1. POKSTIIMI

Olipa kerran agilityharrastajien porukka, joka kaipaili Pohjois-Karjalaan systemaattista huippukouluttajien agilitykoulutusta. Idea syntyi valtakunnallisesta TopTeamista, jotain vastaavanlaista olisi hienoa saada myös tänne päin Suomea. Miut pyydettiin mukaan vastaamaan ohjaajien fysiikkatreeneistä, mutta aikataulu- ja tilaongelmien myötä ne tippui pois mutta mie jäin järjestäjäporukkaan. Ja toki hain myös paikkaa pokstiimiin ja mukaan pääsin.

Ensimmäinen leiri oli 18.8.. Agilitystä vastasivat Sanni Kariniemi sekä Mari Lukkarinen. Mentaalivalmennuksesta vastasi Anne Talvitie. 15 innokasta leiriläistä oli jaettu kolmeen ryhmään ja päivän aikana jokainen ryhmä teki kaksi parin tunnin mittaista agilitytreeniä sekä parin tunnin mentaalivalmennuksen. Rankka setti, mutta jokaisen euron arvoinen. 

Osallistuin Rein kanssa. Aamulla lähtiessä mietin, että olisi pitänyt ottaa Uljas myös mukaan ja jakaa treeniaikaa vähän sillekkin. U kuitenkin jäi kotiin ja ois vaan pitänyt käydä hakemassa se kesken päivän mukaan. Tehty mikä tehty, ja Rei parka sai tehdä töitä uupumukseen saakka. Jostain syystä Rei ei muutenkaan tuntunut oikein omalta itseltään vaan oli ihan alusta alkaen jotenkin vetämättömän oloinen. Olisiko ruokinta mennyt jotenkin pieleen? Vai muuten vaan huono päivä? No einivei, paljon saatiin leiristä irti ja iso kasa kotiläksyjä.

Aamu aloitettiin Sanni Kariniemen agilityradalla. Huisin hauska mutta menevä rata ansaesteineen. Rataan tutustuessa mietin, että tuskin päästään kahta estettä pidemmälle, mutta toisin kävi. :) Oon huikeen ylpee tuosta nuoresta koirasta, joka on koko kesän ollut treenaamatta. Oma liikkuminen ja rytmitys oli ihan hukassa, eikä iso kenttä pitkillä esteväleillä yhtään helpottanut asiaa. Niin me kuitenkin selvittiin sivuttaisirtoamisista, ansaesteistä, putkiin irtoamisista ja monista persjätöistä. :D Takaakierrot osoittautuivat haastavimmiksi asioiksi koko radalla ja niiden itsenäisemmäksi saattaminen tuli tästä treenistä kotitehtäväksi.

Seuraavaksi suunnattiin ulkokentälle Mari Lukkarisen agilityyn. Onneksi tässä välissä oli taukoa reilu tunti, että koirat sai edes hetken levähtää. Reihän ei ole ulkokentällä tehnyt mitään about vuoteen, joten mietin mitäköhän hommasta mahtaa tulla. Eihän se hyvää tekemistä ollut, mutta saatiin hyviä juttuja kasaan ja kotiläksyjä sitäkin enemmän. :D 

Mari oli kivasti suunnitellut meille mölleille oman radan (mustapohjaiset numerot), joka vaikutti helpolta mutta saatiin siihen silti kaikille hiottavia kohtia. 

Marin treenistä tärkeimpänä jäi:

• Nuoren koiran (ja miks ei vanhemmankin, jos vireessä ongelmaa) luukutusta luukutusta luukutusta ja paljon palkkaa, että itsevarmuus kasvaa.
• Mieti koiran linjat! Miten hyppää ja mihin hyppää, mitä seuraavaksi? Mikä on lyhin reitti ja onko se just siun koiralle optimaalisin?
• Keep it simple. Liika kikkailu luo epävarmuutta
• Mieti millä laukalla koira tulee ja tarvitseeko laukka vaihtaa?
• Miten kepit loppuu? Varsinkin jos pitää kääntyä.

Kotiläksyksi meille Rein kanssa tuota luukutusta ja sitä myöden itsevarmuuden kasvua ja laukan avaamista. Lyhyitä juttuja ja paljon palkkaa. Muutam este kerrallaan on enemmän kuin jees. 

Lisäksi sopivan lelupalkan metsästäminen alkoi: tällä hetkellä vinkuva ja rapiseva pehmolelu on paras mutta etsintöjä jatketaan vielä. :) 

Anne Talvitien sessio oli meillä päivän päätteeksi. Paneuduttiin aluksi miettimään meitä itseämme kisaajina ja tämä pilkottiin vielä moneen näkökulmaan. Avaava kokemus! Lisäksi lähdettiin pilkkomaan mitä kaikkea kisaaminen vaatii ja kotitehtäväksi saatiin lisää pilkkomisharjoituksia liittyen kisaamiseen. 

Haastavia treenitilanteita mietittiin positiivisen ajattelun kautta ja lähdettiin muuttamaan ajattelumaailmaa toisenlaiseksi. Tekeepä hyvää! Suosittelen kokeilemaan, varsinkin jos joku treeni junnaa paikoillaan. Koiraharrastus on kuitenkin niin hetkessä elämistä ja omalla fiiliksellä on valtava vaikutus. Kun olet itsevarma etkä mikään "jossittelija" saat varmasti parempia tuloksia aikaiseksi.

Kerrassaan mahtava leiripäivä! Takki oli aika tyhjä päivän päätteeksi ja on mennyt aikaa sulatellessa kaikkea. Kotiläksyihin on jo tartuttu ja tehtävää on paaaaaljon. :) Agility best! <3
Seuraava leiripäivä on sitten marraskuussa :)

Rallytoko

Olen jo jonkin aikaa haaveillut uuden lajin aloittamisesta. Varsinkin, kun U on jo kuusi, halusin pohtia lajia mitä treenata kun aksasta on aika jäädä pois (ei kuitenkaan vielä). Tokoahan ollaan kotioloissa tehty ja jossain vaiheessa pohdin, josko ihan kokeisiin saakka olisi päästy, mutta se jäi vain ajatuksen asteelle. Kesän aikana heräili ajatus rallytokosta. Rennommalla asenteella tehtävää puuhaa, ei samanlaista pilkun viilausta kuten toko. 

Kiitos ihana paparazzi Sanna tästä kuvasta <3

Silmäilin kursseja ja niiden ajat eivät oikein istuneet meidän tämänhetkiseen elämään. Harmittelin kavereillekkin, että oispa kiva aloittaa mutta apua siihen tarvittais eikä nuo tarjolla olevat kurssit just nyt onnistu. Olin jo hautaamassa koko ajatusta myöhemmäksi, kunnes tarjoutui mahdollisuus päästä tuttujen kouluttajien kanssa tutustumaan lajiin. :) 

Viime sunnuntaina oltiin sitten uuden lajin parissa. Käytiin pikaisesti läpi ALO-luokan kylttejä (ei kaikkia) ja lajin perussääntöjä. Päästiin myös kahdelle radalle testaamaan. Varsinkin ALO-luokan asiat on Uulle periaatteessa helppoja. Siellä ei tule mitään sellaista tehtävää, mitä U ei osaisi. Kaikki säätö menee siihen, kun ohjaaja miettii kumpi olikaan vasen ja kumpi oikea ja pitikös tässä kohtaa koiran istua vai ei. :D Ja olla törmäämättä kylttiin! 

Ja kipinähän syttyi! Niin paljon, että suunnittelen ensimmäisiin kisoihin osallistumista. Joo-o! Oli kivaa nähdä U tekemässä hommia iloisena häntä heiluen. <3 Ja kun saan (ja pitää) kannustaa ja kehua koiraa koko ajan. 

On aika työstää taas ohjaajan korvienväliä. Unohtaa se tiukka ja totinen tekeminen ja heittäytyä rennon letkeään, mukavaan yhdessä tekemiseen, jossa koiraa saa auttaa paljon niin käsimerkeillä kuin suullisilla kehuillakin. Miten vaikeaa tuokin on, kun keskittyy vaan tehtäviin?! 

Ja entäs kun ohjaaja on vannoutunut suorittaja, jonka täytyy onnistua just eikä melkein?! Ja herkkä koira, joka ei varmasti toimi jos ohjaaja on kireä kuin viulunkieli. 

Innostus on niin kova, että ilmoittauduin jo rallyn koulutuspäivään. Nyt vaan toivon, että mahdutaan mukaan. :) Ja ajatus on kohti joulukuuta ja kisoja. Nyt se on sanottu ääneen, joten sinne siis! :) 

 

Meidän juttu

Harvoin teen yksittäisen treenin pohjalta tekstiä, mutta eilen oli niin kiva treeni että pakko vähän avata sitä tännekkin. :) Oma koutsi oli luovuttamassa koiranpentuja ja tuuraaja oli kehitellyt meille jotain tosi kivaa ja silmiä avaavaa. 

Olin itse tosi jumissa korvien välistä treeneihin mennessä. Taaperoarki on vaatinut veronsa ja pää löi ihan tyhjää. Ennen halliin menoa koirien kanssa kävellessä mietin, että kun nyt vaan saisin mielen sellaiseksi, että Uljas ei ahdistuisi ja meillä ois kivaa.

Heti halliin mentyä tuli käsky tälläisen radan äärelle:

Tarkoitus oli suunnitella itse ko. radalle kolme ERILAISTA ohjausta ja laittaa ne nopeusjärjestykseen. Omat suunnitelmat piti kertoa etukäteen ja aloittaa siitä nopeimmasta. Tarkoitus oli saada selville, kuinka hyvin tuntee omaa koiraa ja yhteistyötä sen kanssa. 

Voin sanoa, että pää oli aivan totaalitukossa! Ensimmäinen ajatus oli vain valssi ja siitä oli ihan mielettömän vaikeeta päästä eteenpäin ja suunnitella muita kuvioita. Hiljalleen alkoi solmu aukeamaan ja sain suunniteltua kolme eri juttua ja laitettua ne nopeusjärjestykseen. 

Miun suunnitelmat oli seuraavat:

1. Saksalainen neloselle ja päällejuoksu 6 putkelle
2. Viskileikkaus neloselle ja persjättö 5 ja 6 väliin
3. Niisto neloselle ja persjättö 5 ja 6 väliin

Valssi oli ja pysyi kolmosella. Lähtö neloshypyn siivekkeen (lähimpänä muita esteitä) kohdalla. Uljaksen kanssa ongelmaksi muodostuu aina se, että suoritukset eivät ole identtisiä, koska vauhti tippuu kun samaa tehdään. Ympättiin myös tähän harjoitukseen lähtökokeilut ja sekin oli syy miksi ajat eivät ihan täysin olleet toisiinsa verrattavissa, mutta niistä sai kuitenkin idean kiinni eli mikä olisi nopein ohjausratkaisu.

Pienenä yllätyksenä itselle tuli, että vaihtoehto nro. 3 oli se nopein. Ajattelin, että pieni siivekkeen ympäri pyörittely ei vaan toimisi, mutta se oli siltikkin n. sekunnin nopeampi kuin saksalainen!

Selväksi tuli, että takaaohjaukset on nounou Uljakselle. Nyt toimi koiran lähellä oleminen ja "kuonosta vetäminen". :) Sekunnin ero on iso juttu! Varsinkin kisarataa ajatellen. Ja tässä yhteydessä ei ajatella sitä, että kisoissa vire on iso ongelma.

Lähtöihin palaan vielä sen verran, että hetsasin lähdöt lelulla ja ekaan vetoon sain Uun niin kierroksille, että se oikein "mukavasti" naukkasi minuu käsivarresta! Sattuu niin pirusti, mutta silloin U on nopeimmillaan. Namin avulla irroittaminen lelusta laski virettä samoin jos lelu otetaan "väkisin" pois ja päin hyppiminen kielletään. On siis vain annettava Uun olla sika ja kivusta huolimatta antaa ymmärtää että sikailu on jees. :D Kotiläksyksi erilaisten lähtöjen videoimista ja etsiä niistä ne parhaimmat/toimivimmat tavat/äänenpainot/sanat/lelut ym.  

Reipati Rei kävi myös vähän harjoittelemassa mm. saksalaisen alkeita. Se on vaan pienen koiran niin kauheen vaikeeta tulla käteen/ohjaukseen. Varsinkaan silloin kun vauhti kasvaa. :D Hyviä toistoja saatiin ja varmasti pieni ajatus jäi pienen pojan päähän itämään.
Lisäksi Rei kävi vähän juoksemassa palkalle "isolla" radalla sekä harjoittelmassa 2on2off alkeita. Pätevä pieni <3

Huomenna startataan aamulla kohti Savitaipaletta. Pikku-Reinon ensimmäinen näyttely :)

Valonpilkahdus tunnelin päässä

Kisattiin lauantaina. Manailin kotona, että kisazen on ihan hukassa. Jotenkin kasailin itseni kuitenkin, tein psyykkisenvalmennuksen antamia harjoituksia ja kisapaikalla fiilis oli jo ihan odottava. Tavoitteita ei sen kummemmin ollut, kunhan ei ihan kävelyksi menis.

Esa Muotka oli suunnitellut kohtalaisen kinkkiset radat. Hänen radat on aina sellaisia, että töitä on tehtävä ihan kokoajan, hyvä niin. Oli mm. haastavaa keppikulmaa ja ansaesteitä.

A-agirata oli samalla joukkuepiirinmestaruus-rata. HYL sieltä tuli kiitos väärän putkenpään, mutta tuo HYL oli iso valonpilkahdus tunnelin päässä! Se oli oikeasti rata, missä oli paljon hyvää nimenomaan vireen ja vauhdin osalta. Ei paras, mutta parempi. Olin tyytyväinen. Mielessä oli kaverin ohjeet omasta liikkumisesta ja koiran tsemppaamisesta. Lähdöksi kokeilin paikalleen jättöä lentävän sijaan, sillä aiemmilla hyvillä kisaradoilla oli koira jäänyt paikoilleen.

B-rata menikin siten kävelyksi. Olisiko pahin virhe ollut juuri ennen lähtöpaikalle siirtymistä, kun nami tippui Uun suusta?! Autoin etsimään kadonneen namin ennen starttiviivalle menoa, mutta josko se sähläys olisi kuitenkin vaikuttanut. Ekat kolme estettä oli kohtalaiset, mutta siihen se kohtalaisuus sitten loppuikin. Tuolla kamalalla kimittämisellä ja kävelyllä kera ison yliajan sijoituttiin kolmanneksi (ei muuten yhtään nollaa koko luokassa) ja tuomari vielä totesi, että "hyvin taisteltu". Ei taas naurattanut ei.

Kaverin kanssa juteltiin radan jälkeen ja hän antoi miulle tunnustuksen siitä, että hyvin tsempattu ja liikettä rytmitetty koiran mukaan. Se ei nyt vaan riittänyt. Samalla pohdittiin jatkoa ja kuinka yritetään lähteä nimenomaan lähtöjä parantamaan. Seuraavat kisat on näillä näkymin vasta ensi vuonna, joten kokeillaan lähtörutiineja treeneissä sekä mölleissä.

Kisattiin vain yhtenä päivänä ja sunnuntaina olin ilman koiria kisapaikalla talkoilemassa. Hieman harmitti, että en ilmonnut sunnuntaille, mutta ehkä kuitenkin parempi näin. Ihan virettäkin ajatellen. Radoilla näkyi väsyneitä koiria, kun kisasivat kahtena peräkkäisenä päivänä.
Meidän talkooporukka oli ihan parasta ja oli tosi kivaa. <3 Go PoKS Ry! :)

Seuralaiset tekivät hienoja tuloksia mm. tripla piirinmestaruus! Onnea vielä tätäkin kautta viikonlopun menestyneille! <3

 

Kisaongelmaan tarttuminen

Iso mörkö nimeltä kisavire. Tämä ongelma, joka on enemmän tai vähemmän ollut meidän mukana harrastustaipaleella aina. Asia joka on mielessä aina ja joka ahdistaa aina. Onneksi on erilaisia työkaluja ja ihanaakin ihanampia ihmisiä auttamassa tästä suosta ylös! <3
Todettakoon jo heti alussa, että olen persoona joka tarttee kisoja ja kisatavoitteita pitämään harrastusmotivaatiota yllä. Miun juttu ei vain ole pidemmän päälle vain treenata omaksi iloksi. Vaikka meidän kisatavoitteet ei ole kovinkaan korkealla, on ne tavoitteet silti olemassa ja sinne pyritään.

Edelliset oman seuran kisat oli viimeinen potku persauksille. On oikeasti aika tarttua härkää sarvista ja tehdä asialle jotain. Kuinka sopivasti Laura vinkkasikaan psyykkisen valmennuksen minikurssista! Sinneppä siis...

Ensimmäiselle kerralla paneuduttiin kisajännitykseen. Listassa muutamia juttuja joita tuli havainnoida omasta itsestä ennen kilpailua ja kisapaikalla ollessa: 

• Mitä fyysisiä oireita on? esim. pulssin nousu, painavat jalat, hartioiden jännittyminen ym.
• Mitä psyykkisiä oireita on? esim. pelko, epätoivo, ahdistus,  paniikki ym.
• Mitä ajatuksia on? esim. Miksi ilmoittauduin? En minä kuitenkaan pärjää! tms.

Ja sitten lähteä muuttamaan näitä negatiivisia asioita positiivisemmaksi. Eli näkökulman muutosta ja sitä kautta hakemaan rentoutta ja parempaa, treeninomaisempaa suoritusta. 

Miun omaksi suosikiksi nousi "sisäinen kampittaja" -harjoitus. Ahdistavat ajatukset muuttui sen myötä suupielien nykimiseksi, koska sisäinen kampittaja sai ihan uuden olomuodon (ja ulkomuodon) ja muuttui vähemmän ahdistavaksi.

Näiden avulla kisattiin viime viikonloppuna Salme Mujusen radoilla. Noh, tavoitteeseen ei päästy täysin mutta oma olo ei ollut niin ahdistunut kuin edellisissä kisoissa ja radoissa oli hyviäkin pätkiä. 

Valoa kuitenkin oli näkyvissä tunnelin päässä, joten jatketaan (kisa)harjoituksia.
Onneksi mukana oli Rei, joka omalla reippaudellaan pelasti päivän. <3 

Heti sunnuntaina oli mentaalivalmennuksen toinen kerta. Pääsi porukalla ruotimaan edellisen päivän tapahtumia ja sai uusia työkaluja ja ajatuksia jatkoa silmällä pitäen. Suurimpana juttuna nousi esiin:

• Miksi kisaan? Miksi ei vaan voi treenata ja pitää hauskaa treeneissä ilman kisatavoitteita?
• Miten koira toimii toisen ohjaajan kanssa? Paremmin? Samalla tavalla?
• Löytyykö yksittäinen syy/syitä mikä on muuttunut ohjaamisessa tms. kun on ruvennut menemään huonommin? 

Niin, siinäpä pohtimista. Ja vielä kun oma kisakaveri on tälläinen "erityisherkkä", voi hyvinhyvin pienikin asia olla se ratkaiseva juttu.

Somen voima on myös mainitsemisen arvoinen! Kiitos facepäivityksen ottautui Ystävä tähän asiaan ja ruoti miulle meidän treeni- versus kisasuoritusten erot kohta kohdalta + korjausehdotukset. Aijaijaiiiii miten pahalle tuntuu kuulla olevansa kuin eri ihminen kisoissa ja treeneissä. Oon ihan älyttömän kiitollinen tästä hyvin tarkasta erittelystä ja huomioista mitä sain! <3

Nyt yks kaks miulla on hurjan monta työkalua lähteä parantamaan meidän kisaongelmaa. Oon ihan häkeltynyt miten paljon sain apua ihanilta kanssaharrastajilta. <3 :) Töitä on paljon edessä, mutta niin on myös työkaluja. :) Vaatii viel vähän ajatusten jäsentelyä ja selkee malli seuraaviin kisoihin (jotka parin viikon päästä) kuinka toimia. 

Jee! :)

 

Treeniä koirille ja ohjaajalle

Syksy on tullut ja se monesti tuo mukanaan enemmän juttuja harrastusrintamalla. Niin on nytkin ja oon ihan älyttömän innoissaan siitä. Kaikki kiva ei oo ees vielä alkanut. :) 

EloKarelian jälkeen ollaan keskitytty aksaan. Viikkotreenit pyörähtivät käyntiin pari viikkoa sitten ja sitäkin kautta tulee rotia tekemiseen. Ja ennen kaikkea palkkausapua ja heikkouksien vahvistamista. Ilo on ollut huomata ettei meidän omatoimitreenaaminen ihan turhaa ole ollut. :) 

Uljas on treeneissä keskittynyt lähinnä irtoamiseen ja itsenäisyyteen. Ruokakipon voima on kiistaton ja hiljalleen on päästy vähän pidempiä pätkiä tekemään palkan pysyessä mielessä. Leijeröinti treeneissä varsinkin näkyi, että on kannattanut panostaa tuohon itsenäisyyteen. Tekee hyvää tälle miun kesän alussa lyttääntyneelle agilityitsetunnolle. :) Osaan ehkä kuitenkin tehdä edes jotain oikein. 

Reino on myös treenannut eteenpäin juoksemista (videot). Käteen/ohjauksiin tulo on vaikeaa varsinkin kun vauhti kasvaa, joten niitäkin ollaan treenattu (alin video). Myös kääntymisen alkeet on aloitettu ja alku on varsin lupaava.
Paljon käytän aikaa edelleen leikkimiseen, sillä ote leluun on vielä huono mutta sekin parantumassa koko ajan. Moottoria tuosta pennusta löytyy roimasti enemmän mitä Uljaksesta ikinä. Tykkään! :)

Treenitahti on ollut yksi tai jopa kaksi omatoimitreeniä ja perjantaiset ohjatut. Pyrin pitämään kiinni siitä, että vähintään kerran viikossa käydään omatoimitreenaamassa. Treenit on lyhyet ja suunnittelen etukäteen mitä ko. kerralla treenaan. Tällä tyylillä mennään tää vuos loppuun. Ens vuonna odottaakin uudet kujeet, sillä miun on määrä palailla töihin tuolloin.. Iik! En ehkä tahdo :D

Syyskuu pitää sisällään myös parit agikisat Uljakselle. Viime kisojen pettymyksen jälkeen päätin ottaa uuden katselukannan kisaongelmaan. Viime lauantaina oli psyykkisen valmennuksen ensimmäinen kerta ja sainkin muutamat työkalut joita lähden testaamaan. Mielenkiinnolla odotan onko jo ensimmäiselllä kerralla näkyvää muutosta havaittavissa.

Ettei elämä olisi pelkkää aksaa ollaan Reinon kanssa lähdössä pentunäyttelyyn syyskuun puolivälissä. Ehkä se on enemmän sellainen "lapsivapaa äidille" -reissu, mutta pääsen samalla reissulla näkemään myös Reinon siskoa ja kasvattajaa toki. :) Näyttelyravia ollaankin treenattu ja varsin mukavalta nuorimies tällä hetkellä näyttää. :) 

Eikä tässä vielä kaikki. :D Ohjaajakin on ottanut itseään niskasta kiinni ja hankkiutunut sporttistartti valmennukseen. Eli fysiikkatreenejä monipuolisesti kaksi kertaa viikossa. On niin miun juttu päästä treenaamaan omaa kuntoa ja vielä agilitya silmällä pitäen. Ajallisesti tuo sujahtaa tähän taaperoarkeen kivasti ja treenit eivät vie kamalasti aikaa. Suosittelen!
 

Niin ja alkaahan omalla seuralla myös ohjaajien fysiikkatreenit joissa itse häärin piiskurin roolissa. :) Niin kivaa! Mahtavuutta saada ns. omaa elämää takaisin ja tehdä niitä juttuja mistä tykkää. <3

Katastrofi kisat

Viime viikonloppuna oli oman seuran kisat. Olin ilmoittanut Uun kahdelle agilityradalle lauantaille.

Torstaina käytiin tekemässä huippuhyvä ratatreeni ulkokentällä ja koira toimi paremmin kuin toivoin. Hyvillä mielin kisoihin siis... NOT!

Lauantaina ennen kotona lähtöä minuu ahisti ihan älyttömästi koko kisaaminen. Kirosin viellä ilmoittautuessakin, että miks oi miks oon menny kisailmon tekemään. 

Tuomarina toimi Jari Helin, kinkkiset radat mutta mentävät varsinkin tuollaisen kiltin pojan kanssa joka ei todellakaan sooloile omiaan. Itsevarmuus alkoi hiljalleen nousta..

Olin päättänyt tehdä lentävät lähdöt hetsauksella, sillä ainakin treeneissä, sillä tavalla saadaan vauhtia jo heti alkuun. No eipä kisaradalla U lähtenyt mukaan. Rata meni ihan kävelyksi, putkissa taisi jopa laukka-askelia ottaa. Ilman ratavirheitä selvittiin, yliaikaa MELKEIN  12 SEKUNTIA ja sillä irtosi kolmas sija. Ei hyvää päivää! 

Toinen rata oli vielä kamalampi. Leikitin ennen omaa vuoroa ja yritin viedä kunnolla kierroksilla olevan koiran kehään. Lähtöön asettuessa ja valjaita riisuessa oli taas käsissä täysin vireetön koira. :( Vielä huonommin lähti ja suorittu, joten keskeytin radan. Iloisesti pois radalta, leikit ja kävelemään. Hyvä että ei itku päässyt kun ärsytti niin kovin. Mitä ihmettä tapahtui?! Miksi miun torstaina niin mahtavasti suorittanut koira KÄVELI radan läpi?! Se oli syötetty, juotettu, huollettu, lämmitelty ja hetsattu mutta siltikkään ei. Kipeä se ei ole, kunto on parempi kuin aikoihin ja silti käy näin.

Syypään on oltava kaksijalkainen. Tuo koira lukee minuu niin tarkkaan ja herkästi, että nyt on jotain tehtävä omalle päänupille. Kiitos Lauran, joka vinkkasi tulevasta mentaalivalmennuksesta! Sinne ollaa menossa työstämään tätä kisaongelmaa. Toivon löytäväni sen kautta työkaluja kisavireen kehittämiseen ja nostamiseen. 

Jos haluaisin vaan harrastaa, en kisaisi. Eli kisoihin mennään suorittamaan (sekä tottakai pitämään hauskaa) eikä alisuorittamaan ja nolaamaan itseään. Miun luonteelle ei vaan sovi, että kisataan vaan kisaamisen ilosta. Ja mitä enemmän huonoja kisoja on alla, sitä enemmän ne käyvät korvien väliin. Ennemmin hyvällä vireellä tehty HYL kuin hiiiiiidaaaaaas yliaikanolla, niin se vaan on.

Seuraavat kisat syyskuussa. Onneksi mentaalipuolen koutsaus alkaa ennen niitä! :)

Kisapäivän pelasti maskottina mukana ollut Reino. Se on niin helppo tapaus, että ei tosikaan. Käytiin leikkimässä hallissa, tekemässä vähän siivekkeen kiertoa, hengailtiin pihalla moikkaamassa tuttuja (ja tuntemattomia) sekä kävi penska myös pokkaamassa palkinnot isoveli Uljaksen puolesta. ;)

Perusasioiden äärellä

Jo pitkään ennen pennun tuloa, on miulla ollu mielessä miten lähden rakentamaan yhteistä harrastustulevaisuutta uuden tyypin kanssa. Olen yrittänyt takoa päähäni malttia, etten yritä tällä kertaa kiivetä pylly edellä puuhun, kuten Uljaksen ollessa pentu joissain asioissa yritin tehdä. Jokainen on yksilö ja vasta tehdessä huomaa miten asiat etenee, mutta perusajatukset lienee pennun kuin pennun kanssa samat.

Reinon kanssa haluan alusta saakka tukea itsenäisyyttä ja tarjoamista. Agilityn näkökulmasta siis itsenäistä etenimistä ja estehakuisuutta. Miulle on ihan sama palkkaantuuko koira paremmin nemeilla vai lelulla, se riippuu ihan yksilöstä. En mene täysin allekirjoittamaan sitä, että leikki innostaa ja ruoka rauhoittaa. Esim. Uljas on tyyppi, jolla ruoka EI rauhoita vaan oikein käytettynä nostaa virettä ja vire pysyy "työmoodissa" pidempään. Leikkiminen on joo hyvä myös Uulla, mutta sen voima ei kanssa niin pitkään kuin toivoisi. Siispä pennun kanssa en elä niin, että "pakotan" sen palkkautumaan vain lelulla. Asiasta saa olla erimieltä ;) Mutta näin vuosia spanielien sielunelämää tarkkailleena uskallan väittää näin. ;)

Ilokseni voinkin todeta, että leikkimisharjoitukset ovat saaneet aikaan sen, että Reino leikkii todella mielellään (joskin edelleen olen varovainen liian repimisen kanssa koska hampaat vaihtuu) ja Reino leikkii missä ynpäristössä vain. :) Nameillakin (ihan oma kuivaruoka riittää) tehdään hommia mielellään. Näyttelyhihnassa on joku taika, joka passivoi tuon pentueläjän ihan täysin. Kokeilin lihapullaa ja ei, ei auttanut. Mutta lelun kanssa on päästy jo paremiin näyttelyhihnatreeneihin! Mutta kokeilut jatkuu ja kyllä tuosta vielä esiintyjä tehdään.

Agilityä silmällä pitäen on tehty jo paljon erilaisia juttuja. :) Tässäpä tämänhetkinen listaus mitä on tehty:

- Naksuttimeen ehdollistaminen

- Koskestusalusta

- Käteen tulo / käden seuraaminen

- Leikkiminen (eri leluilla), myös kuolleelle lelulle meno innolla

- Alustalle / lelulle lähettäminen

- Paikallaolo

- Ohjauksiin tulo (persjättö)

- Hypyn tarjoaminen (rima maassa)

- Putki (lyhyt, suora) 

- Vartalonhallinta (takapään hahmottaminen)

Aika paljon jo kaikkea. Ja suurinta osaa edellämainituista on treenattu myös kodin (jo kotipihan) ulkopuolella. Äkkiseltään kuulostaa siltä, että pentuparka vaan treenaa ja treenaa, mutta harjoitukset on todella lyhyitä eikä kaikkea tehdä päivittäin. Tärkeintä on, että pentu saa elää mukavaa pennunelämää. <3 Leikki on lapsen työ ja kaiken on oltava parasta ikinä. :)

Myös Prinssi Uljas on palannut back to basics ja on ollut tauolla varsinaisesta ratatreenistä ja keskittynyt vain tekemään lyhyitä 3-4 esteen pätkiä korkealla vireellä. Palkkana on toiminut kissanruokapurkit, koska en ole halunnut palkata kädestä lainkaan näillä lyhyillä pätkillä. 

Lisäksi U on tehnyt myös hypyn sekä putken tarjoamista naksuttimen kera.

Elokuun alkuun on suunniteltu ratatreenit ja oman seuran kisatkin olisi, mutta olen vielä kisaamisen suhteen kahden vaiheilla. Suurin este ilmoittautumiselle on kuitenkin sää: jos on lämmintä en näe oikein järkeä ilmoittaa koiraa, koska iltapäivisin on kuuminta ja U ei vaan toimi jos on kuuma. 

Tavoite on tällä hetkellä käydä hallilla treenaamassa pari kertaa viikossa. Näihin kertoihin lasken mukaan myös esim. näyttelyharjoitukset jonne olisi tarkoitus mennä ihmettelemään koiraseurassa toimimista. Treenit on hyvin lyhyitä, ja kentältä lähdetään pois vireen ollessa vielä korkea. Tämä siis molemmilla pojilla! Voisi sanoa, että sääntö numero YKSI! 

On mielenkiintoista treenata kahden täysin erityyppisen oppijan kanssa. :) On opeteltava muokkaamaan omaa moodia kunkin koiran tarpeen mukaiseksi. Tässä oppii kaikki, koirat sekä niiden ihminen. Siks just tää on ihan parasta. :)

Yhteiseloa viikko (ja pari päivää)

Reino Reipati on asustellut meillä nyt viikon verran. Kotiutuminen on sujunut käsittämättömän hyvin ja nopeasti ja hiljalleen alkaa meidän tavatkin avautua pienelle miehelle. Jännäsin hieman etukäteen miten kotiutuminen sujuu, kun ikää oli kuitenkin jo niinkin paljon (16 viikkoa). Huoli oli turha. :)

Isojen poikienkin välit ovat paremmat, tai ainakin isompi osa päivästä menee sulassa sovussa. Olen viikon aikana pohtinut Manun käytöstä todella paljon. Voisiko kipu olla yksi syy kaikkeen tuohon ärhentelyyn?  Vai perusluonne? Ja molemmat? Onneksi pentu antaa papan olla omissa oloissaa ja pappa ei tunnu ottavan stressiä, kun se yön nukkuu kodinhoitohuoneessa ja ulkoilee aamulla ylhäisessä yksinäisyydessä. Tällä hetkellä pappakoira on maalla parin päivän "lomalla" ja tottavie nauttii siellä olostaan ainoana koirana. <3 Toivottavasti lomalta paluu "omaan laumaan" sujuisi mahdollisimman leppoisasti.

Monta kertaa on ollut tässä viikon aikana puhetta kotona siitä, että olipa hyvä että R kotiutui vasta vähän vanhempana. Pahin pissi-kakkaralli on jo takana, kesä on tullut ja ulkoilut on helppoa. Ei tarvitse kantaa portaita ulos pihalle tms. Plus iso osa hampaista oli jo vaihtunut ennen kotiutumista, vaikkakin kyllä niitä neulanaskaleita vielä löytyy ja niitä on kiva käyttää mm. miun varpaisiin, nilkkoilun, vaatteiden helmoihin/lahkeisiin. :D 

Kohtalaisin helposti on myös elo sujunut meidän ihmislapsosen kanssa. Vahtia saa mutta aika hyvin taapero saa olla pennulta rauhassa. Ja tokihan meidän pikkumimmi on koiriin tottunut ja sujuvasti työntää koiran pois luotaan, jos ei tahdo sitä siihen häsläämään. :)

Uskaltaisinkohan sanoa, että on mennyt jopa paremmin kuin osasin odottaa. :)

Miun pitäis ihan todenteolla istahtaa alas ja hieman ajatuksella pohtia mitä ja miten lähden eri asioita pentuselle kouluttamaan. Pikkujuttuja ollaan vasta tehty, enkä pidä mitään kiirettä mutta suunnitelmia haluaisin alkaa jäsentämään päässäni. Tulevaisuutta varten on "vasta" aloitettu naksuun ehdollistaminen ja leikkiminen. Varsinkin tuo leikkiminen on yllättänyt positiivisesti, sillä alkuun R lähti todella nihkeästi saalisleikkiin mukaan mutta ihan parin leikkituokion jälkeen ja on selvästi syttynyt hommaan. Jee! :) Myös kuolleelle lelulle menoa on kokeiltu ja ainakin kunnon vimmaleikkien jälkeen se sujuu kivasti. Muistuttelen itseäni jatkuvasti siitä, etten ahnehdi liikaa ja oio asioita, kuten tein Uun kanssa. 

Paljon hienoja juttuja on pikkumies viikossa kerennyt oppimaan. Ruokakuppia odotetaan jo nätisti ja katsekontakti otetaan nopsasti, ovista rynniminen on vähentynyt huomattavasti ja istuminen käskystä alkaa sujua paremmin ja paremmin. Luoksetuloja vahvistan PALJON, sillä tämä tapaus on todella itsenäinen ja utelias. Uljaksen ollessa pentu ei ollut puhettakaan, että se olisi mennyt YKSIN pois näkyviltä. :D Pikku-R lähtee kyllä, todistin sen viimeksi eilen. On myös todistettu, että riistaviettiäkin on enemmän kuin Uulla. :D Hienoja ylösajoja on tehty kotipihassa mm. räkättirastaille sekä mätsässä on kanalinnun perään lähdetty suuren metsästäjän elkein. :D 

Vaikka tää on aikamoista sirkusta, en vaihtaisi päivääkään pois. <3 Toi pikkutyyppi on niin mainio tapaus ja U on maailman helpoin koira kotona. <3  

Olen onnellinen ja kiitollinen, että meillä tälläiset karvatyypit asustaa. <3 

 

Uusia näkökulmia

Eilen kirmailtiin Tiia Vitikaisen (Koirakoulu Ace) koulutuksessa. Ollaan oltu Tiian opissa ennenkin joskus pari vuotta sitten ja muistan kuinka solmussa olin ohjausten kanssa silloin. Ja niin olin nytkin...

Tiian suunnittelema rata oli mentävä, ei turhaa piperrystä vaan joitakin tarkkuutta vaativia juttuja ja täysillä vedättelyä. Ja putkijarrut x3! Rataan tutustuessa ei jutut tuntunutkaan niin pahoilta, todellisuus meni ja yllätti ja olin ihan täysin epämukavuusalueella. Huh! Eka kierrokselle ei videointi ehtinyt ja toiselle kierrokselle en edes halunnut (kiitos kuitenkin Anni!), koska olin niin ahdistunut meidän (tai ennemminkin omasta tekemisestä) tekemisestä ennen toista kierrosta. 

Tahdon nyt jotenkin paneutua tähän koulutukseen normaaliakin syvemmin, sillä oma pääkoppa kävi niin kierroksilla tämän jälkeen. Niin moni juttu meidän tekemisissä ehdotettiin muutettavaksi, joten en vaan voi täysin purematta tätä niellä.

Radalla oli kolme eri kohtaa, jotka tuotti miulle suuria vaikeuksia.

Seitsemän ekaa meni ongelmitta, putkijarru nimellä kutsuen toimi, pyörittämällä vitonen ja sit ei ollu ku antaa vaan mennä. Kasilla alkoi ongelmat. Kaikki ohjaukset, jossa ns. olen aluksi selkä menosuuntaan ja vaihdan menossa ohjaussuunnan saa miut ihan sekaisin ja olemaan täysin hukassa ohjaamisen kanssa! Aiemmin tämän olen ratkaissut sillä, että moisia ohjauksia en vain tee. Paitsi eilen... Ja olin lukossa ja vihainen itselleni kun oli niin vaikeeta. Koira toimi, ohjaaja ei!

 Toiseksi ongelmaksi tuli pakkovalssi-valssi numerolle 14. Ensimmäisellä kerralla tein saksalaisen, koska se nyt vaan on meidän juttu. Tiian mukaan koiran hyppylinja oli kauniimpi pakkovalssi-valssilla KUN saatiin se toimimaan. Itsestä se tuntui vaan niin älyttömän kömpelöltä ja vaikeelta. Tiia haastoikin kokeilemaan ko. ohjausta aina, kun radalla on kohta mihin tekisi saksalaisen. Joutuu ehkä kokeilemaan, ihan vaan siksi että se on miulle niin helkutin vaikeeta!

Kolmas ongelma oli este 23, jolle sylivekki sokkari. Sylivekki on taas niitä ohjauksia, joita en käytä, johtuen ihan siitä, että minuu on kannustettu valikoimaan ohjaukset joissa itse liikun koko ajan. Olen siis karsinut lähes kaikki tälläiset paikoilleen pysähtyvät ohjauksen kokonaan meidän tekemisestä pois. Isoin ongelma tässä(kin) oli se, että U:n estefokus on niin huono, että siksi se pysähtyy kun mie pysähdyn.... Ja tästä päästäänkin siihen eniten miun mieltä myllertävään asiaan...

Olen siis jo pitkään treenannut niin, että palkka on miulla kädessä ja olen saanut siitä positiivista palautetta kouluttajilta, koska Uun vire pysyy silloin paremmin yllä. Joskin on kädessä sitten kiinni enemmän, mutta tekee kuitenkin hienoja pätkiä ja pääsen palkkaamaan HETI kun niin tarvitsee tehdä. Olipa palkka sitten nami tai lelu. Nyt tuli siihen kielto ja estefocus ensin kuntoon! Ymmärrän tämän  täysin, mutta kyllähän se laittaa korvienvälin raksuttamaan, kun pitkään oot tehnyt töitä tavalla joka on muiden mielestä ollut ok ja nyt se sit ei olekkaan ollenkaan ok. 

Kotiläksy nro. 1 on estefokuksen parantaminen ja palkka radalla joltain muulta kuin miulta. Palkka siis joko ennalta sovittuun paikkaan tai joku muu palkkaa kun sanon vihjesanan esim. "jes".

Keskusteltiin myös Uun vireestä. Sillä kun on radalla pätkiä joissa se ahdistuu ja hidastuu ja pätkiä joissa se menee todella hyvällä vauhdilla ja asenteella (ja hyvällä estefokuksella). Tiian näkemys oli, että U kokee hyppäämisen (esim. hyppy 23) vaikeaksi ja paineistuu siitä ja vire laskee. "Helpoilla" hypyillä tätä ongelmaa ei ole ja silloin vauhtikin on sen mukainen. Kotiläksyksi tuli, että rataan tutustuessa valitaan ne ns. vaikeat hypyt ja niiden rimat lasketaan ihan matalaksi ja kokeillaan muuttuuko tekemisen tahti. Jos vauhti pysyy matalilla rimoilla, vaikka hyppy on ns. vaikea voi olettaa ongelman olevan hyppytekniikassa. Tekniikkaongelman ei tarvitse olla iso, pienikin voimanpuute voi olla ongelma ja voimaahan pystyy aina kehittämään.

Oma olo helpottui nyt hieman, kun sai eilistä kirjoitettua auki. Piiska viuhui koko kotimatkan hallilta kotipihaan kun soimasin itseäni siitä, miten oon tyyliin kaiken tehny aina väärin. :D Osataan me kuitenkin paljon juttuja ja radalla oli eilenkin monta hyvää ja nopeaa kohtaa. Esim. ne putkijarrut jotka toimi superhyvin!

Nyt miulla on perjantaihin saakka aikaa koota omat ajatukset ja tehdä suunnitelma miten lähdetään ongelmia työstämään eteenpäin. Mie ihan oikeesti tartten uuden harrastuskaverin kasvamaan Uun rinnalle, että saan opettaa asioita alusta asti paremmin. :D

Tänään U pääsee fyssarin käsittelyyn. Viikko sitten löytyi kunnon jumit ja niiden purkua jatketaan tänään. :) Ja illalla mennään kuvattavaksi koko sakki, sillä meidän ihmispentu täyttää parin päivän päästä kokonaisen vuoden.<3 

Harri Kataisen agilitykoulutus 9.2.2014

Harri Katainen tuli kouluttamaan agilityä PoKS:lle tänään. Olin ilmoittanut koulutukseen Uun, kun sattui töistäkin olemaan sopivasti vapaata. :)

Rata näytti tältä:

Mietin jo tuota piirrustusta katsoessa, että me ei tulla selviämään muutamaa estettä pidemmälle. :D Hallilla tuo ei sitten näyttänytkään ihan niin pahalta kuin paperilla. ;) Tehtiin siis agirataa ja ehdottomasti pahimmiksi kohdiksi ajattelin esteet 8, 9, 23, 24, 25. Radan viimeinen este oli putki nro. 27.

Harrin opetustyyli oli mainio. Saatiin todella hyviä vinkkejä Uun ihmisrakkauden hillitsemiseen. :) Treeniä tarvitaan, mutta toivon nyt löytyneen oikean keinon.
Ajatuksena oli tehdä kolme "sessiota": ensimmäisellä kerralla radan suorittaminen omien näkemysten mukaan, toinen kerta paranneltuna Harrin ohjeilla ja kolmas kerta kisamaisesti ja virheestä paluu alkuun ja yrityksiä kunnes rata menee puhtaasti/koira väsyy/ohjaaja tilttaa. 

Ensimmäisen kierroksen kompastus oli kepit. Ohjasin ne huonosti. Harri yllytti kokeilemaan, jos U suorittaisi ne itsenäisesti. No eihän se onnistunut, mutta saatiin hyvät vinkit, kuinka saadaan treenattua niitä itsenäisiksi.

Viimeisillä esteillä U karkaili Harrin luo ja päädyttiin vähän treenailemaan palkan jättämistä. Namit toimii Uulla parhaiten, kuolleesta lelusta se ei syty.

Kuten arvelinkin, U ei ollut terävimmillään toisella kierroksella. Lähdöt oli laiskoja, nenä vei nuorta miestä. Päätettiin tehdä lentäviä lähtöjä ja niillä saatiinkin terävyyttä paremmaksi. 

Hienoa miun mielestä oli se, että Harri ei puuttunut miun ohjaamiseen mitenkään ja miun valitsemat ohjauskuviot oli toimivat ja mahdollisimman nopeat. =) 

Kolmas kierros, tavoitteena puhdas rata. Kolmas kerta toden sanoi ja me saatiin suoritettua rata PUHTAASTI! Kepit puhtaasti JES, Uun ollessa puomilla mietin, että nyt ei kyllä sössitä tätä. :D Jalat oli hapoilla ja tuntui että happi ei riitä, mutta tsempattiin loppuun saakka. Voi sitä riemun määrää, kun U tuli viimeisestä putkesta ulos! :D :D Meikäläinen tuuletti kuin isommissakin kisoissa. xD Asenne kohdallaan, totesi koutsi. :) Me tarvitaan kisanomaista treeniä, että voidaan kehittyä. =)

Aikaa en tiedä, enkä välitä. Puomi oli hieman hidas, mutta VIRHEETÖN! Yhtään ainutta törkeää kontaktivirhettä ei koko treenissä tullut. :) Kepit oli laiskahkot. Käännökset toimi hyvin, ja itsellä oli tunne että niissäkin oli vauhtia mukavasti. 

Nyt on jaloissa nukkumassa väsynyt spanieelos. <3 On se vaan huipputyyppi. <3 Samaan aikaan Manu oli päässyt yksin metsälenkille, mutta oli sitten sooloillut ja osoitellut keskisormea minkä kerkesi :D Taisi herra hieman osoittaa mieltään, kun ei miun ja Uun mukaan päässyt. ;)

Vuoden eka ryhmätreeni!

Tammikuu on melkein taputeltu ja me käytiin vasta viime viikolla ekoissa ryhmätreeneissä. :D Työt sotkee vapaa-aikaa ;)

Rata oli jollain tapaa tuttu. Ollaan tehty samanlaista varmaan aikaisemminkin, tai ainakin jotkut osat olivat tosi tutun oloisia. Kontakteista radalla oli A. Sinne laitoin suosiolla ponnarin, että saadaan A osaksi rataa. Toimi! Aalta vaan jos liike jatkuu eteenpäin yhdellä hypyllä ja siitä käännös, tulee meikäläiselle kiirus! 

Kepeille oli pakko laittaa ohjuri viimeisen välin turvaamiseksi. Hitto vie, mikä ihme niissä kepeissä taas tökkii! Aaargh!

Hieman huolestutti taas Uun nenän käyttö. Kuono painui liian vahvasti hetkittäin maahan. :( Ihmisten luo karkasi, joutui kovasti käskemään, mutta tuli pois.  Mukana kuitenkin onnistuneita hyppyjä mm. kohti ihmisiä ja radan jatkaminen muista huolimatta.

Onko meillä motivaatio-ongelma vai joku murkkuvaihe menosssa?

En muista milloin olen viimeksi tehnyt ratatreeniä maksirimoilla! :D Ollaan rallateltu matalilla rimoilla ja ilman rimoja varmaan pari kuukautta jo. 

Kotiin päästyä Uulle BOT päälle. Tyyppi on ihan sippi ja nukkunut miltei koko ajan treenien jälkeen. Tais ottaa voimille. ;)

Kovilla pakkasilla on ulkoilut jääneet vähän vähemmälle. Parissa päivässä Uusta kuoriutuu kauhukakara, joka varastelee sukkia, ruokahuppuja, tossuja ja vaikka mitä. :D Ollaankin otettu uudestaan noutokapulatreenit käsittelyyn. Kapulan suussa pitoa ollaan taas harjoiteltu. Pitoaika on lyhyt, mutta olen yrittänyt kovasti kehua nuorta miestä paikallaan istumisesta kapula suussa. :D Rälläämiseksi meinaa mennä, mutta malttiahan tuolla otuksella ei tunnetustikkaan ole. ;)

Huono kuvanlaatu. Puhelinräpsy.

Talvikauden suunnittelua

Yhdet kisat ois suunnitteilla tälle vuotta ja onkin korkee aika alkaa suunnitella mitä treenataan talvella. Oisinko nyt jopa niin reipas, että ihan oikeesti vähän suunnittelisin mitä treenataan? Niin paljon treenattavia asioita, että voisi pieni ajatusten järjestely olla paikallaan.

Suurimmat haasteet ovat kontaktit. Juoksu A, puomi ja keinu nopeammaksi ja suurimpana päätös siitä alanko työstämään myös puomista juoksukontaktia vai pitäisikö sittenkin opettaa U pysähtymään kunnolla alastulolle. Hieman houkuttelisi opettaa myös puomista juoksukontakti, koska tuskin Uusta tulee koskaan niin nopea puomin suorittaja etten kerkeäisi ohjaamaan seuraavalle esteelle.

Käännökset. Ovat hitaat ja valuvat todella helposti. Ja tiukemmissa käännöksissä vauhti hyytyy kokonaan. Ja vauhti hyytyy kun miun oma liike pysähtyy/hidastuu. Eli käännösten ohjaamisen opettaminen ja vahvistaminen, että itse pystyn omalla liikkeellä saamaan koiraankin paremmin vauhtia. 

Peruskunto. Saisi olla koiralla sekä ohjaajalla parempi. ;) Marsmars lenkille! Ja ohjaaja voi katsella itseään peilistä ja tosissaan kaivella sitä motivaatiota. :D

Motivointi. Erityisesti koiran. Ja lenkille lähtöön ohjaajan. ;) Palkkaa, palkkaa ja vielä kerran palkkaa ENEMMÄN ja USEAMMIN! Tähän voisi myös liittää häiriötreenin ettei kisoissa kävisi niinkuin viimeksi. Tähän saatiinkin eilen todella hyvä kikka ja ensikokeilulla toimi kiitettävästi. :) Eli häiriötreeniä ja ohjaaja maailman kiinnostavimmaksi asiaksi!

Eilen oli perus keskiviikkotreenit. Rata näytti tältä:

Käännökset onnistui kivasti, 10 hypyllä meinasi käännös levitä liikaa. Kepit oli SUPER!!!!!! 

A:lla oli ponnari ja rytmitys onnistui kivasti.

Toisella kierroksella kaveri tuli radalla seisomaan "tuomariksi". Jos U meni luokse, otti hän pannasta kiinni, eikä sanonut koiralle mitään. Mie kutsuin Uuta ja huomion kiinnyttessä minuun päästi kaveri pannasta irti ja palkkasin Uun riemukkaalla leikillä. Kaveri seisoi kutos hypyn vieressä ja kolmoselta oli suora pääsy hänen luo. Itse olin tekemässä persjättöä neloselle. Muutama pannasta kiinni otto vaadittiin, kunnes U seurasi hyvin ohjausta. :)

Jatkossa tarvitaan radalle enemmän porukkaa häiriöksi. :)

U kaipailee tasapainotyynytreenejä ;)

Uusi sänky kelpaa :)

Manu <3

"Sul on tosi hyvä koira, kunhan ohjaat sitä!"

Voisiko enää paremmin sanoa?

Oltiin tänään ensimmäistä kertaa ohjatuissa treeneissä. Kouluttajana Ilona Joensuu, pitkän linjan agilityharrastaja. Treenit oli suunnattu kisoihin tähtääville ja 10 koirakkoa oli jaettu kahteen ryhmään: kisavalmiit ja "nuorisoryhmä". Me oltiin tuossa kisavalmiiden porukassa. :)

Rata oli kiva! Helppo, mutta ei liian helppo. :) Tehtiin yhteensä kolme treenipätkää: esteet 1-12, esteet 12-21 ja lopuksi koko rata. Meidän parasta osaamista oli ensimmäinen pätkä. Koko radan suorittaminen oli fiasko, kun molemmat oltiin jo väsyneitä.

Keskiviikon ryhmätreeneissä oli samanlainen alku. Itse olisin ohjannut kasi putkeen oikealta puolelta, mutta tänään opin sen, että koiran näkökulmasta vasemmalta ohjaaminen on viisaampaa. Tälläinen takaaleikkaus putkelle on ennen ollut ongelma, ei ole enää. :)

Otsikko kertoo oleellisimman. Miulla on oikeesti hyvä koira <3  Se on tärkeintä. Muistettavia asioita jatkoa ajatellen on:

- LIIKU!! On liikuttava, että koirakin liikkuu.

- ÄLÄ VARMISTELE JA SAATTELE LIIKAA! Uljas osaa kyllä!

- KATSO KOIRAA! Älä jätä sitä seläntaakse tekemään omiaan.

- VARPAIDEN SUUNTA! Kroppa osoittaa minne on mentävä. Ääni ja kädet ei riitä.

- KÄSKYT AJOISSA! Käsky koiran ollessa suorittamassa edellistä estettä.

Keppeinä oli kujat. Ja jösses miten spaaniel pujotteli! :D Se on huikea! 

Kontakti on hitaat, varsinkin puomilla on vauhti hidastunut paljon. En ole niistä kuitenkaan huolissaan. Koira osaa kyllä! <3

Ihmettelenpä vaan, miten oon onnistunut opettamaan Uusta noinkin pätevän, vaikka itse oon ihan onneton ohjaaja?!? :D

Ja ohjaaja joutuu oikeasti kuntokuurille! Happi meinasi loppua viimeisillä kepeillä koiraa tsempatessa ;)

Uljas karkaili edelleen ihmisten luo, MUTTA tuli pyynnöstä varsin nopeasti takaisin. Tähänkin saatiin hyviä ohjeita. Motivointi tärkeintä! Siihen kiinnitettävä huomiota! 

Äkkiseltään pää täynnä työstettäviä ajatuksia. Niitä kaikkia ei mitenkään saa tähän kirjoitukseen. Ne työstyvät ajallaan. :)

Myöhäisherännäisyys kunniaan!

Miulla on tapana monessa asiassa mennä ns. perse edellä puuhun. Intoa on enemmän kuin omiksi tarpeiksi ja malttamattomana luonteena en malta mennä pienin askelin eteenpäni. Tämä ominaisuus näkyy siis myös koiraharrastuksessa.

Onneksi kuitenkin osaan ottaa edes joistakin virheistä opikseni ja koiran koulutusta ajatellen kehitystä on tapahtunut huisisti. :) Eka koira Santtu oli mitä  mahtavin persoona, ja sen kanssa olisi ollut mahdollisuus tutustua koiraharrastuksiin, varsinkin tokoon, syvällisemmin. Manu puolestaan on opettanut paljon motivoinnista ja treenien oikea-aikaisesta lopettamisesta. Manun ja agilityharrastuksen myötä on myös kiinnostus muita harrastuksia kohtaan noussut uusiin ulottuvuuksiin. Sittenpä tuli Uljas, jonka myötä olen uponnut syvälle koiraharrastusmaailmaan eikä paluuta ole. Miten onkaan ilo tehdä hommia motivoituneen ja innokkaan kaverin kanssa.

MUTTA

Hyvänkin vireen voi helposti sammuttaa.Vaatimalla liikaa liian aikaisin. Kokemusta on! Ja näin on pahasti Uljaksen kanssa käymässä. Manua en koskaan opettanut leikkimään. Voisihan sitä opettaa viellä. Virheen korjasin Uljaksen kanssa, mutta en älynnyt sitä että leikkiä pitäisi ENEMMÄN eri ympäristöissä. Tollo ei vaan tajua ellei sitä kukaan sano suoraan. Uuden treeniryhmän myötä olen huomannut, miten paljon Uljasta meteli ja varsinkin toisten koirien (vieraiden) elämöinti häiritsee. On kamalaa hypätä kohti, vaikkakin kaverit on monen metrin päässä, ja leikki ei jaksa innostaa. Ja kun leikkikään ei innosta, ei innosta myöskään työskentely.

Treenilistalle meneekin siis leikkiminen. Yhdessä hauskanpito ja irrottelu. Hiivattiako sitä tarvitsee aina tiukkiksena suorittaa rataa ja otsa kurtussa treeneta tekniikkaa. Mitäpä jos menisi hallille, metsään, kaupan pihalle, kadulle yms. ihan vaan leikkimään?? Paljon leluja mukaan ja vaihtoa lelusta toiseen. Irroittaminen ei saa aina tarkoittaa leikin loppumista. Miksi oi miksi en ole tätä aikaisemmin tajunnut?!?!?

Tulevan viikon teema olkoot siis leikkiminen. Myös Manun kanssa. Ja naksuttelu, siitä tykkää molemmat pojat! Leikkiteema tuokoot (toivottavasti) uutta nostetta myös toko-harjoitteluun. Ajatus BH:n suorittamisesta itää edelleen takaraivossa...