Hiljaista mutta ei hiljaista

Oooohops, kun on taas edellisesti kirjoituksesta aikaa vierähtänyt. Paljon on tapahtunut, mutta toisaalta ei kuitenkaan mitään. Ajatuksia on ollut paljonkin mistä kirjoittaa, mutta en vain ole saanut muotoiltua kaikkia ajatuksia tämmöiseen kirjalliseen muotoon. Sillä ei tää alkukesä ihan iiseimmästä päästä oo ollu...

Aikalailla koko kevään olen tuskaillut Rein kanssa ja mikään treenihomma ei ole oikein tuntunut etenevän. Arkuutta? Itsäpäisyyttä? Johtajuusongelmaa? Ihan vaan teini-ikä? Puomiprojekti on ollut hiiiidas, koska epävarmuutta ja loikkimista alasmenolla, seinään päin hypyt ihan kamalia ja lähtöön asettuminen on ollut vaikeaa. Kaiken kruunasi poikien todella railakas yhteenotto muutamia päiviä ennen Polvijärven näyttelyä. :( Veri lensi ja tietenkin se oli Rei, joka otti enemmän osumaa. Siihen sitten vielä kaupanpäälle lähimetsästä saatu anturahaava. :( Kerrassaan mahtavaa!

Eläintohtori Kivuton hoiti Uun jälleen kuntoon <3

Pojat ottaa pätkäytti yhteen toistamiseenkin. Selvittiin onneksi pienemmillä vaurioilla. Henkiset vauriot varsinkin miulla oli sitten isommat. Suurimmaksi syyksi siksi etten oikeasti tiennyt MIKSI tässä näin kävi. Ja taas kaupanpäälle terveyshuolia Uun hotspotin merkeissä. :(

Kolmas yhteenotto oli liiankin lähellä. Onneksi ystäväni oli paikalla ja saatiin tapahtuma estettyä, mutta varsinkin Rein käytös jäi silloin mieltä painamaan. Ja päätin keventää omaa stressitaakkaani ja ottaa yhteyttä Jouni Jääskeläiseen (Tasapainoinen Koira ).

Jouni kävi ja totesi, että Rei on kovin vallanhaluinen ja johtajuutta haastava koira. Uljas komentaa miun mukana ja siitä sitten yhteenotot yleensä lähtee. Kotiläksyksi johdettua kävelyä (eli sivulla seuraamista ilman vetämistä), hellyydenosoitukset vain ihmisen niin halutessa (ei siis enää huomion "kerjäämistä") ja tiukempi kuri esim. ulos mennessä, porteista kulkiessa ym. Ei siis periaatteessa mitään uutta.

Rei varsinkin laittoi tosissaan vastaan johdettua kävelyä treenatessa. Se ei millään meinannut luovuttaa. Tämän luovuttamisen jälkeen miulla onkin ollut erilainen koira kotona.

Luulen, että tulen kirjoittamaan ihan erillisen postauksen Jounin käynneistä ja niiden tuomista muutoksista meidän arkeen. 

Mitä uusi arki on tuonut tullessaan? Ei enää jatkuvasti iholla olevat koirat (tai lähinnä iholla olevan Rein), pitkiä hihnalenkkejä, pari kertaa ihan selälleen itse pyörähtäneen Rein (enkä edes komentanut kovasti!!) ja rennomman ilmapiirin. 

Tauon jälkeen tehtiin myös todella onnistuneet aksatreenit (kunhan olin ensin muutaman kerran palauttanut johdetun kävelyn oppien avulla Rein hallintaan) ja varsinkin esteille irtoamiset lämmitti miun sydäntä suuresti useiden epäonnistuneiden treenien jälkeen. 

Niin ja käytiinhän me viikko sitten esiintymässä Joensuun näyttelyssäkin! U jäi kotiin potemaan hotspottiaan ja Rei pääsi yksin mutsin kanssa kylille. Ja hienot tulokset saatiinkin! Lauantaina Paras uros 2 + varaserti ja sunnuntain VSP kera sertin! Tästäkin tulee vielä oma postauksensa (kunhan saan aikaiseksi). 

Serti #3

 

Rein ensimmäinen agilityvalmennus

Markus Turunen oli pitämässä valmennusta seuramme hallilla sunnuntaina 25.3.2018. Pitkään mietin kumman koiran kanssa osallistun. Uun saikuttaminen ja nihkeä treenaaminen sai aikaan päätöksen, että Rei osallistuu. Luotin siihen, että kyllä saadaan kakaran kanssa paljon irti "isojen koirien" treeneistä. Ja niin todella saatiin :)

Rata näytti paperilla kamalalta, mutta rataa kävellessä se tuntuikin vallan mentävältä radalta. Jo tutustumisvaiheessa jaoin sen mielessäni pätkiin, mikä oli kyllä helppoa, sillä Rei ei tee kontakteja eikä keppejä. Saatiin alkuun mukavasti muutaman esteen pätkät ja loppuun sitten vähän enemmän esteitä. 

Rata näytti tältä:

Heti kakkosesteellä valinnan paikka siitä tehdäkkö siihen pakkovalssi, vai opettaa koira tulemaan käteen ja siitä vain ohjaus esteen yli. Menin pakkovalssilla, koska sen Rei ymmärtää. Pikkumies oli vähän ulapalla ja haahuili omiaan mm. pinkaisi puomin alla olevaan putkeen. Kun sain itseni kasaan ja kunnolla ymmärsin käskyttää koiraa alkoi homma toimimaan. :D Aina mie oon ihan lukossa aluksi kun keskitys omaan tekemiseen ja silloin ohjaan koiraa todella huonosti. Markuskin mainitsi, että johan rupes koira kulkemaan kun sain oman ohjausasenteen kuntoon.

6-7-8, ei auheuttanut mitään ongelmaa. Muistutuksena vain itselle, että ajoissa niistosta pois alta! 

Loppupätkässä suurimmaksi haasteeksi tuli itsenäinen irtoaminen. Se on taas ottanut takapakkia, kun olen paljon vahvistanut käännöksiä ja käteen tuloja. Juteltiin, että se onkin tyypillistä nuoren koiran kanssa, että ennen opittu kärsii kun johonkin toiseen asiaan panostetaan. Leijeröinnit ja kärkihypyt tulivat siis treenilistalle. 

19-20-21-22-23 sujui todella hienosti! Pakko vähän kehua. Rei tuli hienosti persjättöihin ja 22 pakkovalssintapaiseen. :) 24 meinasin jyrätä itse liikaa ja omalla liikkeellä ohjasin esteestä ohi. Rytmittämisen viilauksella saatiin se toimimaan hyvin.

Tosi mukavat treenit! Kannatti mennä kakaran kanssa. Meidän iloksi rata jäi ns. viikkoradaksi halliin, joten päästiin muutaman päivän päästä tekemään vielä vähän täsmätreeniä Rein kanssa ja Uun kanssa ratatreeniä. 

U toimi radalla omaan tapaansa kuuliaisesti, eikä missään suurempi ongelmia ollut. Kärkihypyt meni treenilistalle myös Uun kanssa.

Vuoden 2017 loppu

Ehkä näin tammikuun lopulla on viimeistään hyvä tehdä pieni paluu taaksepäin. Lapsiperhearki ja töiden aloitus ovat syöneet aika kiitettävästi kirjoitushalua. Nyt uuden läppärin myötä, on ehkä realistisempaa saada myös blogia pidettyä paremmin ajantasalla. Ainakin toivottavasti. ;)

Vuoden 2017 loppu olikin merkityksellistä aikaa miun ja Uljaksen harrastusrintamalla. Korkattiin uusi laji Itsenäisyyspäivän kunniaksi, nimittäin Rally toko. :) Osallistuttiin oman seuran kisoihin ja hyväksytty tulos sieltä saatiin. Tuomarina toimi Anna Klingenberg ja pisteitä kerrytettin ALO-luokassa 84 pisteen verran. Suurin osa miinuspisteistä tuli ohjaajan hölmöydestä mm. liian kireästä hihnasta. Suurin miinus oli, kun U tarjosi sivulle tuloa eteentulon sijaan.

Vaikka pisteissä oli paljon parantamisen varaa olin todella tyytyväinen kokonaisuudessaan meidän suoritukseen. Vire säilyi paremmin kuin odotin ja meidän treenimäärä oli ennen kisoja todella pieni. 

Muutoin vuoden loppu oli harrastusrintamalla aika hiljainen. Tehtiin viikoittain aksaa molempien poikien kanssa, mutta aika rennolla asenteella ja fiiliksen mukaan.
Uun kanssa tuli jälleen painiskeltua matalan vireen kanssa ja koko aksa tuntui jotenkin raskaalta vääntämiseltä. U vietti pidennetyn joululoman ja oli tauolla kolmisen viikkoa. Tuona aikana se ei käynyt hallilla taikka kotipihassakaan treenannut mitään aksaan liittyvää. 

Hain valmennuspaikkaa Reinolle, mutta eihän me sitä saatu mikä harmitti ja harmittaa edelleen kovasti. Paljon tuli pohdittua, että miten vuoden 2018 treenit jaan pojille, sillä työn puolesta en mitenkään pysty treenaamaan kahta kertaa viikossa ohjatusti. Uljaksen kanssa en vielä halua lopettaa, koska se on niin hieno opetusmertari miulle. Ja Reinon kanssa tarvittaisi kunnon valmennusta, että edettäisiin asioissa järkevästi ja suunnitelmallisesti. 

Treenipaikka on haettu Uljakselle, mutta Reino pysyy menossa mukana ja silloin tällöin tulee tuuraamaan Uljasta. Varsinkin, jos vireongelmat näyttäytyvät, astuu Reino treeniradalle. Pyrin pitämään kiinni siitä, että käytäisi säännöllisesti vapaavuorolla treenaamassa ja silloin pääpaino on Reinon tekemisessä. Se miten käytännössä tämä suunnitelma pitää, on ajan kysymys. :)

Kovasti yritin pohtia tavoitteita vuodelle 2018, mutta ne on yhä ja edelleenkin auki. Niin paljon energiaa on mennyt työarkeen sopeutumiseen ja helmikuussa aloittaa meidän ihmispentu päivähoidossa, joten arkikin on hakenut uomiaan. Palailen tavoitteisiin, kunhan saan niitä jollain tapaa järkeväksi muodostettua ensin omassa päässäni. Kyllä olen ihan pihalla, ja en tykkää tästä itse yhtään. 

Lunta on susirajalla riittänyt, joten pojat ovat saaneet riekkua lumessa mielinmäärin. Aloitin jo viime vuoden puolella kiinnittämään enemmän huomiota kunnon kohotukseen. On reippailtu lumihangessa, käyty hihnalenkeillä ja jumpattu iltaisin. Uljakselle etupään vahvistusta ja Reino jatkaa takajalkojensa etsimistä (jossa se on ilokseni edistynyt).

Vuodelle 2018 on siistejä juttuja suunnitteilla, joten ihan täysin ilman suunnitelmia ja tavoitteita ei olla. Tosin nämä kivat jutut painottuu ehkä enemmän miun omiin menoihin (jotka kuitenkin liittyvät agilityyn). Enempää en vielä hihku, sillä mikään ei ole vielä 100 varmaa. :)

Rallytoko

Olen jo jonkin aikaa haaveillut uuden lajin aloittamisesta. Varsinkin, kun U on jo kuusi, halusin pohtia lajia mitä treenata kun aksasta on aika jäädä pois (ei kuitenkaan vielä). Tokoahan ollaan kotioloissa tehty ja jossain vaiheessa pohdin, josko ihan kokeisiin saakka olisi päästy, mutta se jäi vain ajatuksen asteelle. Kesän aikana heräili ajatus rallytokosta. Rennommalla asenteella tehtävää puuhaa, ei samanlaista pilkun viilausta kuten toko. 

Kiitos ihana paparazzi Sanna tästä kuvasta <3

Silmäilin kursseja ja niiden ajat eivät oikein istuneet meidän tämänhetkiseen elämään. Harmittelin kavereillekkin, että oispa kiva aloittaa mutta apua siihen tarvittais eikä nuo tarjolla olevat kurssit just nyt onnistu. Olin jo hautaamassa koko ajatusta myöhemmäksi, kunnes tarjoutui mahdollisuus päästä tuttujen kouluttajien kanssa tutustumaan lajiin. :) 

Viime sunnuntaina oltiin sitten uuden lajin parissa. Käytiin pikaisesti läpi ALO-luokan kylttejä (ei kaikkia) ja lajin perussääntöjä. Päästiin myös kahdelle radalle testaamaan. Varsinkin ALO-luokan asiat on Uulle periaatteessa helppoja. Siellä ei tule mitään sellaista tehtävää, mitä U ei osaisi. Kaikki säätö menee siihen, kun ohjaaja miettii kumpi olikaan vasen ja kumpi oikea ja pitikös tässä kohtaa koiran istua vai ei. :D Ja olla törmäämättä kylttiin! 

Ja kipinähän syttyi! Niin paljon, että suunnittelen ensimmäisiin kisoihin osallistumista. Joo-o! Oli kivaa nähdä U tekemässä hommia iloisena häntä heiluen. <3 Ja kun saan (ja pitää) kannustaa ja kehua koiraa koko ajan. 

On aika työstää taas ohjaajan korvienväliä. Unohtaa se tiukka ja totinen tekeminen ja heittäytyä rennon letkeään, mukavaan yhdessä tekemiseen, jossa koiraa saa auttaa paljon niin käsimerkeillä kuin suullisilla kehuillakin. Miten vaikeaa tuokin on, kun keskittyy vaan tehtäviin?! 

Ja entäs kun ohjaaja on vannoutunut suorittaja, jonka täytyy onnistua just eikä melkein?! Ja herkkä koira, joka ei varmasti toimi jos ohjaaja on kireä kuin viulunkieli. 

Innostus on niin kova, että ilmoittauduin jo rallyn koulutuspäivään. Nyt vaan toivon, että mahdutaan mukaan. :) Ja ajatus on kohti joulukuuta ja kisoja. Nyt se on sanottu ääneen, joten sinne siis! :) 

 

Meidän juttu

Harvoin teen yksittäisen treenin pohjalta tekstiä, mutta eilen oli niin kiva treeni että pakko vähän avata sitä tännekkin. :) Oma koutsi oli luovuttamassa koiranpentuja ja tuuraaja oli kehitellyt meille jotain tosi kivaa ja silmiä avaavaa. 

Olin itse tosi jumissa korvien välistä treeneihin mennessä. Taaperoarki on vaatinut veronsa ja pää löi ihan tyhjää. Ennen halliin menoa koirien kanssa kävellessä mietin, että kun nyt vaan saisin mielen sellaiseksi, että Uljas ei ahdistuisi ja meillä ois kivaa.

Heti halliin mentyä tuli käsky tälläisen radan äärelle:

Tarkoitus oli suunnitella itse ko. radalle kolme ERILAISTA ohjausta ja laittaa ne nopeusjärjestykseen. Omat suunnitelmat piti kertoa etukäteen ja aloittaa siitä nopeimmasta. Tarkoitus oli saada selville, kuinka hyvin tuntee omaa koiraa ja yhteistyötä sen kanssa. 

Voin sanoa, että pää oli aivan totaalitukossa! Ensimmäinen ajatus oli vain valssi ja siitä oli ihan mielettömän vaikeeta päästä eteenpäin ja suunnitella muita kuvioita. Hiljalleen alkoi solmu aukeamaan ja sain suunniteltua kolme eri juttua ja laitettua ne nopeusjärjestykseen. 

Miun suunnitelmat oli seuraavat:

1. Saksalainen neloselle ja päällejuoksu 6 putkelle
2. Viskileikkaus neloselle ja persjättö 5 ja 6 väliin
3. Niisto neloselle ja persjättö 5 ja 6 väliin

Valssi oli ja pysyi kolmosella. Lähtö neloshypyn siivekkeen (lähimpänä muita esteitä) kohdalla. Uljaksen kanssa ongelmaksi muodostuu aina se, että suoritukset eivät ole identtisiä, koska vauhti tippuu kun samaa tehdään. Ympättiin myös tähän harjoitukseen lähtökokeilut ja sekin oli syy miksi ajat eivät ihan täysin olleet toisiinsa verrattavissa, mutta niistä sai kuitenkin idean kiinni eli mikä olisi nopein ohjausratkaisu.

Pienenä yllätyksenä itselle tuli, että vaihtoehto nro. 3 oli se nopein. Ajattelin, että pieni siivekkeen ympäri pyörittely ei vaan toimisi, mutta se oli siltikkin n. sekunnin nopeampi kuin saksalainen!

Selväksi tuli, että takaaohjaukset on nounou Uljakselle. Nyt toimi koiran lähellä oleminen ja "kuonosta vetäminen". :) Sekunnin ero on iso juttu! Varsinkin kisarataa ajatellen. Ja tässä yhteydessä ei ajatella sitä, että kisoissa vire on iso ongelma.

Lähtöihin palaan vielä sen verran, että hetsasin lähdöt lelulla ja ekaan vetoon sain Uun niin kierroksille, että se oikein "mukavasti" naukkasi minuu käsivarresta! Sattuu niin pirusti, mutta silloin U on nopeimmillaan. Namin avulla irroittaminen lelusta laski virettä samoin jos lelu otetaan "väkisin" pois ja päin hyppiminen kielletään. On siis vain annettava Uun olla sika ja kivusta huolimatta antaa ymmärtää että sikailu on jees. :D Kotiläksyksi erilaisten lähtöjen videoimista ja etsiä niistä ne parhaimmat/toimivimmat tavat/äänenpainot/sanat/lelut ym.  

Reipati Rei kävi myös vähän harjoittelemassa mm. saksalaisen alkeita. Se on vaan pienen koiran niin kauheen vaikeeta tulla käteen/ohjaukseen. Varsinkaan silloin kun vauhti kasvaa. :D Hyviä toistoja saatiin ja varmasti pieni ajatus jäi pienen pojan päähän itämään.
Lisäksi Rei kävi vähän juoksemassa palkalle "isolla" radalla sekä harjoittelmassa 2on2off alkeita. Pätevä pieni <3

Huomenna startataan aamulla kohti Savitaipaletta. Pikku-Reinon ensimmäinen näyttely :)

Valonpilkahdus tunnelin päässä

Kisattiin lauantaina. Manailin kotona, että kisazen on ihan hukassa. Jotenkin kasailin itseni kuitenkin, tein psyykkisenvalmennuksen antamia harjoituksia ja kisapaikalla fiilis oli jo ihan odottava. Tavoitteita ei sen kummemmin ollut, kunhan ei ihan kävelyksi menis.

Esa Muotka oli suunnitellut kohtalaisen kinkkiset radat. Hänen radat on aina sellaisia, että töitä on tehtävä ihan kokoajan, hyvä niin. Oli mm. haastavaa keppikulmaa ja ansaesteitä.

A-agirata oli samalla joukkuepiirinmestaruus-rata. HYL sieltä tuli kiitos väärän putkenpään, mutta tuo HYL oli iso valonpilkahdus tunnelin päässä! Se oli oikeasti rata, missä oli paljon hyvää nimenomaan vireen ja vauhdin osalta. Ei paras, mutta parempi. Olin tyytyväinen. Mielessä oli kaverin ohjeet omasta liikkumisesta ja koiran tsemppaamisesta. Lähdöksi kokeilin paikalleen jättöä lentävän sijaan, sillä aiemmilla hyvillä kisaradoilla oli koira jäänyt paikoilleen.

B-rata menikin siten kävelyksi. Olisiko pahin virhe ollut juuri ennen lähtöpaikalle siirtymistä, kun nami tippui Uun suusta?! Autoin etsimään kadonneen namin ennen starttiviivalle menoa, mutta josko se sähläys olisi kuitenkin vaikuttanut. Ekat kolme estettä oli kohtalaiset, mutta siihen se kohtalaisuus sitten loppuikin. Tuolla kamalalla kimittämisellä ja kävelyllä kera ison yliajan sijoituttiin kolmanneksi (ei muuten yhtään nollaa koko luokassa) ja tuomari vielä totesi, että "hyvin taisteltu". Ei taas naurattanut ei.

Kaverin kanssa juteltiin radan jälkeen ja hän antoi miulle tunnustuksen siitä, että hyvin tsempattu ja liikettä rytmitetty koiran mukaan. Se ei nyt vaan riittänyt. Samalla pohdittiin jatkoa ja kuinka yritetään lähteä nimenomaan lähtöjä parantamaan. Seuraavat kisat on näillä näkymin vasta ensi vuonna, joten kokeillaan lähtörutiineja treeneissä sekä mölleissä.

Kisattiin vain yhtenä päivänä ja sunnuntaina olin ilman koiria kisapaikalla talkoilemassa. Hieman harmitti, että en ilmonnut sunnuntaille, mutta ehkä kuitenkin parempi näin. Ihan virettäkin ajatellen. Radoilla näkyi väsyneitä koiria, kun kisasivat kahtena peräkkäisenä päivänä.
Meidän talkooporukka oli ihan parasta ja oli tosi kivaa. <3 Go PoKS Ry! :)

Seuralaiset tekivät hienoja tuloksia mm. tripla piirinmestaruus! Onnea vielä tätäkin kautta viikonlopun menestyneille! <3

 

Treenipäiväkirja

Aloitin kesällä pitämään treenipäiväkirjaa. Ihan vain siksi, että vapaavuoro-oikeuden myötä oli mahdollisuus kunnolla palata perustreenien äärelle. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty eikös? Ja kun monta treenattavaa/vahvistettavaa asiaa on, ei niitä voi samalla kerralla tehdä kaikkia. 

Oma päiväkirjani on vain ja ainoastaan agilitya varten. Ihan kaiken treenaamisen analysointiin ei aika eikä hermo riitä. ;) Jo pelkän agilityn suunnittelu vaatii aikaa, ja myös ne muuttuvat asiat (kuten ihmistaapero) täytyy edes jollain tasolla pyrkiä ottamaan huomioon. 

Päikkyni on "vain" vihko, joka täyttyy hiljalleen miun omilla harakanvarpailla. Aikaa ei hienoon bujoiluun yksinkertaisesti ole, vaikka se niin kivaa olisikin. Tämän muutaman kuukauden perusteella olen kyllä tietyiltä osin saanut omia treeniajatuksia pysymään paremmin kasassa ja tehdyt treenit on tullut analysoitua tarkemmin mitä ilman päiväkirjaa.

Vihko oli myös siksi parempi ratkaisu kuin tämä blogi, sillä koneella vietettävä aika on rajallista miun muistista puhumattakaan. Perinteiseen vihkoon saa ajatukset ja suunnitelmat kerättyä nopeammin.

Oman päiväkirjani perusrunko on suunnilleen tälläinen:

• Jokaiselle kuukaudelle suunnitelma: 
• Ohjatut treenit: milloin?
• Valmennukset (jos sellaisia on)
•  Kisat (jos on)
• Jotkut tietyt asiat, joita olisi hyvä treenata/vahvistaa esim. lähdöt, kontaktit. Pennun kohdalla myös esim. paikallaolo, rauhoittuminen, sivulle/jalkojen väliin tulo
• Lihashuolto: hieronta, fyssari, kotijumppa

• Jokaisen agitreenin kirjaaminen ylös
• Mitä tehtiin
• Missä onnistuttiin
• Missä olisi parannettavaa
• Muita huomioita

• Kisojen analysointi
• Kuka tuomari
• Miten meni? Tulos?
• Mitä parannettavaa
• Kolme onnistunutta asiaa / rata

Jos oisin oikein pro, kirjaisin myös etukäteen treenisuunnitelman tarkemmin, mutta toistaiseksi omatoimitreeneihin lähtö menee sen mukaan onko muita menoja ja idea treenaamaan lähdöstä tulee aika nopeastikkin, teen suunnitelman vain omaan päähäni.

Yritän nyt myös hieman parantaa tapojani videointien kanssa. Sain synttärilahjaksi kolmijalan puhelimelle sekä uuden muistikortin, joten välineistö on mukavassa jamassa kuvaamisia varten. :) Tässä viime viikon räpellyksiä. :)

  Voin suositella päiväkirjaa, muodossa tai toisessa, kaikille jotka treenaa tavoitteellisesti. Olipa laji mikä hyvänsä, koostuu se niin monesta eri osa-alueesta ja palasesta että treenisuunnittelu auttaa etenemään asioissa vähän järkevämmin. Ei myöskään pidä unohtaa oman toiminnan analysointia. Psyykkisen valmennuksen myötä varsinkin olen pyrkinyt panostamaan myös oman itseni ja fiiliksien arviointiin. AINA löytyy hyviä asioita omasta tekemisestä ja niitä kannattaa kirjata ylös! Niiden voimalla jaksaa ne vähän nihkeämmätkin treenikaudet ja kun tuntuu ettei mikään oikein onnistu. :)

Kisaongelmaan tarttuminen

Iso mörkö nimeltä kisavire. Tämä ongelma, joka on enemmän tai vähemmän ollut meidän mukana harrastustaipaleella aina. Asia joka on mielessä aina ja joka ahdistaa aina. Onneksi on erilaisia työkaluja ja ihanaakin ihanampia ihmisiä auttamassa tästä suosta ylös! <3
Todettakoon jo heti alussa, että olen persoona joka tarttee kisoja ja kisatavoitteita pitämään harrastusmotivaatiota yllä. Miun juttu ei vain ole pidemmän päälle vain treenata omaksi iloksi. Vaikka meidän kisatavoitteet ei ole kovinkaan korkealla, on ne tavoitteet silti olemassa ja sinne pyritään.

Edelliset oman seuran kisat oli viimeinen potku persauksille. On oikeasti aika tarttua härkää sarvista ja tehdä asialle jotain. Kuinka sopivasti Laura vinkkasikaan psyykkisen valmennuksen minikurssista! Sinneppä siis...

Ensimmäiselle kerralla paneuduttiin kisajännitykseen. Listassa muutamia juttuja joita tuli havainnoida omasta itsestä ennen kilpailua ja kisapaikalla ollessa: 

• Mitä fyysisiä oireita on? esim. pulssin nousu, painavat jalat, hartioiden jännittyminen ym.
• Mitä psyykkisiä oireita on? esim. pelko, epätoivo, ahdistus,  paniikki ym.
• Mitä ajatuksia on? esim. Miksi ilmoittauduin? En minä kuitenkaan pärjää! tms.

Ja sitten lähteä muuttamaan näitä negatiivisia asioita positiivisemmaksi. Eli näkökulman muutosta ja sitä kautta hakemaan rentoutta ja parempaa, treeninomaisempaa suoritusta. 

Miun omaksi suosikiksi nousi "sisäinen kampittaja" -harjoitus. Ahdistavat ajatukset muuttui sen myötä suupielien nykimiseksi, koska sisäinen kampittaja sai ihan uuden olomuodon (ja ulkomuodon) ja muuttui vähemmän ahdistavaksi.

Näiden avulla kisattiin viime viikonloppuna Salme Mujusen radoilla. Noh, tavoitteeseen ei päästy täysin mutta oma olo ei ollut niin ahdistunut kuin edellisissä kisoissa ja radoissa oli hyviäkin pätkiä. 

Valoa kuitenkin oli näkyvissä tunnelin päässä, joten jatketaan (kisa)harjoituksia.
Onneksi mukana oli Rei, joka omalla reippaudellaan pelasti päivän. <3 

Heti sunnuntaina oli mentaalivalmennuksen toinen kerta. Pääsi porukalla ruotimaan edellisen päivän tapahtumia ja sai uusia työkaluja ja ajatuksia jatkoa silmällä pitäen. Suurimpana juttuna nousi esiin:

• Miksi kisaan? Miksi ei vaan voi treenata ja pitää hauskaa treeneissä ilman kisatavoitteita?
• Miten koira toimii toisen ohjaajan kanssa? Paremmin? Samalla tavalla?
• Löytyykö yksittäinen syy/syitä mikä on muuttunut ohjaamisessa tms. kun on ruvennut menemään huonommin? 

Niin, siinäpä pohtimista. Ja vielä kun oma kisakaveri on tälläinen "erityisherkkä", voi hyvinhyvin pienikin asia olla se ratkaiseva juttu.

Somen voima on myös mainitsemisen arvoinen! Kiitos facepäivityksen ottautui Ystävä tähän asiaan ja ruoti miulle meidän treeni- versus kisasuoritusten erot kohta kohdalta + korjausehdotukset. Aijaijaiiiii miten pahalle tuntuu kuulla olevansa kuin eri ihminen kisoissa ja treeneissä. Oon ihan älyttömän kiitollinen tästä hyvin tarkasta erittelystä ja huomioista mitä sain! <3

Nyt yks kaks miulla on hurjan monta työkalua lähteä parantamaan meidän kisaongelmaa. Oon ihan häkeltynyt miten paljon sain apua ihanilta kanssaharrastajilta. <3 :) Töitä on paljon edessä, mutta niin on myös työkaluja. :) Vaatii viel vähän ajatusten jäsentelyä ja selkee malli seuraaviin kisoihin (jotka parin viikon päästä) kuinka toimia. 

Jee! :)

 

Perusasioiden äärellä

Jo pitkään ennen pennun tuloa, on miulla ollu mielessä miten lähden rakentamaan yhteistä harrastustulevaisuutta uuden tyypin kanssa. Olen yrittänyt takoa päähäni malttia, etten yritä tällä kertaa kiivetä pylly edellä puuhun, kuten Uljaksen ollessa pentu joissain asioissa yritin tehdä. Jokainen on yksilö ja vasta tehdessä huomaa miten asiat etenee, mutta perusajatukset lienee pennun kuin pennun kanssa samat.

Reinon kanssa haluan alusta saakka tukea itsenäisyyttä ja tarjoamista. Agilityn näkökulmasta siis itsenäistä etenimistä ja estehakuisuutta. Miulle on ihan sama palkkaantuuko koira paremmin nemeilla vai lelulla, se riippuu ihan yksilöstä. En mene täysin allekirjoittamaan sitä, että leikki innostaa ja ruoka rauhoittaa. Esim. Uljas on tyyppi, jolla ruoka EI rauhoita vaan oikein käytettynä nostaa virettä ja vire pysyy "työmoodissa" pidempään. Leikkiminen on joo hyvä myös Uulla, mutta sen voima ei kanssa niin pitkään kuin toivoisi. Siispä pennun kanssa en elä niin, että "pakotan" sen palkkautumaan vain lelulla. Asiasta saa olla erimieltä ;) Mutta näin vuosia spanielien sielunelämää tarkkailleena uskallan väittää näin. ;)

Ilokseni voinkin todeta, että leikkimisharjoitukset ovat saaneet aikaan sen, että Reino leikkii todella mielellään (joskin edelleen olen varovainen liian repimisen kanssa koska hampaat vaihtuu) ja Reino leikkii missä ynpäristössä vain. :) Nameillakin (ihan oma kuivaruoka riittää) tehdään hommia mielellään. Näyttelyhihnassa on joku taika, joka passivoi tuon pentueläjän ihan täysin. Kokeilin lihapullaa ja ei, ei auttanut. Mutta lelun kanssa on päästy jo paremiin näyttelyhihnatreeneihin! Mutta kokeilut jatkuu ja kyllä tuosta vielä esiintyjä tehdään.

Agilityä silmällä pitäen on tehty jo paljon erilaisia juttuja. :) Tässäpä tämänhetkinen listaus mitä on tehty:

- Naksuttimeen ehdollistaminen

- Koskestusalusta

- Käteen tulo / käden seuraaminen

- Leikkiminen (eri leluilla), myös kuolleelle lelulle meno innolla

- Alustalle / lelulle lähettäminen

- Paikallaolo

- Ohjauksiin tulo (persjättö)

- Hypyn tarjoaminen (rima maassa)

- Putki (lyhyt, suora) 

- Vartalonhallinta (takapään hahmottaminen)

Aika paljon jo kaikkea. Ja suurinta osaa edellämainituista on treenattu myös kodin (jo kotipihan) ulkopuolella. Äkkiseltään kuulostaa siltä, että pentuparka vaan treenaa ja treenaa, mutta harjoitukset on todella lyhyitä eikä kaikkea tehdä päivittäin. Tärkeintä on, että pentu saa elää mukavaa pennunelämää. <3 Leikki on lapsen työ ja kaiken on oltava parasta ikinä. :)

Myös Prinssi Uljas on palannut back to basics ja on ollut tauolla varsinaisesta ratatreenistä ja keskittynyt vain tekemään lyhyitä 3-4 esteen pätkiä korkealla vireellä. Palkkana on toiminut kissanruokapurkit, koska en ole halunnut palkata kädestä lainkaan näillä lyhyillä pätkillä. 

Lisäksi U on tehnyt myös hypyn sekä putken tarjoamista naksuttimen kera.

Elokuun alkuun on suunniteltu ratatreenit ja oman seuran kisatkin olisi, mutta olen vielä kisaamisen suhteen kahden vaiheilla. Suurin este ilmoittautumiselle on kuitenkin sää: jos on lämmintä en näe oikein järkeä ilmoittaa koiraa, koska iltapäivisin on kuuminta ja U ei vaan toimi jos on kuuma. 

Tavoite on tällä hetkellä käydä hallilla treenaamassa pari kertaa viikossa. Näihin kertoihin lasken mukaan myös esim. näyttelyharjoitukset jonne olisi tarkoitus mennä ihmettelemään koiraseurassa toimimista. Treenit on hyvin lyhyitä, ja kentältä lähdetään pois vireen ollessa vielä korkea. Tämä siis molemmilla pojilla! Voisi sanoa, että sääntö numero YKSI! 

On mielenkiintoista treenata kahden täysin erityyppisen oppijan kanssa. :) On opeteltava muokkaamaan omaa moodia kunkin koiran tarpeen mukaiseksi. Tässä oppii kaikki, koirat sekä niiden ihminen. Siks just tää on ihan parasta. :)

Uusia näkökulmia

Eilen kirmailtiin Tiia Vitikaisen (Koirakoulu Ace) koulutuksessa. Ollaan oltu Tiian opissa ennenkin joskus pari vuotta sitten ja muistan kuinka solmussa olin ohjausten kanssa silloin. Ja niin olin nytkin...

Tiian suunnittelema rata oli mentävä, ei turhaa piperrystä vaan joitakin tarkkuutta vaativia juttuja ja täysillä vedättelyä. Ja putkijarrut x3! Rataan tutustuessa ei jutut tuntunutkaan niin pahoilta, todellisuus meni ja yllätti ja olin ihan täysin epämukavuusalueella. Huh! Eka kierrokselle ei videointi ehtinyt ja toiselle kierrokselle en edes halunnut (kiitos kuitenkin Anni!), koska olin niin ahdistunut meidän (tai ennemminkin omasta tekemisestä) tekemisestä ennen toista kierrosta. 

Tahdon nyt jotenkin paneutua tähän koulutukseen normaaliakin syvemmin, sillä oma pääkoppa kävi niin kierroksilla tämän jälkeen. Niin moni juttu meidän tekemisissä ehdotettiin muutettavaksi, joten en vaan voi täysin purematta tätä niellä.

Radalla oli kolme eri kohtaa, jotka tuotti miulle suuria vaikeuksia.

Seitsemän ekaa meni ongelmitta, putkijarru nimellä kutsuen toimi, pyörittämällä vitonen ja sit ei ollu ku antaa vaan mennä. Kasilla alkoi ongelmat. Kaikki ohjaukset, jossa ns. olen aluksi selkä menosuuntaan ja vaihdan menossa ohjaussuunnan saa miut ihan sekaisin ja olemaan täysin hukassa ohjaamisen kanssa! Aiemmin tämän olen ratkaissut sillä, että moisia ohjauksia en vain tee. Paitsi eilen... Ja olin lukossa ja vihainen itselleni kun oli niin vaikeeta. Koira toimi, ohjaaja ei!

 Toiseksi ongelmaksi tuli pakkovalssi-valssi numerolle 14. Ensimmäisellä kerralla tein saksalaisen, koska se nyt vaan on meidän juttu. Tiian mukaan koiran hyppylinja oli kauniimpi pakkovalssi-valssilla KUN saatiin se toimimaan. Itsestä se tuntui vaan niin älyttömän kömpelöltä ja vaikeelta. Tiia haastoikin kokeilemaan ko. ohjausta aina, kun radalla on kohta mihin tekisi saksalaisen. Joutuu ehkä kokeilemaan, ihan vaan siksi että se on miulle niin helkutin vaikeeta!

Kolmas ongelma oli este 23, jolle sylivekki sokkari. Sylivekki on taas niitä ohjauksia, joita en käytä, johtuen ihan siitä, että minuu on kannustettu valikoimaan ohjaukset joissa itse liikun koko ajan. Olen siis karsinut lähes kaikki tälläiset paikoilleen pysähtyvät ohjauksen kokonaan meidän tekemisestä pois. Isoin ongelma tässä(kin) oli se, että U:n estefokus on niin huono, että siksi se pysähtyy kun mie pysähdyn.... Ja tästä päästäänkin siihen eniten miun mieltä myllertävään asiaan...

Olen siis jo pitkään treenannut niin, että palkka on miulla kädessä ja olen saanut siitä positiivista palautetta kouluttajilta, koska Uun vire pysyy silloin paremmin yllä. Joskin on kädessä sitten kiinni enemmän, mutta tekee kuitenkin hienoja pätkiä ja pääsen palkkaamaan HETI kun niin tarvitsee tehdä. Olipa palkka sitten nami tai lelu. Nyt tuli siihen kielto ja estefocus ensin kuntoon! Ymmärrän tämän  täysin, mutta kyllähän se laittaa korvienvälin raksuttamaan, kun pitkään oot tehnyt töitä tavalla joka on muiden mielestä ollut ok ja nyt se sit ei olekkaan ollenkaan ok. 

Kotiläksy nro. 1 on estefokuksen parantaminen ja palkka radalla joltain muulta kuin miulta. Palkka siis joko ennalta sovittuun paikkaan tai joku muu palkkaa kun sanon vihjesanan esim. "jes".

Keskusteltiin myös Uun vireestä. Sillä kun on radalla pätkiä joissa se ahdistuu ja hidastuu ja pätkiä joissa se menee todella hyvällä vauhdilla ja asenteella (ja hyvällä estefokuksella). Tiian näkemys oli, että U kokee hyppäämisen (esim. hyppy 23) vaikeaksi ja paineistuu siitä ja vire laskee. "Helpoilla" hypyillä tätä ongelmaa ei ole ja silloin vauhtikin on sen mukainen. Kotiläksyksi tuli, että rataan tutustuessa valitaan ne ns. vaikeat hypyt ja niiden rimat lasketaan ihan matalaksi ja kokeillaan muuttuuko tekemisen tahti. Jos vauhti pysyy matalilla rimoilla, vaikka hyppy on ns. vaikea voi olettaa ongelman olevan hyppytekniikassa. Tekniikkaongelman ei tarvitse olla iso, pienikin voimanpuute voi olla ongelma ja voimaahan pystyy aina kehittämään.

Oma olo helpottui nyt hieman, kun sai eilistä kirjoitettua auki. Piiska viuhui koko kotimatkan hallilta kotipihaan kun soimasin itseäni siitä, miten oon tyyliin kaiken tehny aina väärin. :D Osataan me kuitenkin paljon juttuja ja radalla oli eilenkin monta hyvää ja nopeaa kohtaa. Esim. ne putkijarrut jotka toimi superhyvin!

Nyt miulla on perjantaihin saakka aikaa koota omat ajatukset ja tehdä suunnitelma miten lähdetään ongelmia työstämään eteenpäin. Mie ihan oikeesti tartten uuden harrastuskaverin kasvamaan Uun rinnalle, että saan opettaa asioita alusta asti paremmin. :D

Tänään U pääsee fyssarin käsittelyyn. Viikko sitten löytyi kunnon jumit ja niiden purkua jatketaan tänään. :) Ja illalla mennään kuvattavaksi koko sakki, sillä meidän ihmispentu täyttää parin päivän päästä kokonaisen vuoden.<3 

Harri Kataisen agilitykoulutus 9.2.2014

Harri Katainen tuli kouluttamaan agilityä PoKS:lle tänään. Olin ilmoittanut koulutukseen Uun, kun sattui töistäkin olemaan sopivasti vapaata. :)

Rata näytti tältä:

Mietin jo tuota piirrustusta katsoessa, että me ei tulla selviämään muutamaa estettä pidemmälle. :D Hallilla tuo ei sitten näyttänytkään ihan niin pahalta kuin paperilla. ;) Tehtiin siis agirataa ja ehdottomasti pahimmiksi kohdiksi ajattelin esteet 8, 9, 23, 24, 25. Radan viimeinen este oli putki nro. 27.

Harrin opetustyyli oli mainio. Saatiin todella hyviä vinkkejä Uun ihmisrakkauden hillitsemiseen. :) Treeniä tarvitaan, mutta toivon nyt löytyneen oikean keinon.
Ajatuksena oli tehdä kolme "sessiota": ensimmäisellä kerralla radan suorittaminen omien näkemysten mukaan, toinen kerta paranneltuna Harrin ohjeilla ja kolmas kerta kisamaisesti ja virheestä paluu alkuun ja yrityksiä kunnes rata menee puhtaasti/koira väsyy/ohjaaja tilttaa. 

Ensimmäisen kierroksen kompastus oli kepit. Ohjasin ne huonosti. Harri yllytti kokeilemaan, jos U suorittaisi ne itsenäisesti. No eihän se onnistunut, mutta saatiin hyvät vinkit, kuinka saadaan treenattua niitä itsenäisiksi.

Viimeisillä esteillä U karkaili Harrin luo ja päädyttiin vähän treenailemaan palkan jättämistä. Namit toimii Uulla parhaiten, kuolleesta lelusta se ei syty.

Kuten arvelinkin, U ei ollut terävimmillään toisella kierroksella. Lähdöt oli laiskoja, nenä vei nuorta miestä. Päätettiin tehdä lentäviä lähtöjä ja niillä saatiinkin terävyyttä paremmaksi. 

Hienoa miun mielestä oli se, että Harri ei puuttunut miun ohjaamiseen mitenkään ja miun valitsemat ohjauskuviot oli toimivat ja mahdollisimman nopeat. =) 

Kolmas kierros, tavoitteena puhdas rata. Kolmas kerta toden sanoi ja me saatiin suoritettua rata PUHTAASTI! Kepit puhtaasti JES, Uun ollessa puomilla mietin, että nyt ei kyllä sössitä tätä. :D Jalat oli hapoilla ja tuntui että happi ei riitä, mutta tsempattiin loppuun saakka. Voi sitä riemun määrää, kun U tuli viimeisestä putkesta ulos! :D :D Meikäläinen tuuletti kuin isommissakin kisoissa. xD Asenne kohdallaan, totesi koutsi. :) Me tarvitaan kisanomaista treeniä, että voidaan kehittyä. =)

Aikaa en tiedä, enkä välitä. Puomi oli hieman hidas, mutta VIRHEETÖN! Yhtään ainutta törkeää kontaktivirhettä ei koko treenissä tullut. :) Kepit oli laiskahkot. Käännökset toimi hyvin, ja itsellä oli tunne että niissäkin oli vauhtia mukavasti. 

Nyt on jaloissa nukkumassa väsynyt spanieelos. <3 On se vaan huipputyyppi. <3 Samaan aikaan Manu oli päässyt yksin metsälenkille, mutta oli sitten sooloillut ja osoitellut keskisormea minkä kerkesi :D Taisi herra hieman osoittaa mieltään, kun ei miun ja Uun mukaan päässyt. ;)

Ohjaajan oma blogi

Löytyy täältä!

Siellä tuskailua, kun kunto ei riitä koiran kanssa juostessa. :D Ja juttua siitä, miten kunnon saisi riittämään paremmin. :)

Ohjaajan on vihdoinkin aika alkaa huolehtimaan paremmin myös itsestään. :)