olisi pitänyt ottaa Uljas myös mukaan ja jakaa treeniaikaa vähän sillekkin. U kuitenkin jäi kotiin ja ois vaan pitänyt käydä hakemassa se kesken päivän mukaan. Tehty mikä tehty, ja Rei parka sai tehdä töitä uupumukseen saakka. Jostain syystä Rei ei muutenkaan tuntunut oikein omalta itseltään vaan oli ihan alusta alkaen jotenkin vetämättömän oloinen. Olisiko ruokinta mennyt jotenkin pieleen? Vai muuten vaan huono päivä? No einivei, paljon saatiin leiristä irti ja iso kasa kotiläksyjä.

Aamu aloitettiin Sanni Kariniemen agilityradalla. Huisin hauska mutta menevä rata ansaesteineen. Rataan tutustuessa mietin, että tuskin päästään kahta estettä pidemmälle, mutta toisin kävi. :) Oon huikeen ylpee tuosta nuoresta koirasta, joka on koko kesän ollut treenaamatta. Oma liikkuminen ja rytmitys oli ihan hukassa, eikä iso kenttä pitkillä esteväleillä yhtään helpottanut asiaa. Niin me kuitenkin selvittiin sivuttaisirtoamisista, ansaesteistä, putkiin irtoamisista ja monista persjätöistä. :D Takaakierrot osoittautuivat haastavimmiksi asioiksi koko radalla ja niiden itsenäisemmäksi saattaminen tuli tästä treenistä kotitehtäväksi.

Seuraavaksi suunnattiin ulkokentälle Mari Lukkarisen agilityyn. Onneksi tässä välissä oli taukoa reilu tunti, että koirat sai edes hetken levähtää. Reihän ei ole ulkokentällä tehnyt mitään about vuoteen, joten mietin mitäköhän hommasta mahtaa tulla. Eihän se hyvää tekemistä ollut, mutta saatiin hyviä juttuja kasaan ja kotiläksyjä sitäkin enemmän. :D 

Mari oli kivasti suunnitellut meille mölleille oman radan (mustapohjaiset numerot), joka vaikutti helpolta mutta saatiin siihen silti kaikille hiottavia kohtia. 

Marin treenistä tärkeimpänä jäi:

• Nuoren koiran (ja miks ei vanhemmankin, jos vireessä ongelmaa) luukutusta luukutusta luukutusta ja paljon palkkaa, että itsevarmuus kasvaa.
• Mieti koiran linjat! Miten hyppää ja mihin hyppää, mitä seuraavaksi? Mikä on lyhin reitti ja onko se just siun koiralle optimaalisin?
• Keep it simple. Liika kikkailu luo epävarmuutta
• Mieti millä laukalla koira tulee ja tarvitseeko laukka vaihtaa?
• Miten kepit loppuu? Varsinkin jos pitää kääntyä.

Kotiläksyksi meille Rein kanssa tuota luukutusta ja sitä myöden itsevarmuuden kasvua ja laukan avaamista. Lyhyitä juttuja ja paljon palkkaa. Muutam este kerrallaan on enemmän kuin jees. 

Lisäksi sopivan lelupalkan metsästäminen alkoi: tällä hetkellä vinkuva ja rapiseva pehmolelu on paras mutta etsintöjä jatketaan vielä. :) 

Anne Talvitien sessio oli meillä päivän päätteeksi. Paneuduttiin aluksi miettimään meitä itseämme kisaajina ja tämä pilkottiin vielä moneen näkökulmaan. Avaava kokemus! Lisäksi lähdettiin pilkkomaan mitä kaikkea kisaaminen vaatii ja kotitehtäväksi saatiin lisää pilkkomisharjoituksia liittyen kisaamiseen. 

Haastavia treenitilanteita mietittiin positiivisen ajattelun kautta ja lähdettiin muuttamaan ajattelumaailmaa toisenlaiseksi. Tekeepä hyvää! Suosittelen kokeilemaan, varsinkin jos joku treeni junnaa paikoillaan. Koiraharrastus on kuitenkin niin hetkessä elämistä ja omalla fiiliksellä on valtava vaikutus. Kun olet itsevarma etkä mikään "jossittelija" saat varmasti parempia tuloksia aikaiseksi.

Kerrassaan mahtava leiripäivä! Takki oli aika tyhjä päivän päätteeksi ja on mennyt aikaa sulatellessa kaikkea. Kotiläksyihin on jo tartuttu ja tehtävää on paaaaaljon. :) Agility best! <3
Seuraava leiripäivä on sitten marraskuussa :)

Aikamoinen kesä

Vau mikä kesä 2018 olikaan! Ehkä paras vuosikausiin! Ja paljon sattui ja tapahtui. Kirjoitusinto on ollut kadoksissa ja tapahtumien kerääntyessä on motivaatio ollut entistä paremmin karkuteillä. Mutta jospa pieni kertaus olisi paikallaan? 

Alkukesästä kamppailin tosiaan poikien yhteenottojen kanssa. Tasapainoisen koiran Jouni kävi auttamassa minuu (ja poikia) eteenpäin ja se olikin viisas päätös. Opin jälleen koiristani enemmän ja varsinkin teinipoika Reinon ajatuksenjuoksu pääsi/joutui tarkemman syynin alle. 
Nythän on niin, että miulla on kaksi varsin vahvaa johtajatyyppiä hyppysissäni. Ja Rein kohdalla se varsinkin tarkoittaa töitä ja tiukkaa kuria. Uljas on se joka on miun varjo ja sitten myös komentaa kun mie komennan. Johdettu kävely ja tiukentunut kuri/säännöt kotona toi rauhaa arkeen. Paitsi nyt, kun U on vetänyt herneet nenään siitä että kaveri saa enemmän ruokaa kuin hän, HUOH!

U on saikuttanut enemmmän tai vähemmän varvasvammaista jalkaansa. Heinäkuun ja helteiden vuoksi totaalilepo teki hyvää ja liikkuminen on parempaa. Luultavasti jossain kohtaa jalka vaatii tarkempia tutkimuksia, mutta kiire niihin ei toistaiseksi ole. Hiljalleen katsotaan miten jalka kestää rasitusta (vai kestääkö9. Agility on ainakin nyt miltei täysin pois kuvioista, rallyyn panostetaan sitten enemmän tähtäimessä RTK1 ja AVO-luokkien korkkaus. Agilityä varovaisesti tunnustellen.

Heinäkuu vietettiin käytännössä lepolomaa. Koska helteet oli liikkuminen hyvin vähäistä, lähinnä uimista. Treenit oli ihan minimissään, keppien alkeita epäsäännöllisesti omassa pihassa. Hallilla ei käyty koko kuukautena. Teki aika hyvää sillä viikko sitten syyskauden avauksessa Rei teki hienoa työtä keskittyen ja kuunnellen sekä ollen itsenäinen. Hyvillä mielin kohti tulevan viikonlopun agilityleiriä siis. :)


Rei näyttäytyi viimeiset tämän vuoden näyttelynsä. Mikkelissä 28.7. se oli hienosti PU2 saaden neljännen SERTinsä. Viikko eteenpäin Kuopiossa tuloksena vaatimaton EH, koska oli niin ilmavan vaikutelman antava ja keskeneräinen. ;) 

Mikkelistä PU2 ja SERT #4

Kuopiossa kapea, ilmava ja keskeneräinen

Loppuvuodelle ei ole näyttelyitä tarjolla, joten keskitytään muihin lajeihin. Eli käytännössä agilityyn. :) Kakara on pärjännyt näyttelyissä yli odotusten ja saa nyt kasvaa ja kehittyä kaikessa rauhassa ja tammikuussa siten kehään seuraavan kerran.


Yhtenä kesän kohokohtana oli taipumuskokeen suorittaminen. Oltin 11.8. Kontiolahdella Karjalan Spanielien järjestämässä kokeessa, jossa tuomarina toimi Olavi Nurmiranta. Luottavaisin mielin lähdin päivään ja Rei ei pettänyt ja toimi jopa paremmin mitä osasin odottaa. :) Varsinkin hakutyöskentelyyn olin erittäin tyytyväinen. :) Se mikä jäi harmittamaan on arvostelussa mainitut "isotettelu toisille uroksille", kun Rei haukkui kun toinen aloitti sekä maininta ujoudesta, kun Rei ei suinpäin hypännyt täysin välinpitämättömänä istuvan tuomarin syliin. :D 

Nyt on taas hyvä hetki kaivella treenipäiväkirjat esiin pölyttymästä ja alkaa hieman määrätietoisemmin suunnitella treenejä. Lisäksi lenkkeilykin monipuolistuu, kun helteet ei enää estele. Tervetuloa syksy! Me ollaan valmiita! :)

Hiljaista mutta ei hiljaista

Oooohops, kun on taas edellisesti kirjoituksesta aikaa vierähtänyt. Paljon on tapahtunut, mutta toisaalta ei kuitenkaan mitään. Ajatuksia on ollut paljonkin mistä kirjoittaa, mutta en vain ole saanut muotoiltua kaikkia ajatuksia tämmöiseen kirjalliseen muotoon. Sillä ei tää alkukesä ihan iiseimmästä päästä oo ollu...

Aikalailla koko kevään olen tuskaillut Rein kanssa ja mikään treenihomma ei ole oikein tuntunut etenevän. Arkuutta? Itsäpäisyyttä? Johtajuusongelmaa? Ihan vaan teini-ikä? Puomiprojekti on ollut hiiiidas, koska epävarmuutta ja loikkimista alasmenolla, seinään päin hypyt ihan kamalia ja lähtöön asettuminen on ollut vaikeaa. Kaiken kruunasi poikien todella railakas yhteenotto muutamia päiviä ennen Polvijärven näyttelyä. :( Veri lensi ja tietenkin se oli Rei, joka otti enemmän osumaa. Siihen sitten vielä kaupanpäälle lähimetsästä saatu anturahaava. :( Kerrassaan mahtavaa!

Eläintohtori Kivuton hoiti Uun jälleen kuntoon <3

Pojat ottaa pätkäytti yhteen toistamiseenkin. Selvittiin onneksi pienemmillä vaurioilla. Henkiset vauriot varsinkin miulla oli sitten isommat. Suurimmaksi syyksi siksi etten oikeasti tiennyt MIKSI tässä näin kävi. Ja taas kaupanpäälle terveyshuolia Uun hotspotin merkeissä. :(

Kolmas yhteenotto oli liiankin lähellä. Onneksi ystäväni oli paikalla ja saatiin tapahtuma estettyä, mutta varsinkin Rein käytös jäi silloin mieltä painamaan. Ja päätin keventää omaa stressitaakkaani ja ottaa yhteyttä Jouni Jääskeläiseen (Tasapainoinen Koira ).

Jouni kävi ja totesi, että Rei on kovin vallanhaluinen ja johtajuutta haastava koira. Uljas komentaa miun mukana ja siitä sitten yhteenotot yleensä lähtee. Kotiläksyksi johdettua kävelyä (eli sivulla seuraamista ilman vetämistä), hellyydenosoitukset vain ihmisen niin halutessa (ei siis enää huomion "kerjäämistä") ja tiukempi kuri esim. ulos mennessä, porteista kulkiessa ym. Ei siis periaatteessa mitään uutta.

Rei varsinkin laittoi tosissaan vastaan johdettua kävelyä treenatessa. Se ei millään meinannut luovuttaa. Tämän luovuttamisen jälkeen miulla onkin ollut erilainen koira kotona.

Luulen, että tulen kirjoittamaan ihan erillisen postauksen Jounin käynneistä ja niiden tuomista muutoksista meidän arkeen. 

Mitä uusi arki on tuonut tullessaan? Ei enää jatkuvasti iholla olevat koirat (tai lähinnä iholla olevan Rein), pitkiä hihnalenkkejä, pari kertaa ihan selälleen itse pyörähtäneen Rein (enkä edes komentanut kovasti!!) ja rennomman ilmapiirin. 

Tauon jälkeen tehtiin myös todella onnistuneet aksatreenit (kunhan olin ensin muutaman kerran palauttanut johdetun kävelyn oppien avulla Rein hallintaan) ja varsinkin esteille irtoamiset lämmitti miun sydäntä suuresti useiden epäonnistuneiden treenien jälkeen. 

Niin ja käytiinhän me viikko sitten esiintymässä Joensuun näyttelyssäkin! U jäi kotiin potemaan hotspottiaan ja Rei pääsi yksin mutsin kanssa kylille. Ja hienot tulokset saatiinkin! Lauantaina Paras uros 2 + varaserti ja sunnuntain VSP kera sertin! Tästäkin tulee vielä oma postauksensa (kunhan saan aikaiseksi). 

Serti #3

 

Rein ensimmäinen agilityvalmennus

Markus Turunen oli pitämässä valmennusta seuramme hallilla sunnuntaina 25.3.2018. Pitkään mietin kumman koiran kanssa osallistun. Uun saikuttaminen ja nihkeä treenaaminen sai aikaan päätöksen, että Rei osallistuu. Luotin siihen, että kyllä saadaan kakaran kanssa paljon irti "isojen koirien" treeneistä. Ja niin todella saatiin :)

Rata näytti paperilla kamalalta, mutta rataa kävellessä se tuntuikin vallan mentävältä radalta. Jo tutustumisvaiheessa jaoin sen mielessäni pätkiin, mikä oli kyllä helppoa, sillä Rei ei tee kontakteja eikä keppejä. Saatiin alkuun mukavasti muutaman esteen pätkät ja loppuun sitten vähän enemmän esteitä. 

Rata näytti tältä:

Heti kakkosesteellä valinnan paikka siitä tehdäkkö siihen pakkovalssi, vai opettaa koira tulemaan käteen ja siitä vain ohjaus esteen yli. Menin pakkovalssilla, koska sen Rei ymmärtää. Pikkumies oli vähän ulapalla ja haahuili omiaan mm. pinkaisi puomin alla olevaan putkeen. Kun sain itseni kasaan ja kunnolla ymmärsin käskyttää koiraa alkoi homma toimimaan. :D Aina mie oon ihan lukossa aluksi kun keskitys omaan tekemiseen ja silloin ohjaan koiraa todella huonosti. Markuskin mainitsi, että johan rupes koira kulkemaan kun sain oman ohjausasenteen kuntoon.

6-7-8, ei auheuttanut mitään ongelmaa. Muistutuksena vain itselle, että ajoissa niistosta pois alta! 

Loppupätkässä suurimmaksi haasteeksi tuli itsenäinen irtoaminen. Se on taas ottanut takapakkia, kun olen paljon vahvistanut käännöksiä ja käteen tuloja. Juteltiin, että se onkin tyypillistä nuoren koiran kanssa, että ennen opittu kärsii kun johonkin toiseen asiaan panostetaan. Leijeröinnit ja kärkihypyt tulivat siis treenilistalle. 

19-20-21-22-23 sujui todella hienosti! Pakko vähän kehua. Rei tuli hienosti persjättöihin ja 22 pakkovalssintapaiseen. :) 24 meinasin jyrätä itse liikaa ja omalla liikkeellä ohjasin esteestä ohi. Rytmittämisen viilauksella saatiin se toimimaan hyvin.

Tosi mukavat treenit! Kannatti mennä kakaran kanssa. Meidän iloksi rata jäi ns. viikkoradaksi halliin, joten päästiin muutaman päivän päästä tekemään vielä vähän täsmätreeniä Rein kanssa ja Uun kanssa ratatreeniä. 

U toimi radalla omaan tapaansa kuuliaisesti, eikä missään suurempi ongelmia ollut. Kärkihypyt meni treenilistalle myös Uun kanssa.

Tahmea vuoden alku

Tavoitteet antavat edelleenkin odotella itseään. Samoin se todellinen motivaatio. Tai ehkä voin vaan syyttää siitä töiden aloitusta ja lapsiperhearkea? Periaatteessa ollaan kyllä joka viikko tehty jotain ja ihan ajatuksen kanssa, mutta se punainen lanka puuttuu silti. Ihmislapsi aloittaa päivähoidossa ensi viikolla ja sitten on taas vähän paremmin aikaa keskittyä vapaapäivinä myös koiraharrastuksiin. Ja ehkäpä se treenipäiväkirjan täyttäminen olisi taas hyvä herätellä henkiin.

Arki hakee uomaansa ja innolla odottelin hoidon alkua ja vilkuilin kalenteria sillä silmällä, että omatoimitreenit saisi kivasti viikko-ohjelmaan mukaan. Oman seuran kisatkin lähestyi, mutta ne nyt joudutaan unohtamaan a) työvuorojen ja b)jalkavaivan vuoksi. :( Kisakauden avaus siirtynee keväämmälle. Ja tietenkin mm. näyttelyitä sattuu kotikulmien kisojen kanssa päällekkäin. EI tuo kisainnostus kovinkaan kummoinen ole, joten ei siitä stressiä sen enempää.

Jumien suurin syy?

Niin, maanantain treeneissä U teki tosi tahmeat kepit ja jätti useamman kerran kepit kesken. Jo silloin heräsi pieni ajatus, että nyt ei kaikki oo ihan reilassa. Kotona asiaa harmitellessani J sanoi, että hänen mielestään edellisenä päivänä Uun noustessa makuulta ylös se oli hetken epäpuhdas. Niin ja hallilla lämmitellessä ravuuttaen se vauhtia hidastaessa taas kevensi normaalia enemmän oikeaa etustaan. Radalla se kuitenkin kaikki hypyt ja kontaktit suorittu aivan normaalisti ja innostui rallattelemaan lelunkin kanssa.
Olin jo taas diagnosoimassa sille mm. nivelrikkoa ja agilityn lopettamista. Ongelma paikantui taas kuitenkin tuonne lapojen seutuun ja siellä on samanlainen jumi mitä syksyllä. Onneksi tiedä mikä ja kuka siihen osaa auttaa. <3 Joten ei vielä heitetä agilitykirvestä kaivoon. ;)

Rallykisat ois edessä kuukauden kuluttua. Siihen pitäisi oikeasti alkaa treenaamaan. Tehdä enemmän treeniä kisapannalla ja -hihnalla ettei oteta tyhmiä miinuksia hihnan kireydestä. Käännöksiin takapää paremmin hommiin ja suoruuteen parannusta. Siinäpä sitä urakkaa. Tavoitteena edelleen hyväksytty tulos, joten täydellisyyteen ei olla tavoittelemassa. Hyvä fiilis ja vire on se päätavoite. :)

ReiRei Reipatti on tehnyt varsin helppoja treenejä. Tykkään kovasti sen tavasta työskennellä, mutta viime maanantaina tuli todettua taas se miten se kaipaa häiriötreeniä. Mopo vähän keuli ja aivot oli narikassa. Pitäis saada mopo paremmin hallintaan ennen maaliskuun ensimmäistä  valmennusta, jonne oon kakaran ilmonnut.

Vuoden 2017 loppu

Ehkä näin tammikuun lopulla on viimeistään hyvä tehdä pieni paluu taaksepäin. Lapsiperhearki ja töiden aloitus ovat syöneet aika kiitettävästi kirjoitushalua. Nyt uuden läppärin myötä, on ehkä realistisempaa saada myös blogia pidettyä paremmin ajantasalla. Ainakin toivottavasti. ;)

Vuoden 2017 loppu olikin merkityksellistä aikaa miun ja Uljaksen harrastusrintamalla. Korkattiin uusi laji Itsenäisyyspäivän kunniaksi, nimittäin Rally toko. :) Osallistuttiin oman seuran kisoihin ja hyväksytty tulos sieltä saatiin. Tuomarina toimi Anna Klingenberg ja pisteitä kerrytettin ALO-luokassa 84 pisteen verran. Suurin osa miinuspisteistä tuli ohjaajan hölmöydestä mm. liian kireästä hihnasta. Suurin miinus oli, kun U tarjosi sivulle tuloa eteentulon sijaan.

Vaikka pisteissä oli paljon parantamisen varaa olin todella tyytyväinen kokonaisuudessaan meidän suoritukseen. Vire säilyi paremmin kuin odotin ja meidän treenimäärä oli ennen kisoja todella pieni. 

Muutoin vuoden loppu oli harrastusrintamalla aika hiljainen. Tehtiin viikoittain aksaa molempien poikien kanssa, mutta aika rennolla asenteella ja fiiliksen mukaan.
Uun kanssa tuli jälleen painiskeltua matalan vireen kanssa ja koko aksa tuntui jotenkin raskaalta vääntämiseltä. U vietti pidennetyn joululoman ja oli tauolla kolmisen viikkoa. Tuona aikana se ei käynyt hallilla taikka kotipihassakaan treenannut mitään aksaan liittyvää. 

Hain valmennuspaikkaa Reinolle, mutta eihän me sitä saatu mikä harmitti ja harmittaa edelleen kovasti. Paljon tuli pohdittua, että miten vuoden 2018 treenit jaan pojille, sillä työn puolesta en mitenkään pysty treenaamaan kahta kertaa viikossa ohjatusti. Uljaksen kanssa en vielä halua lopettaa, koska se on niin hieno opetusmertari miulle. Ja Reinon kanssa tarvittaisi kunnon valmennusta, että edettäisiin asioissa järkevästi ja suunnitelmallisesti. 

Treenipaikka on haettu Uljakselle, mutta Reino pysyy menossa mukana ja silloin tällöin tulee tuuraamaan Uljasta. Varsinkin, jos vireongelmat näyttäytyvät, astuu Reino treeniradalle. Pyrin pitämään kiinni siitä, että käytäisi säännöllisesti vapaavuorolla treenaamassa ja silloin pääpaino on Reinon tekemisessä. Se miten käytännössä tämä suunnitelma pitää, on ajan kysymys. :)

Kovasti yritin pohtia tavoitteita vuodelle 2018, mutta ne on yhä ja edelleenkin auki. Niin paljon energiaa on mennyt työarkeen sopeutumiseen ja helmikuussa aloittaa meidän ihmispentu päivähoidossa, joten arkikin on hakenut uomiaan. Palailen tavoitteisiin, kunhan saan niitä jollain tapaa järkeväksi muodostettua ensin omassa päässäni. Kyllä olen ihan pihalla, ja en tykkää tästä itse yhtään. 

Lunta on susirajalla riittänyt, joten pojat ovat saaneet riekkua lumessa mielinmäärin. Aloitin jo viime vuoden puolella kiinnittämään enemmän huomiota kunnon kohotukseen. On reippailtu lumihangessa, käyty hihnalenkeillä ja jumpattu iltaisin. Uljakselle etupään vahvistusta ja Reino jatkaa takajalkojensa etsimistä (jossa se on ilokseni edistynyt).

Vuodelle 2018 on siistejä juttuja suunnitteilla, joten ihan täysin ilman suunnitelmia ja tavoitteita ei olla. Tosin nämä kivat jutut painottuu ehkä enemmän miun omiin menoihin (jotka kuitenkin liittyvät agilityyn). Enempää en vielä hihku, sillä mikään ei ole vielä 100 varmaa. :)

Hyppytekniikkakoulutuksessa 25.11.

25.11.2017 oli Kuopion suunnalta Laura Sutinen pitämässä meidän seuran hallilla hyppytekniikkakoulutusta. Olin ilmoittaunut Reinon sinne, sillä halusin kuulla kokeneen henkilön mielipidettä kakaran kropan käyttämisesta ja kuinka tukea tekemistä jatkossa. :) Kirsikkana kakun päällä pääsin jakamaan kouluttajan kanssa ajatuksia ylipäätään agilitystä ja pennun kouluttamisesta, joten olen taas astetta varmempi siitä, miten lähden tiettyjä juttuja kouluttamaan ja missä vaiheessa. :)

Treenattiin viimeisessä ryhmässä, joten ensin käväisin ilman koiraa hallilla kuuntelemassa luennon. Kaikki ketkä miut tuntee, tietää miten liekeissä oon aina kun on kyse fysiikan treenaamisesta ja terveistä treenivuosista. Uljaksen kanssa ollaan aikanaan oltu hyppytekniikkaseminaarissa ja nyt kaipailin nimenomaan oppia mitä tehdä pennun kanssa ja miten edetä kun pentu kasvaa ja kehittyy. 

Laura oli huippu! Treenit pidettiin tosi lyhyinä ja "hinkkaamaan" ei jääty ja ns. täydellisyyttä odottelemaan. Koirat toki väsyi nopeasti, mutta tämä nopea vaihtosykli piti koirat paremmassa vireessä. Meidän ryhmä oli sen verran pieni, että kuvaaminen olisi ollut liian vaikeaa, joten mitään kuva- tai videomateriaalia ei tästä koulutuksesta nyt ole. Muutama juttu nousi sieltä sellaisena asiana, mitä pidin tärkeänä. Varsinkin jos ajattelee koiraa jolla EI ole mitään selkeää ongelmaa hyppäämisessä.

• Aina on syy, jos koira muuttaa toimintaansa radalla esim. lentokeinu, hidastunut suorittaminen, tiettyjen rimojen tiputtelu --> syy voi olla fyysinen ja hyppytekniikkaharjoituksia voi käyttää diagnostisena välineenä syyn selvittämisessä.
• Hyvä fysiikkatreeni myös muiden lajien harrastajille. Koiralla "korvienväli tuulettuu" kun pääsee tekemään jotain tavallisesta poikkeavaa mistä saa PALJON palkkaa.
• Perustaidot --> soveltaminen --> häiriö --> jatkotreeni. Koiran tulisi hypätä hyvällä tekniikalla vaikka millaisessa häiriössä.
• Palkkaa AINA kun koira tekee --> epävarmuuden esto. Ei haittaa, vaikka koira ei suorittaisi priimasti.

Reinon "ongelma" on se, että se on pentu. Eli voimaton selästään, mikä on täysin normaalia tämän ikäiselle kakaralle. Hyvin se hahmotti etäisyydet, hyppäsi suoraan ja keskeltä linjaa ja ns. sukelsi kohti palkkaa. Se vaan vaatii aikaa kehittyä ja voimistua. Tekniikkatreeniä n. kerran kuukaudessa (perussarja ja taipuminen) ihan vaan tsekkausmielessä missä kropanhallinta on. Kun pakka pysyy kasassa voi alkaa tehdä etäisyydenarviointia ja hieman myöhemmin korkeudenarviointia sekä setpointia. Nyt, kun mennään ns. rimattomasti ei esim. setpoint hyödytä mitään. Kattellaan sitä sitten, kun alkaa ikää olla vuosi ja yli. :)

Sain myös työkaluja Reinon jatkokouluttamiseen esim. kepit ja kontaktit kun jäätiin treenin päätteeksi vielä juttelemaan niitä näitä. :) Asiat järjestyi päässä kivasti ja nyt olen taas astetta varmempi miten lähden koulutusta viemään eteenpäin.

 

Koulutuksen innoittaman aion viimeistään tammikuun aikana laittaa Uljaksen hyppäämisen tarkkailuun. Tuleeko epäröintiä jossain tietyssä tehtävässä / korkeudessa? Miten se suorittaa teknisesti? Tämä siis siksi, että tsekkaan ettei ole kropassa syy lopahtaneeseen vireeseen. Set pointia U teki tällä viikolla okserin takariman noustessa 55cm saakka ja ei ongelmaa. Hyppäsi hyvin nätisti ja hiljaisesti laskeutuen. Seuraava projekti on perussarja, kasvavasarja sekä korkeudenarviointi. Tämä sopivasti osana peruskunnon treenausta. :)

Treenikuulumisia

Postausta pitkästä aikaa. Ollut jotenkin todella vaikeaa avata blogia, sillä edellinen postaus koski pappakoiran poismenoa. :´( Ikävä on valtava, vaikka arki on nyt rennompaa. Aina sitä vaan vielä oottaa pappakoiran hymyä, kun tulee kotiin. 

Mutta treenirintamalla on ollut vilkasta, joskin Uljas vietti saikkua parin viikon ajan. Uljas arkoi syystä tai toisesta toista etustaan (ei ontunut, mutta ajoittain keventi askelta) ja sai myös ristiselkänsä todella jumiin. Luottofyssarilta löytyi apu <3 ja agilityn pariin on Uljaskin päässyt taas palaamaan. :)

Agin sijaan Uljas on tehnyt enemmän rallyyn liittyviä juttuja. Ja Uljas pääsi miun kanssa myös meidän molempien ensimmäiseen rallykoulutukseen pyhäinpäivän kunniaksi. Elli Kinnunen oli Haukkuvaaralta  kouluttamassa oman seurani harrastajia. Meidän oli pitänyt etukäteen lähettää pientä infoa itsestämme, joten 20 minuutin treeniaika saatiin hienosti räätälöityä juuri jokaisella yksilölliseksi. Olihan se hassua se odottelu, kun on niin tottunut agivalmennusten nopeaan tempoon. 20 minuuttia oli pitkä aika seurata muiden tekemistä, mutta omalla kohdalla tuo 20 min hujahti hurjan nopeasti.

Ja mitä valtaisia ahaa-elämyksiä koinkaan tuon koulutuksen aikana! En niinkään rallytokosta mutta ihan koiran kouluttamisesta. Listaan joitakin juttuja, jotka itselle "kolahtivat" kaikista eniten:

• Palkan linja. Jos haluan vahvistaa oikeaa seuraamispaikkaa / perusasentoa on mietittävä palkan linjaa mistä se menee koiran suuhun (olipa se lelu taikka nami).
• Palkkojen arvo. On tehtäviä joissa riittää pienemmän arvon palkka esim. kehu. Tälläinen voi olla joku superhelppo juttu jonka koira varmasti osaa. Hieman vaativammasta tehtävästä annetaan "arvokkaampi" palkka esim. lihapullaa / muuta maukkaampaa evästä. Ja sitten on superonnistuminen, josta saa esim. villin leikin suosikki lelun kanssa. 
• 100% keskittyminen KOIRAAN. Ei muihin ihmisiin, kyltteihin, rataan tms. Kun keskittyy koiraan, keskittyy myös koira sinuun ja työntekoon.
• Palkkavihje. Palkkavihje on vinkkisana koiralle, että kohta tulee palkkaa. Vähän niinkuin naksutin, mutta sanallisessa muodossa. Namilla ja lelulla voi olla eri vihjesanat. 
• Opeta koiralle, että kontaktin pitäminen kannattaa tilanteessa kuin tilanteessa. 

Varsinkin tuo palkan linja oli itselle se suurin AHAA-elämys. Ei oo aksassa sitä tarvinnut miettiä. :D Tämän myötä olen saanut molemmilla koirilla perusasennon sekä seuraamispaikan paremmaksi. Sama ajatus on pidettävä mielessä myös eteentuloja treenatessa.

Kommenttina meidän tekemisestä oli, että kyllä me ALO-luokat selvitään näinkin, mutta hommia tulee tehdä. Kontaktin pito on se tärkein. Kuten itsekkin sen tiesin, vaatii Uljas hirveästi tsemppausta ja tukea että ei lähde epävarmuuttaan haahuilemaan. Lyhyttä kontaktitreeniä aikaa hiljalleen pidentäen. Myös vasemmalla käännös lähti uudelleenopetteluun, että saadaan koiran takapäänkäyttö paremmaksi.Oikealla käännöksen vaatii vahvistamista, mutta ne sujuu paremmin. 

Reino on keskittynyt aksaan. Enimmäkseen suoraan juoksemista mutta mukaan on tullut myös käännösharjoittelua suoraan luukuttamisen lisäksi. Treenikertoja on kertynyt 2-3 / viikko. Tarkoituksella annan treenimäärän olla nyt vähän korkeampi ja joulun aikaan otetaan totaalinollaus aksasta. Se miten pitkä joulutauko on, en tiedä, sillä ensivuoden ryhmäpaikka-asiat on vielä auki.
Ollaan käyty kerran viikossa vapaavuorolla yksikseen tekemässä juttuja. Nämä treenit on yleensä käännöksiä tai palkalle suoraan juoksua, sillä ihmislapsi on mukana hämmentämässä näissä treeneissä. Reino tuurasi Uljasta Uun saikun ajan viikkotreeneissä. Lisäksi ollaan parina viikonloppuna käyty juoksemassa isolla kentällä. 

Teini-ikä alkaa nostamaan päätään ja aivot on aikalailla narikassa. Reino väläyttelee hienoa työnskentelyä, kunhan vaan saa pidettyä päänsä kasassa ja keskityttyä töihin. Haahuilu on lisääntynyt, joten keskittymis ja malttitreenit on mukana kuvioissa. Noihin malttitreeneihinkin saatiin hyviä oppeja rallyvalmennuksessa. :) 

Kotosalla jätkät saavat tehdä pientä jumppaa n. pari kertaa viikossa. Helppoja temppuja kuten mm. peruuttamista, asennonvaihtoja, jalkojen välistä pujottelua. Lisäksi dobopallon kanssa jumppaa ja/tai tasapainotyynyjen kanssa syvien lihasten jumppaa. :) 

Ihan kiireisenä on arki pysynyt siis . :D

 

Meidän juttu

Harvoin teen yksittäisen treenin pohjalta tekstiä, mutta eilen oli niin kiva treeni että pakko vähän avata sitä tännekkin. :) Oma koutsi oli luovuttamassa koiranpentuja ja tuuraaja oli kehitellyt meille jotain tosi kivaa ja silmiä avaavaa. 

Olin itse tosi jumissa korvien välistä treeneihin mennessä. Taaperoarki on vaatinut veronsa ja pää löi ihan tyhjää. Ennen halliin menoa koirien kanssa kävellessä mietin, että kun nyt vaan saisin mielen sellaiseksi, että Uljas ei ahdistuisi ja meillä ois kivaa.

Heti halliin mentyä tuli käsky tälläisen radan äärelle:

Tarkoitus oli suunnitella itse ko. radalle kolme ERILAISTA ohjausta ja laittaa ne nopeusjärjestykseen. Omat suunnitelmat piti kertoa etukäteen ja aloittaa siitä nopeimmasta. Tarkoitus oli saada selville, kuinka hyvin tuntee omaa koiraa ja yhteistyötä sen kanssa. 

Voin sanoa, että pää oli aivan totaalitukossa! Ensimmäinen ajatus oli vain valssi ja siitä oli ihan mielettömän vaikeeta päästä eteenpäin ja suunnitella muita kuvioita. Hiljalleen alkoi solmu aukeamaan ja sain suunniteltua kolme eri juttua ja laitettua ne nopeusjärjestykseen. 

Miun suunnitelmat oli seuraavat:

1. Saksalainen neloselle ja päällejuoksu 6 putkelle
2. Viskileikkaus neloselle ja persjättö 5 ja 6 väliin
3. Niisto neloselle ja persjättö 5 ja 6 väliin

Valssi oli ja pysyi kolmosella. Lähtö neloshypyn siivekkeen (lähimpänä muita esteitä) kohdalla. Uljaksen kanssa ongelmaksi muodostuu aina se, että suoritukset eivät ole identtisiä, koska vauhti tippuu kun samaa tehdään. Ympättiin myös tähän harjoitukseen lähtökokeilut ja sekin oli syy miksi ajat eivät ihan täysin olleet toisiinsa verrattavissa, mutta niistä sai kuitenkin idean kiinni eli mikä olisi nopein ohjausratkaisu.

Pienenä yllätyksenä itselle tuli, että vaihtoehto nro. 3 oli se nopein. Ajattelin, että pieni siivekkeen ympäri pyörittely ei vaan toimisi, mutta se oli siltikkin n. sekunnin nopeampi kuin saksalainen!

Selväksi tuli, että takaaohjaukset on nounou Uljakselle. Nyt toimi koiran lähellä oleminen ja "kuonosta vetäminen". :) Sekunnin ero on iso juttu! Varsinkin kisarataa ajatellen. Ja tässä yhteydessä ei ajatella sitä, että kisoissa vire on iso ongelma.

Lähtöihin palaan vielä sen verran, että hetsasin lähdöt lelulla ja ekaan vetoon sain Uun niin kierroksille, että se oikein "mukavasti" naukkasi minuu käsivarresta! Sattuu niin pirusti, mutta silloin U on nopeimmillaan. Namin avulla irroittaminen lelusta laski virettä samoin jos lelu otetaan "väkisin" pois ja päin hyppiminen kielletään. On siis vain annettava Uun olla sika ja kivusta huolimatta antaa ymmärtää että sikailu on jees. :D Kotiläksyksi erilaisten lähtöjen videoimista ja etsiä niistä ne parhaimmat/toimivimmat tavat/äänenpainot/sanat/lelut ym.  

Reipati Rei kävi myös vähän harjoittelemassa mm. saksalaisen alkeita. Se on vaan pienen koiran niin kauheen vaikeeta tulla käteen/ohjaukseen. Varsinkaan silloin kun vauhti kasvaa. :D Hyviä toistoja saatiin ja varmasti pieni ajatus jäi pienen pojan päähän itämään.
Lisäksi Rei kävi vähän juoksemassa palkalle "isolla" radalla sekä harjoittelmassa 2on2off alkeita. Pätevä pieni <3

Huomenna startataan aamulla kohti Savitaipaletta. Pikku-Reinon ensimmäinen näyttely :)

Valonpilkahdus tunnelin päässä

Kisattiin lauantaina. Manailin kotona, että kisazen on ihan hukassa. Jotenkin kasailin itseni kuitenkin, tein psyykkisenvalmennuksen antamia harjoituksia ja kisapaikalla fiilis oli jo ihan odottava. Tavoitteita ei sen kummemmin ollut, kunhan ei ihan kävelyksi menis.

Esa Muotka oli suunnitellut kohtalaisen kinkkiset radat. Hänen radat on aina sellaisia, että töitä on tehtävä ihan kokoajan, hyvä niin. Oli mm. haastavaa keppikulmaa ja ansaesteitä.

A-agirata oli samalla joukkuepiirinmestaruus-rata. HYL sieltä tuli kiitos väärän putkenpään, mutta tuo HYL oli iso valonpilkahdus tunnelin päässä! Se oli oikeasti rata, missä oli paljon hyvää nimenomaan vireen ja vauhdin osalta. Ei paras, mutta parempi. Olin tyytyväinen. Mielessä oli kaverin ohjeet omasta liikkumisesta ja koiran tsemppaamisesta. Lähdöksi kokeilin paikalleen jättöä lentävän sijaan, sillä aiemmilla hyvillä kisaradoilla oli koira jäänyt paikoilleen.

B-rata menikin siten kävelyksi. Olisiko pahin virhe ollut juuri ennen lähtöpaikalle siirtymistä, kun nami tippui Uun suusta?! Autoin etsimään kadonneen namin ennen starttiviivalle menoa, mutta josko se sähläys olisi kuitenkin vaikuttanut. Ekat kolme estettä oli kohtalaiset, mutta siihen se kohtalaisuus sitten loppuikin. Tuolla kamalalla kimittämisellä ja kävelyllä kera ison yliajan sijoituttiin kolmanneksi (ei muuten yhtään nollaa koko luokassa) ja tuomari vielä totesi, että "hyvin taisteltu". Ei taas naurattanut ei.

Kaverin kanssa juteltiin radan jälkeen ja hän antoi miulle tunnustuksen siitä, että hyvin tsempattu ja liikettä rytmitetty koiran mukaan. Se ei nyt vaan riittänyt. Samalla pohdittiin jatkoa ja kuinka yritetään lähteä nimenomaan lähtöjä parantamaan. Seuraavat kisat on näillä näkymin vasta ensi vuonna, joten kokeillaan lähtörutiineja treeneissä sekä mölleissä.

Kisattiin vain yhtenä päivänä ja sunnuntaina olin ilman koiria kisapaikalla talkoilemassa. Hieman harmitti, että en ilmonnut sunnuntaille, mutta ehkä kuitenkin parempi näin. Ihan virettäkin ajatellen. Radoilla näkyi väsyneitä koiria, kun kisasivat kahtena peräkkäisenä päivänä.
Meidän talkooporukka oli ihan parasta ja oli tosi kivaa. <3 Go PoKS Ry! :)

Seuralaiset tekivät hienoja tuloksia mm. tripla piirinmestaruus! Onnea vielä tätäkin kautta viikonlopun menestyneille! <3

 

Treenipäiväkirja

Aloitin kesällä pitämään treenipäiväkirjaa. Ihan vain siksi, että vapaavuoro-oikeuden myötä oli mahdollisuus kunnolla palata perustreenien äärelle. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty eikös? Ja kun monta treenattavaa/vahvistettavaa asiaa on, ei niitä voi samalla kerralla tehdä kaikkia. 

Oma päiväkirjani on vain ja ainoastaan agilitya varten. Ihan kaiken treenaamisen analysointiin ei aika eikä hermo riitä. ;) Jo pelkän agilityn suunnittelu vaatii aikaa, ja myös ne muuttuvat asiat (kuten ihmistaapero) täytyy edes jollain tasolla pyrkiä ottamaan huomioon. 

Päikkyni on "vain" vihko, joka täyttyy hiljalleen miun omilla harakanvarpailla. Aikaa ei hienoon bujoiluun yksinkertaisesti ole, vaikka se niin kivaa olisikin. Tämän muutaman kuukauden perusteella olen kyllä tietyiltä osin saanut omia treeniajatuksia pysymään paremmin kasassa ja tehdyt treenit on tullut analysoitua tarkemmin mitä ilman päiväkirjaa.

Vihko oli myös siksi parempi ratkaisu kuin tämä blogi, sillä koneella vietettävä aika on rajallista miun muistista puhumattakaan. Perinteiseen vihkoon saa ajatukset ja suunnitelmat kerättyä nopeammin.

Oman päiväkirjani perusrunko on suunnilleen tälläinen:

• Jokaiselle kuukaudelle suunnitelma: 
• Ohjatut treenit: milloin?
• Valmennukset (jos sellaisia on)
•  Kisat (jos on)
• Jotkut tietyt asiat, joita olisi hyvä treenata/vahvistaa esim. lähdöt, kontaktit. Pennun kohdalla myös esim. paikallaolo, rauhoittuminen, sivulle/jalkojen väliin tulo
• Lihashuolto: hieronta, fyssari, kotijumppa

• Jokaisen agitreenin kirjaaminen ylös
• Mitä tehtiin
• Missä onnistuttiin
• Missä olisi parannettavaa
• Muita huomioita

• Kisojen analysointi
• Kuka tuomari
• Miten meni? Tulos?
• Mitä parannettavaa
• Kolme onnistunutta asiaa / rata

Jos oisin oikein pro, kirjaisin myös etukäteen treenisuunnitelman tarkemmin, mutta toistaiseksi omatoimitreeneihin lähtö menee sen mukaan onko muita menoja ja idea treenaamaan lähdöstä tulee aika nopeastikkin, teen suunnitelman vain omaan päähäni.

Yritän nyt myös hieman parantaa tapojani videointien kanssa. Sain synttärilahjaksi kolmijalan puhelimelle sekä uuden muistikortin, joten välineistö on mukavassa jamassa kuvaamisia varten. :) Tässä viime viikon räpellyksiä. :)

  Voin suositella päiväkirjaa, muodossa tai toisessa, kaikille jotka treenaa tavoitteellisesti. Olipa laji mikä hyvänsä, koostuu se niin monesta eri osa-alueesta ja palasesta että treenisuunnittelu auttaa etenemään asioissa vähän järkevämmin. Ei myöskään pidä unohtaa oman toiminnan analysointia. Psyykkisen valmennuksen myötä varsinkin olen pyrkinyt panostamaan myös oman itseni ja fiiliksien arviointiin. AINA löytyy hyviä asioita omasta tekemisestä ja niitä kannattaa kirjata ylös! Niiden voimalla jaksaa ne vähän nihkeämmätkin treenikaudet ja kun tuntuu ettei mikään oikein onnistu. :)

Kisaongelmaan tarttuminen

Iso mörkö nimeltä kisavire. Tämä ongelma, joka on enemmän tai vähemmän ollut meidän mukana harrastustaipaleella aina. Asia joka on mielessä aina ja joka ahdistaa aina. Onneksi on erilaisia työkaluja ja ihanaakin ihanampia ihmisiä auttamassa tästä suosta ylös! <3
Todettakoon jo heti alussa, että olen persoona joka tarttee kisoja ja kisatavoitteita pitämään harrastusmotivaatiota yllä. Miun juttu ei vain ole pidemmän päälle vain treenata omaksi iloksi. Vaikka meidän kisatavoitteet ei ole kovinkaan korkealla, on ne tavoitteet silti olemassa ja sinne pyritään.

Edelliset oman seuran kisat oli viimeinen potku persauksille. On oikeasti aika tarttua härkää sarvista ja tehdä asialle jotain. Kuinka sopivasti Laura vinkkasikaan psyykkisen valmennuksen minikurssista! Sinneppä siis...

Ensimmäiselle kerralla paneuduttiin kisajännitykseen. Listassa muutamia juttuja joita tuli havainnoida omasta itsestä ennen kilpailua ja kisapaikalla ollessa: 

• Mitä fyysisiä oireita on? esim. pulssin nousu, painavat jalat, hartioiden jännittyminen ym.
• Mitä psyykkisiä oireita on? esim. pelko, epätoivo, ahdistus,  paniikki ym.
• Mitä ajatuksia on? esim. Miksi ilmoittauduin? En minä kuitenkaan pärjää! tms.

Ja sitten lähteä muuttamaan näitä negatiivisia asioita positiivisemmaksi. Eli näkökulman muutosta ja sitä kautta hakemaan rentoutta ja parempaa, treeninomaisempaa suoritusta. 

Miun omaksi suosikiksi nousi "sisäinen kampittaja" -harjoitus. Ahdistavat ajatukset muuttui sen myötä suupielien nykimiseksi, koska sisäinen kampittaja sai ihan uuden olomuodon (ja ulkomuodon) ja muuttui vähemmän ahdistavaksi.

Näiden avulla kisattiin viime viikonloppuna Salme Mujusen radoilla. Noh, tavoitteeseen ei päästy täysin mutta oma olo ei ollut niin ahdistunut kuin edellisissä kisoissa ja radoissa oli hyviäkin pätkiä. 

Valoa kuitenkin oli näkyvissä tunnelin päässä, joten jatketaan (kisa)harjoituksia.
Onneksi mukana oli Rei, joka omalla reippaudellaan pelasti päivän. <3 

Heti sunnuntaina oli mentaalivalmennuksen toinen kerta. Pääsi porukalla ruotimaan edellisen päivän tapahtumia ja sai uusia työkaluja ja ajatuksia jatkoa silmällä pitäen. Suurimpana juttuna nousi esiin:

• Miksi kisaan? Miksi ei vaan voi treenata ja pitää hauskaa treeneissä ilman kisatavoitteita?
• Miten koira toimii toisen ohjaajan kanssa? Paremmin? Samalla tavalla?
• Löytyykö yksittäinen syy/syitä mikä on muuttunut ohjaamisessa tms. kun on ruvennut menemään huonommin? 

Niin, siinäpä pohtimista. Ja vielä kun oma kisakaveri on tälläinen "erityisherkkä", voi hyvinhyvin pienikin asia olla se ratkaiseva juttu.

Somen voima on myös mainitsemisen arvoinen! Kiitos facepäivityksen ottautui Ystävä tähän asiaan ja ruoti miulle meidän treeni- versus kisasuoritusten erot kohta kohdalta + korjausehdotukset. Aijaijaiiiii miten pahalle tuntuu kuulla olevansa kuin eri ihminen kisoissa ja treeneissä. Oon ihan älyttömän kiitollinen tästä hyvin tarkasta erittelystä ja huomioista mitä sain! <3

Nyt yks kaks miulla on hurjan monta työkalua lähteä parantamaan meidän kisaongelmaa. Oon ihan häkeltynyt miten paljon sain apua ihanilta kanssaharrastajilta. <3 :) Töitä on paljon edessä, mutta niin on myös työkaluja. :) Vaatii viel vähän ajatusten jäsentelyä ja selkee malli seuraaviin kisoihin (jotka parin viikon päästä) kuinka toimia. 

Jee! :)

 

Treeniä koirille ja ohjaajalle

Syksy on tullut ja se monesti tuo mukanaan enemmän juttuja harrastusrintamalla. Niin on nytkin ja oon ihan älyttömän innoissaan siitä. Kaikki kiva ei oo ees vielä alkanut. :) 

EloKarelian jälkeen ollaan keskitytty aksaan. Viikkotreenit pyörähtivät käyntiin pari viikkoa sitten ja sitäkin kautta tulee rotia tekemiseen. Ja ennen kaikkea palkkausapua ja heikkouksien vahvistamista. Ilo on ollut huomata ettei meidän omatoimitreenaaminen ihan turhaa ole ollut. :) 

Uljas on treeneissä keskittynyt lähinnä irtoamiseen ja itsenäisyyteen. Ruokakipon voima on kiistaton ja hiljalleen on päästy vähän pidempiä pätkiä tekemään palkan pysyessä mielessä. Leijeröinti treeneissä varsinkin näkyi, että on kannattanut panostaa tuohon itsenäisyyteen. Tekee hyvää tälle miun kesän alussa lyttääntyneelle agilityitsetunnolle. :) Osaan ehkä kuitenkin tehdä edes jotain oikein. 

Reino on myös treenannut eteenpäin juoksemista (videot). Käteen/ohjauksiin tulo on vaikeaa varsinkin kun vauhti kasvaa, joten niitäkin ollaan treenattu (alin video). Myös kääntymisen alkeet on aloitettu ja alku on varsin lupaava.
Paljon käytän aikaa edelleen leikkimiseen, sillä ote leluun on vielä huono mutta sekin parantumassa koko ajan. Moottoria tuosta pennusta löytyy roimasti enemmän mitä Uljaksesta ikinä. Tykkään! :)

Treenitahti on ollut yksi tai jopa kaksi omatoimitreeniä ja perjantaiset ohjatut. Pyrin pitämään kiinni siitä, että vähintään kerran viikossa käydään omatoimitreenaamassa. Treenit on lyhyet ja suunnittelen etukäteen mitä ko. kerralla treenaan. Tällä tyylillä mennään tää vuos loppuun. Ens vuonna odottaakin uudet kujeet, sillä miun on määrä palailla töihin tuolloin.. Iik! En ehkä tahdo :D

Syyskuu pitää sisällään myös parit agikisat Uljakselle. Viime kisojen pettymyksen jälkeen päätin ottaa uuden katselukannan kisaongelmaan. Viime lauantaina oli psyykkisen valmennuksen ensimmäinen kerta ja sainkin muutamat työkalut joita lähden testaamaan. Mielenkiinnolla odotan onko jo ensimmäiselllä kerralla näkyvää muutosta havaittavissa.

Ettei elämä olisi pelkkää aksaa ollaan Reinon kanssa lähdössä pentunäyttelyyn syyskuun puolivälissä. Ehkä se on enemmän sellainen "lapsivapaa äidille" -reissu, mutta pääsen samalla reissulla näkemään myös Reinon siskoa ja kasvattajaa toki. :) Näyttelyravia ollaankin treenattu ja varsin mukavalta nuorimies tällä hetkellä näyttää. :) 

Eikä tässä vielä kaikki. :D Ohjaajakin on ottanut itseään niskasta kiinni ja hankkiutunut sporttistartti valmennukseen. Eli fysiikkatreenejä monipuolisesti kaksi kertaa viikossa. On niin miun juttu päästä treenaamaan omaa kuntoa ja vielä agilitya silmällä pitäen. Ajallisesti tuo sujahtaa tähän taaperoarkeen kivasti ja treenit eivät vie kamalasti aikaa. Suosittelen!
 

Niin ja alkaahan omalla seuralla myös ohjaajien fysiikkatreenit joissa itse häärin piiskurin roolissa. :) Niin kivaa! Mahtavuutta saada ns. omaa elämää takaisin ja tehdä niitä juttuja mistä tykkää. <3

Katastrofi kisat

Viime viikonloppuna oli oman seuran kisat. Olin ilmoittanut Uun kahdelle agilityradalle lauantaille.

Torstaina käytiin tekemässä huippuhyvä ratatreeni ulkokentällä ja koira toimi paremmin kuin toivoin. Hyvillä mielin kisoihin siis... NOT!

Lauantaina ennen kotona lähtöä minuu ahisti ihan älyttömästi koko kisaaminen. Kirosin viellä ilmoittautuessakin, että miks oi miks oon menny kisailmon tekemään. 

Tuomarina toimi Jari Helin, kinkkiset radat mutta mentävät varsinkin tuollaisen kiltin pojan kanssa joka ei todellakaan sooloile omiaan. Itsevarmuus alkoi hiljalleen nousta..

Olin päättänyt tehdä lentävät lähdöt hetsauksella, sillä ainakin treeneissä, sillä tavalla saadaan vauhtia jo heti alkuun. No eipä kisaradalla U lähtenyt mukaan. Rata meni ihan kävelyksi, putkissa taisi jopa laukka-askelia ottaa. Ilman ratavirheitä selvittiin, yliaikaa MELKEIN  12 SEKUNTIA ja sillä irtosi kolmas sija. Ei hyvää päivää! 

Toinen rata oli vielä kamalampi. Leikitin ennen omaa vuoroa ja yritin viedä kunnolla kierroksilla olevan koiran kehään. Lähtöön asettuessa ja valjaita riisuessa oli taas käsissä täysin vireetön koira. :( Vielä huonommin lähti ja suorittu, joten keskeytin radan. Iloisesti pois radalta, leikit ja kävelemään. Hyvä että ei itku päässyt kun ärsytti niin kovin. Mitä ihmettä tapahtui?! Miksi miun torstaina niin mahtavasti suorittanut koira KÄVELI radan läpi?! Se oli syötetty, juotettu, huollettu, lämmitelty ja hetsattu mutta siltikkään ei. Kipeä se ei ole, kunto on parempi kuin aikoihin ja silti käy näin.

Syypään on oltava kaksijalkainen. Tuo koira lukee minuu niin tarkkaan ja herkästi, että nyt on jotain tehtävä omalle päänupille. Kiitos Lauran, joka vinkkasi tulevasta mentaalivalmennuksesta! Sinne ollaa menossa työstämään tätä kisaongelmaa. Toivon löytäväni sen kautta työkaluja kisavireen kehittämiseen ja nostamiseen. 

Jos haluaisin vaan harrastaa, en kisaisi. Eli kisoihin mennään suorittamaan (sekä tottakai pitämään hauskaa) eikä alisuorittamaan ja nolaamaan itseään. Miun luonteelle ei vaan sovi, että kisataan vaan kisaamisen ilosta. Ja mitä enemmän huonoja kisoja on alla, sitä enemmän ne käyvät korvien väliin. Ennemmin hyvällä vireellä tehty HYL kuin hiiiiiidaaaaaas yliaikanolla, niin se vaan on.

Seuraavat kisat syyskuussa. Onneksi mentaalipuolen koutsaus alkaa ennen niitä! :)

Kisapäivän pelasti maskottina mukana ollut Reino. Se on niin helppo tapaus, että ei tosikaan. Käytiin leikkimässä hallissa, tekemässä vähän siivekkeen kiertoa, hengailtiin pihalla moikkaamassa tuttuja (ja tuntemattomia) sekä kävi penska myös pokkaamassa palkinnot isoveli Uljaksen puolesta. ;)

Perusasioiden äärellä

Jo pitkään ennen pennun tuloa, on miulla ollu mielessä miten lähden rakentamaan yhteistä harrastustulevaisuutta uuden tyypin kanssa. Olen yrittänyt takoa päähäni malttia, etten yritä tällä kertaa kiivetä pylly edellä puuhun, kuten Uljaksen ollessa pentu joissain asioissa yritin tehdä. Jokainen on yksilö ja vasta tehdessä huomaa miten asiat etenee, mutta perusajatukset lienee pennun kuin pennun kanssa samat.

Reinon kanssa haluan alusta saakka tukea itsenäisyyttä ja tarjoamista. Agilityn näkökulmasta siis itsenäistä etenimistä ja estehakuisuutta. Miulle on ihan sama palkkaantuuko koira paremmin nemeilla vai lelulla, se riippuu ihan yksilöstä. En mene täysin allekirjoittamaan sitä, että leikki innostaa ja ruoka rauhoittaa. Esim. Uljas on tyyppi, jolla ruoka EI rauhoita vaan oikein käytettynä nostaa virettä ja vire pysyy "työmoodissa" pidempään. Leikkiminen on joo hyvä myös Uulla, mutta sen voima ei kanssa niin pitkään kuin toivoisi. Siispä pennun kanssa en elä niin, että "pakotan" sen palkkautumaan vain lelulla. Asiasta saa olla erimieltä ;) Mutta näin vuosia spanielien sielunelämää tarkkailleena uskallan väittää näin. ;)

Ilokseni voinkin todeta, että leikkimisharjoitukset ovat saaneet aikaan sen, että Reino leikkii todella mielellään (joskin edelleen olen varovainen liian repimisen kanssa koska hampaat vaihtuu) ja Reino leikkii missä ynpäristössä vain. :) Nameillakin (ihan oma kuivaruoka riittää) tehdään hommia mielellään. Näyttelyhihnassa on joku taika, joka passivoi tuon pentueläjän ihan täysin. Kokeilin lihapullaa ja ei, ei auttanut. Mutta lelun kanssa on päästy jo paremiin näyttelyhihnatreeneihin! Mutta kokeilut jatkuu ja kyllä tuosta vielä esiintyjä tehdään.

Agilityä silmällä pitäen on tehty jo paljon erilaisia juttuja. :) Tässäpä tämänhetkinen listaus mitä on tehty:

- Naksuttimeen ehdollistaminen

- Koskestusalusta

- Käteen tulo / käden seuraaminen

- Leikkiminen (eri leluilla), myös kuolleelle lelulle meno innolla

- Alustalle / lelulle lähettäminen

- Paikallaolo

- Ohjauksiin tulo (persjättö)

- Hypyn tarjoaminen (rima maassa)

- Putki (lyhyt, suora) 

- Vartalonhallinta (takapään hahmottaminen)

Aika paljon jo kaikkea. Ja suurinta osaa edellämainituista on treenattu myös kodin (jo kotipihan) ulkopuolella. Äkkiseltään kuulostaa siltä, että pentuparka vaan treenaa ja treenaa, mutta harjoitukset on todella lyhyitä eikä kaikkea tehdä päivittäin. Tärkeintä on, että pentu saa elää mukavaa pennunelämää. <3 Leikki on lapsen työ ja kaiken on oltava parasta ikinä. :)

Myös Prinssi Uljas on palannut back to basics ja on ollut tauolla varsinaisesta ratatreenistä ja keskittynyt vain tekemään lyhyitä 3-4 esteen pätkiä korkealla vireellä. Palkkana on toiminut kissanruokapurkit, koska en ole halunnut palkata kädestä lainkaan näillä lyhyillä pätkillä. 

Lisäksi U on tehnyt myös hypyn sekä putken tarjoamista naksuttimen kera.

Elokuun alkuun on suunniteltu ratatreenit ja oman seuran kisatkin olisi, mutta olen vielä kisaamisen suhteen kahden vaiheilla. Suurin este ilmoittautumiselle on kuitenkin sää: jos on lämmintä en näe oikein järkeä ilmoittaa koiraa, koska iltapäivisin on kuuminta ja U ei vaan toimi jos on kuuma. 

Tavoite on tällä hetkellä käydä hallilla treenaamassa pari kertaa viikossa. Näihin kertoihin lasken mukaan myös esim. näyttelyharjoitukset jonne olisi tarkoitus mennä ihmettelemään koiraseurassa toimimista. Treenit on hyvin lyhyitä, ja kentältä lähdetään pois vireen ollessa vielä korkea. Tämä siis molemmilla pojilla! Voisi sanoa, että sääntö numero YKSI! 

On mielenkiintoista treenata kahden täysin erityyppisen oppijan kanssa. :) On opeteltava muokkaamaan omaa moodia kunkin koiran tarpeen mukaiseksi. Tässä oppii kaikki, koirat sekä niiden ihminen. Siks just tää on ihan parasta. :)