1. POKSTIIMI

Olipa kerran agilityharrastajien porukka, joka kaipaili Pohjois-Karjalaan systemaattista huippukouluttajien agilitykoulutusta. Idea syntyi valtakunnallisesta TopTeamista, jotain vastaavanlaista olisi hienoa saada myös tänne päin Suomea. Miut pyydettiin mukaan vastaamaan ohjaajien fysiikkatreeneistä, mutta aikataulu- ja tilaongelmien myötä ne tippui pois mutta mie jäin järjestäjäporukkaan. Ja toki hain myös paikkaa pokstiimiin ja mukaan pääsin.

Ensimmäinen leiri oli 18.8.. Agilitystä vastasivat Sanni Kariniemi sekä Mari Lukkarinen. Mentaalivalmennuksesta vastasi Anne Talvitie. 15 innokasta leiriläistä oli jaettu kolmeen ryhmään ja päivän aikana jokainen ryhmä teki kaksi parin tunnin mittaista agilitytreeniä sekä parin tunnin mentaalivalmennuksen. Rankka setti, mutta jokaisen euron arvoinen. 

Osallistuin Rein kanssa. Aamulla lähtiessä mietin, että olisi pitänyt ottaa Uljas myös mukaan ja jakaa treeniaikaa vähän sillekkin. U kuitenkin jäi kotiin ja ois vaan pitänyt käydä hakemassa se kesken päivän mukaan. Tehty mikä tehty, ja Rei parka sai tehdä töitä uupumukseen saakka. Jostain syystä Rei ei muutenkaan tuntunut oikein omalta itseltään vaan oli ihan alusta alkaen jotenkin vetämättömän oloinen. Olisiko ruokinta mennyt jotenkin pieleen? Vai muuten vaan huono päivä? No einivei, paljon saatiin leiristä irti ja iso kasa kotiläksyjä.

Aamu aloitettiin Sanni Kariniemen agilityradalla. Huisin hauska mutta menevä rata ansaesteineen. Rataan tutustuessa mietin, että tuskin päästään kahta estettä pidemmälle, mutta toisin kävi. :) Oon huikeen ylpee tuosta nuoresta koirasta, joka on koko kesän ollut treenaamatta. Oma liikkuminen ja rytmitys oli ihan hukassa, eikä iso kenttä pitkillä esteväleillä yhtään helpottanut asiaa. Niin me kuitenkin selvittiin sivuttaisirtoamisista, ansaesteistä, putkiin irtoamisista ja monista persjätöistä. :D Takaakierrot osoittautuivat haastavimmiksi asioiksi koko radalla ja niiden itsenäisemmäksi saattaminen tuli tästä treenistä kotitehtäväksi.

Seuraavaksi suunnattiin ulkokentälle Mari Lukkarisen agilityyn. Onneksi tässä välissä oli taukoa reilu tunti, että koirat sai edes hetken levähtää. Reihän ei ole ulkokentällä tehnyt mitään about vuoteen, joten mietin mitäköhän hommasta mahtaa tulla. Eihän se hyvää tekemistä ollut, mutta saatiin hyviä juttuja kasaan ja kotiläksyjä sitäkin enemmän. :D 

Mari oli kivasti suunnitellut meille mölleille oman radan (mustapohjaiset numerot), joka vaikutti helpolta mutta saatiin siihen silti kaikille hiottavia kohtia. 

Marin treenistä tärkeimpänä jäi:

• Nuoren koiran (ja miks ei vanhemmankin, jos vireessä ongelmaa) luukutusta luukutusta luukutusta ja paljon palkkaa, että itsevarmuus kasvaa.
• Mieti koiran linjat! Miten hyppää ja mihin hyppää, mitä seuraavaksi? Mikä on lyhin reitti ja onko se just siun koiralle optimaalisin?
• Keep it simple. Liika kikkailu luo epävarmuutta
• Mieti millä laukalla koira tulee ja tarvitseeko laukka vaihtaa?
• Miten kepit loppuu? Varsinkin jos pitää kääntyä.

Kotiläksyksi meille Rein kanssa tuota luukutusta ja sitä myöden itsevarmuuden kasvua ja laukan avaamista. Lyhyitä juttuja ja paljon palkkaa. Muutam este kerrallaan on enemmän kuin jees. 

Lisäksi sopivan lelupalkan metsästäminen alkoi: tällä hetkellä vinkuva ja rapiseva pehmolelu on paras mutta etsintöjä jatketaan vielä. :) 

Anne Talvitien sessio oli meillä päivän päätteeksi. Paneuduttiin aluksi miettimään meitä itseämme kisaajina ja tämä pilkottiin vielä moneen näkökulmaan. Avaava kokemus! Lisäksi lähdettiin pilkkomaan mitä kaikkea kisaaminen vaatii ja kotitehtäväksi saatiin lisää pilkkomisharjoituksia liittyen kisaamiseen. 

Haastavia treenitilanteita mietittiin positiivisen ajattelun kautta ja lähdettiin muuttamaan ajattelumaailmaa toisenlaiseksi. Tekeepä hyvää! Suosittelen kokeilemaan, varsinkin jos joku treeni junnaa paikoillaan. Koiraharrastus on kuitenkin niin hetkessä elämistä ja omalla fiiliksellä on valtava vaikutus. Kun olet itsevarma etkä mikään "jossittelija" saat varmasti parempia tuloksia aikaiseksi.

Kerrassaan mahtava leiripäivä! Takki oli aika tyhjä päivän päätteeksi ja on mennyt aikaa sulatellessa kaikkea. Kotiläksyihin on jo tartuttu ja tehtävää on paaaaaljon. :) Agility best! <3
Seuraava leiripäivä on sitten marraskuussa :)

Hiljaista mutta ei hiljaista

Oooohops, kun on taas edellisesti kirjoituksesta aikaa vierähtänyt. Paljon on tapahtunut, mutta toisaalta ei kuitenkaan mitään. Ajatuksia on ollut paljonkin mistä kirjoittaa, mutta en vain ole saanut muotoiltua kaikkia ajatuksia tämmöiseen kirjalliseen muotoon. Sillä ei tää alkukesä ihan iiseimmästä päästä oo ollu...

Aikalailla koko kevään olen tuskaillut Rein kanssa ja mikään treenihomma ei ole oikein tuntunut etenevän. Arkuutta? Itsäpäisyyttä? Johtajuusongelmaa? Ihan vaan teini-ikä? Puomiprojekti on ollut hiiiidas, koska epävarmuutta ja loikkimista alasmenolla, seinään päin hypyt ihan kamalia ja lähtöön asettuminen on ollut vaikeaa. Kaiken kruunasi poikien todella railakas yhteenotto muutamia päiviä ennen Polvijärven näyttelyä. :( Veri lensi ja tietenkin se oli Rei, joka otti enemmän osumaa. Siihen sitten vielä kaupanpäälle lähimetsästä saatu anturahaava. :( Kerrassaan mahtavaa!

Eläintohtori Kivuton hoiti Uun jälleen kuntoon <3

Pojat ottaa pätkäytti yhteen toistamiseenkin. Selvittiin onneksi pienemmillä vaurioilla. Henkiset vauriot varsinkin miulla oli sitten isommat. Suurimmaksi syyksi siksi etten oikeasti tiennyt MIKSI tässä näin kävi. Ja taas kaupanpäälle terveyshuolia Uun hotspotin merkeissä. :(

Kolmas yhteenotto oli liiankin lähellä. Onneksi ystäväni oli paikalla ja saatiin tapahtuma estettyä, mutta varsinkin Rein käytös jäi silloin mieltä painamaan. Ja päätin keventää omaa stressitaakkaani ja ottaa yhteyttä Jouni Jääskeläiseen (Tasapainoinen Koira ).

Jouni kävi ja totesi, että Rei on kovin vallanhaluinen ja johtajuutta haastava koira. Uljas komentaa miun mukana ja siitä sitten yhteenotot yleensä lähtee. Kotiläksyksi johdettua kävelyä (eli sivulla seuraamista ilman vetämistä), hellyydenosoitukset vain ihmisen niin halutessa (ei siis enää huomion "kerjäämistä") ja tiukempi kuri esim. ulos mennessä, porteista kulkiessa ym. Ei siis periaatteessa mitään uutta.

Rei varsinkin laittoi tosissaan vastaan johdettua kävelyä treenatessa. Se ei millään meinannut luovuttaa. Tämän luovuttamisen jälkeen miulla onkin ollut erilainen koira kotona.

Luulen, että tulen kirjoittamaan ihan erillisen postauksen Jounin käynneistä ja niiden tuomista muutoksista meidän arkeen. 

Mitä uusi arki on tuonut tullessaan? Ei enää jatkuvasti iholla olevat koirat (tai lähinnä iholla olevan Rein), pitkiä hihnalenkkejä, pari kertaa ihan selälleen itse pyörähtäneen Rein (enkä edes komentanut kovasti!!) ja rennomman ilmapiirin. 

Tauon jälkeen tehtiin myös todella onnistuneet aksatreenit (kunhan olin ensin muutaman kerran palauttanut johdetun kävelyn oppien avulla Rein hallintaan) ja varsinkin esteille irtoamiset lämmitti miun sydäntä suuresti useiden epäonnistuneiden treenien jälkeen. 

Niin ja käytiinhän me viikko sitten esiintymässä Joensuun näyttelyssäkin! U jäi kotiin potemaan hotspottiaan ja Rei pääsi yksin mutsin kanssa kylille. Ja hienot tulokset saatiinkin! Lauantaina Paras uros 2 + varaserti ja sunnuntain VSP kera sertin! Tästäkin tulee vielä oma postauksensa (kunhan saan aikaiseksi). 

Serti #3

 

Tahmea vuoden alku

Tavoitteet antavat edelleenkin odotella itseään. Samoin se todellinen motivaatio. Tai ehkä voin vaan syyttää siitä töiden aloitusta ja lapsiperhearkea? Periaatteessa ollaan kyllä joka viikko tehty jotain ja ihan ajatuksen kanssa, mutta se punainen lanka puuttuu silti. Ihmislapsi aloittaa päivähoidossa ensi viikolla ja sitten on taas vähän paremmin aikaa keskittyä vapaapäivinä myös koiraharrastuksiin. Ja ehkäpä se treenipäiväkirjan täyttäminen olisi taas hyvä herätellä henkiin.

Arki hakee uomaansa ja innolla odottelin hoidon alkua ja vilkuilin kalenteria sillä silmällä, että omatoimitreenit saisi kivasti viikko-ohjelmaan mukaan. Oman seuran kisatkin lähestyi, mutta ne nyt joudutaan unohtamaan a) työvuorojen ja b)jalkavaivan vuoksi. :( Kisakauden avaus siirtynee keväämmälle. Ja tietenkin mm. näyttelyitä sattuu kotikulmien kisojen kanssa päällekkäin. EI tuo kisainnostus kovinkaan kummoinen ole, joten ei siitä stressiä sen enempää.

Jumien suurin syy?

Niin, maanantain treeneissä U teki tosi tahmeat kepit ja jätti useamman kerran kepit kesken. Jo silloin heräsi pieni ajatus, että nyt ei kaikki oo ihan reilassa. Kotona asiaa harmitellessani J sanoi, että hänen mielestään edellisenä päivänä Uun noustessa makuulta ylös se oli hetken epäpuhdas. Niin ja hallilla lämmitellessä ravuuttaen se vauhtia hidastaessa taas kevensi normaalia enemmän oikeaa etustaan. Radalla se kuitenkin kaikki hypyt ja kontaktit suorittu aivan normaalisti ja innostui rallattelemaan lelunkin kanssa.
Olin jo taas diagnosoimassa sille mm. nivelrikkoa ja agilityn lopettamista. Ongelma paikantui taas kuitenkin tuonne lapojen seutuun ja siellä on samanlainen jumi mitä syksyllä. Onneksi tiedä mikä ja kuka siihen osaa auttaa. <3 Joten ei vielä heitetä agilitykirvestä kaivoon. ;)

Rallykisat ois edessä kuukauden kuluttua. Siihen pitäisi oikeasti alkaa treenaamaan. Tehdä enemmän treeniä kisapannalla ja -hihnalla ettei oteta tyhmiä miinuksia hihnan kireydestä. Käännöksiin takapää paremmin hommiin ja suoruuteen parannusta. Siinäpä sitä urakkaa. Tavoitteena edelleen hyväksytty tulos, joten täydellisyyteen ei olla tavoittelemassa. Hyvä fiilis ja vire on se päätavoite. :)

ReiRei Reipatti on tehnyt varsin helppoja treenejä. Tykkään kovasti sen tavasta työskennellä, mutta viime maanantaina tuli todettua taas se miten se kaipaa häiriötreeniä. Mopo vähän keuli ja aivot oli narikassa. Pitäis saada mopo paremmin hallintaan ennen maaliskuun ensimmäistä  valmennusta, jonne oon kakaran ilmonnut.

Vuoden 2017 loppu

Ehkä näin tammikuun lopulla on viimeistään hyvä tehdä pieni paluu taaksepäin. Lapsiperhearki ja töiden aloitus ovat syöneet aika kiitettävästi kirjoitushalua. Nyt uuden läppärin myötä, on ehkä realistisempaa saada myös blogia pidettyä paremmin ajantasalla. Ainakin toivottavasti. ;)

Vuoden 2017 loppu olikin merkityksellistä aikaa miun ja Uljaksen harrastusrintamalla. Korkattiin uusi laji Itsenäisyyspäivän kunniaksi, nimittäin Rally toko. :) Osallistuttiin oman seuran kisoihin ja hyväksytty tulos sieltä saatiin. Tuomarina toimi Anna Klingenberg ja pisteitä kerrytettin ALO-luokassa 84 pisteen verran. Suurin osa miinuspisteistä tuli ohjaajan hölmöydestä mm. liian kireästä hihnasta. Suurin miinus oli, kun U tarjosi sivulle tuloa eteentulon sijaan.

Vaikka pisteissä oli paljon parantamisen varaa olin todella tyytyväinen kokonaisuudessaan meidän suoritukseen. Vire säilyi paremmin kuin odotin ja meidän treenimäärä oli ennen kisoja todella pieni. 

Muutoin vuoden loppu oli harrastusrintamalla aika hiljainen. Tehtiin viikoittain aksaa molempien poikien kanssa, mutta aika rennolla asenteella ja fiiliksen mukaan.
Uun kanssa tuli jälleen painiskeltua matalan vireen kanssa ja koko aksa tuntui jotenkin raskaalta vääntämiseltä. U vietti pidennetyn joululoman ja oli tauolla kolmisen viikkoa. Tuona aikana se ei käynyt hallilla taikka kotipihassakaan treenannut mitään aksaan liittyvää. 

Hain valmennuspaikkaa Reinolle, mutta eihän me sitä saatu mikä harmitti ja harmittaa edelleen kovasti. Paljon tuli pohdittua, että miten vuoden 2018 treenit jaan pojille, sillä työn puolesta en mitenkään pysty treenaamaan kahta kertaa viikossa ohjatusti. Uljaksen kanssa en vielä halua lopettaa, koska se on niin hieno opetusmertari miulle. Ja Reinon kanssa tarvittaisi kunnon valmennusta, että edettäisiin asioissa järkevästi ja suunnitelmallisesti. 

Treenipaikka on haettu Uljakselle, mutta Reino pysyy menossa mukana ja silloin tällöin tulee tuuraamaan Uljasta. Varsinkin, jos vireongelmat näyttäytyvät, astuu Reino treeniradalle. Pyrin pitämään kiinni siitä, että käytäisi säännöllisesti vapaavuorolla treenaamassa ja silloin pääpaino on Reinon tekemisessä. Se miten käytännössä tämä suunnitelma pitää, on ajan kysymys. :)

Kovasti yritin pohtia tavoitteita vuodelle 2018, mutta ne on yhä ja edelleenkin auki. Niin paljon energiaa on mennyt työarkeen sopeutumiseen ja helmikuussa aloittaa meidän ihmispentu päivähoidossa, joten arkikin on hakenut uomiaan. Palailen tavoitteisiin, kunhan saan niitä jollain tapaa järkeväksi muodostettua ensin omassa päässäni. Kyllä olen ihan pihalla, ja en tykkää tästä itse yhtään. 

Lunta on susirajalla riittänyt, joten pojat ovat saaneet riekkua lumessa mielinmäärin. Aloitin jo viime vuoden puolella kiinnittämään enemmän huomiota kunnon kohotukseen. On reippailtu lumihangessa, käyty hihnalenkeillä ja jumpattu iltaisin. Uljakselle etupään vahvistusta ja Reino jatkaa takajalkojensa etsimistä (jossa se on ilokseni edistynyt).

Vuodelle 2018 on siistejä juttuja suunnitteilla, joten ihan täysin ilman suunnitelmia ja tavoitteita ei olla. Tosin nämä kivat jutut painottuu ehkä enemmän miun omiin menoihin (jotka kuitenkin liittyvät agilityyn). Enempää en vielä hihku, sillä mikään ei ole vielä 100 varmaa. :)

Rallytoko

Olen jo jonkin aikaa haaveillut uuden lajin aloittamisesta. Varsinkin, kun U on jo kuusi, halusin pohtia lajia mitä treenata kun aksasta on aika jäädä pois (ei kuitenkaan vielä). Tokoahan ollaan kotioloissa tehty ja jossain vaiheessa pohdin, josko ihan kokeisiin saakka olisi päästy, mutta se jäi vain ajatuksen asteelle. Kesän aikana heräili ajatus rallytokosta. Rennommalla asenteella tehtävää puuhaa, ei samanlaista pilkun viilausta kuten toko. 

Kiitos ihana paparazzi Sanna tästä kuvasta <3

Silmäilin kursseja ja niiden ajat eivät oikein istuneet meidän tämänhetkiseen elämään. Harmittelin kavereillekkin, että oispa kiva aloittaa mutta apua siihen tarvittais eikä nuo tarjolla olevat kurssit just nyt onnistu. Olin jo hautaamassa koko ajatusta myöhemmäksi, kunnes tarjoutui mahdollisuus päästä tuttujen kouluttajien kanssa tutustumaan lajiin. :) 

Viime sunnuntaina oltiin sitten uuden lajin parissa. Käytiin pikaisesti läpi ALO-luokan kylttejä (ei kaikkia) ja lajin perussääntöjä. Päästiin myös kahdelle radalle testaamaan. Varsinkin ALO-luokan asiat on Uulle periaatteessa helppoja. Siellä ei tule mitään sellaista tehtävää, mitä U ei osaisi. Kaikki säätö menee siihen, kun ohjaaja miettii kumpi olikaan vasen ja kumpi oikea ja pitikös tässä kohtaa koiran istua vai ei. :D Ja olla törmäämättä kylttiin! 

Ja kipinähän syttyi! Niin paljon, että suunnittelen ensimmäisiin kisoihin osallistumista. Joo-o! Oli kivaa nähdä U tekemässä hommia iloisena häntä heiluen. <3 Ja kun saan (ja pitää) kannustaa ja kehua koiraa koko ajan. 

On aika työstää taas ohjaajan korvienväliä. Unohtaa se tiukka ja totinen tekeminen ja heittäytyä rennon letkeään, mukavaan yhdessä tekemiseen, jossa koiraa saa auttaa paljon niin käsimerkeillä kuin suullisilla kehuillakin. Miten vaikeaa tuokin on, kun keskittyy vaan tehtäviin?! 

Ja entäs kun ohjaaja on vannoutunut suorittaja, jonka täytyy onnistua just eikä melkein?! Ja herkkä koira, joka ei varmasti toimi jos ohjaaja on kireä kuin viulunkieli. 

Innostus on niin kova, että ilmoittauduin jo rallyn koulutuspäivään. Nyt vaan toivon, että mahdutaan mukaan. :) Ja ajatus on kohti joulukuuta ja kisoja. Nyt se on sanottu ääneen, joten sinne siis! :) 

 

Valonpilkahdus tunnelin päässä

Kisattiin lauantaina. Manailin kotona, että kisazen on ihan hukassa. Jotenkin kasailin itseni kuitenkin, tein psyykkisenvalmennuksen antamia harjoituksia ja kisapaikalla fiilis oli jo ihan odottava. Tavoitteita ei sen kummemmin ollut, kunhan ei ihan kävelyksi menis.

Esa Muotka oli suunnitellut kohtalaisen kinkkiset radat. Hänen radat on aina sellaisia, että töitä on tehtävä ihan kokoajan, hyvä niin. Oli mm. haastavaa keppikulmaa ja ansaesteitä.

A-agirata oli samalla joukkuepiirinmestaruus-rata. HYL sieltä tuli kiitos väärän putkenpään, mutta tuo HYL oli iso valonpilkahdus tunnelin päässä! Se oli oikeasti rata, missä oli paljon hyvää nimenomaan vireen ja vauhdin osalta. Ei paras, mutta parempi. Olin tyytyväinen. Mielessä oli kaverin ohjeet omasta liikkumisesta ja koiran tsemppaamisesta. Lähdöksi kokeilin paikalleen jättöä lentävän sijaan, sillä aiemmilla hyvillä kisaradoilla oli koira jäänyt paikoilleen.

B-rata menikin siten kävelyksi. Olisiko pahin virhe ollut juuri ennen lähtöpaikalle siirtymistä, kun nami tippui Uun suusta?! Autoin etsimään kadonneen namin ennen starttiviivalle menoa, mutta josko se sähläys olisi kuitenkin vaikuttanut. Ekat kolme estettä oli kohtalaiset, mutta siihen se kohtalaisuus sitten loppuikin. Tuolla kamalalla kimittämisellä ja kävelyllä kera ison yliajan sijoituttiin kolmanneksi (ei muuten yhtään nollaa koko luokassa) ja tuomari vielä totesi, että "hyvin taisteltu". Ei taas naurattanut ei.

Kaverin kanssa juteltiin radan jälkeen ja hän antoi miulle tunnustuksen siitä, että hyvin tsempattu ja liikettä rytmitetty koiran mukaan. Se ei nyt vaan riittänyt. Samalla pohdittiin jatkoa ja kuinka yritetään lähteä nimenomaan lähtöjä parantamaan. Seuraavat kisat on näillä näkymin vasta ensi vuonna, joten kokeillaan lähtörutiineja treeneissä sekä mölleissä.

Kisattiin vain yhtenä päivänä ja sunnuntaina olin ilman koiria kisapaikalla talkoilemassa. Hieman harmitti, että en ilmonnut sunnuntaille, mutta ehkä kuitenkin parempi näin. Ihan virettäkin ajatellen. Radoilla näkyi väsyneitä koiria, kun kisasivat kahtena peräkkäisenä päivänä.
Meidän talkooporukka oli ihan parasta ja oli tosi kivaa. <3 Go PoKS Ry! :)

Seuralaiset tekivät hienoja tuloksia mm. tripla piirinmestaruus! Onnea vielä tätäkin kautta viikonlopun menestyneille! <3

 

Treenipäiväkirja

Aloitin kesällä pitämään treenipäiväkirjaa. Ihan vain siksi, että vapaavuoro-oikeuden myötä oli mahdollisuus kunnolla palata perustreenien äärelle. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty eikös? Ja kun monta treenattavaa/vahvistettavaa asiaa on, ei niitä voi samalla kerralla tehdä kaikkia. 

Oma päiväkirjani on vain ja ainoastaan agilitya varten. Ihan kaiken treenaamisen analysointiin ei aika eikä hermo riitä. ;) Jo pelkän agilityn suunnittelu vaatii aikaa, ja myös ne muuttuvat asiat (kuten ihmistaapero) täytyy edes jollain tasolla pyrkiä ottamaan huomioon. 

Päikkyni on "vain" vihko, joka täyttyy hiljalleen miun omilla harakanvarpailla. Aikaa ei hienoon bujoiluun yksinkertaisesti ole, vaikka se niin kivaa olisikin. Tämän muutaman kuukauden perusteella olen kyllä tietyiltä osin saanut omia treeniajatuksia pysymään paremmin kasassa ja tehdyt treenit on tullut analysoitua tarkemmin mitä ilman päiväkirjaa.

Vihko oli myös siksi parempi ratkaisu kuin tämä blogi, sillä koneella vietettävä aika on rajallista miun muistista puhumattakaan. Perinteiseen vihkoon saa ajatukset ja suunnitelmat kerättyä nopeammin.

Oman päiväkirjani perusrunko on suunnilleen tälläinen:

• Jokaiselle kuukaudelle suunnitelma: 
• Ohjatut treenit: milloin?
• Valmennukset (jos sellaisia on)
•  Kisat (jos on)
• Jotkut tietyt asiat, joita olisi hyvä treenata/vahvistaa esim. lähdöt, kontaktit. Pennun kohdalla myös esim. paikallaolo, rauhoittuminen, sivulle/jalkojen väliin tulo
• Lihashuolto: hieronta, fyssari, kotijumppa

• Jokaisen agitreenin kirjaaminen ylös
• Mitä tehtiin
• Missä onnistuttiin
• Missä olisi parannettavaa
• Muita huomioita

• Kisojen analysointi
• Kuka tuomari
• Miten meni? Tulos?
• Mitä parannettavaa
• Kolme onnistunutta asiaa / rata

Jos oisin oikein pro, kirjaisin myös etukäteen treenisuunnitelman tarkemmin, mutta toistaiseksi omatoimitreeneihin lähtö menee sen mukaan onko muita menoja ja idea treenaamaan lähdöstä tulee aika nopeastikkin, teen suunnitelman vain omaan päähäni.

Yritän nyt myös hieman parantaa tapojani videointien kanssa. Sain synttärilahjaksi kolmijalan puhelimelle sekä uuden muistikortin, joten välineistö on mukavassa jamassa kuvaamisia varten. :) Tässä viime viikon räpellyksiä. :)

  Voin suositella päiväkirjaa, muodossa tai toisessa, kaikille jotka treenaa tavoitteellisesti. Olipa laji mikä hyvänsä, koostuu se niin monesta eri osa-alueesta ja palasesta että treenisuunnittelu auttaa etenemään asioissa vähän järkevämmin. Ei myöskään pidä unohtaa oman toiminnan analysointia. Psyykkisen valmennuksen myötä varsinkin olen pyrkinyt panostamaan myös oman itseni ja fiiliksien arviointiin. AINA löytyy hyviä asioita omasta tekemisestä ja niitä kannattaa kirjata ylös! Niiden voimalla jaksaa ne vähän nihkeämmätkin treenikaudet ja kun tuntuu ettei mikään oikein onnistu. :)

Kisaongelmaan tarttuminen

Iso mörkö nimeltä kisavire. Tämä ongelma, joka on enemmän tai vähemmän ollut meidän mukana harrastustaipaleella aina. Asia joka on mielessä aina ja joka ahdistaa aina. Onneksi on erilaisia työkaluja ja ihanaakin ihanampia ihmisiä auttamassa tästä suosta ylös! <3
Todettakoon jo heti alussa, että olen persoona joka tarttee kisoja ja kisatavoitteita pitämään harrastusmotivaatiota yllä. Miun juttu ei vain ole pidemmän päälle vain treenata omaksi iloksi. Vaikka meidän kisatavoitteet ei ole kovinkaan korkealla, on ne tavoitteet silti olemassa ja sinne pyritään.

Edelliset oman seuran kisat oli viimeinen potku persauksille. On oikeasti aika tarttua härkää sarvista ja tehdä asialle jotain. Kuinka sopivasti Laura vinkkasikaan psyykkisen valmennuksen minikurssista! Sinneppä siis...

Ensimmäiselle kerralla paneuduttiin kisajännitykseen. Listassa muutamia juttuja joita tuli havainnoida omasta itsestä ennen kilpailua ja kisapaikalla ollessa: 

• Mitä fyysisiä oireita on? esim. pulssin nousu, painavat jalat, hartioiden jännittyminen ym.
• Mitä psyykkisiä oireita on? esim. pelko, epätoivo, ahdistus,  paniikki ym.
• Mitä ajatuksia on? esim. Miksi ilmoittauduin? En minä kuitenkaan pärjää! tms.

Ja sitten lähteä muuttamaan näitä negatiivisia asioita positiivisemmaksi. Eli näkökulman muutosta ja sitä kautta hakemaan rentoutta ja parempaa, treeninomaisempaa suoritusta. 

Miun omaksi suosikiksi nousi "sisäinen kampittaja" -harjoitus. Ahdistavat ajatukset muuttui sen myötä suupielien nykimiseksi, koska sisäinen kampittaja sai ihan uuden olomuodon (ja ulkomuodon) ja muuttui vähemmän ahdistavaksi.

Näiden avulla kisattiin viime viikonloppuna Salme Mujusen radoilla. Noh, tavoitteeseen ei päästy täysin mutta oma olo ei ollut niin ahdistunut kuin edellisissä kisoissa ja radoissa oli hyviäkin pätkiä. 

Valoa kuitenkin oli näkyvissä tunnelin päässä, joten jatketaan (kisa)harjoituksia.
Onneksi mukana oli Rei, joka omalla reippaudellaan pelasti päivän. <3 

Heti sunnuntaina oli mentaalivalmennuksen toinen kerta. Pääsi porukalla ruotimaan edellisen päivän tapahtumia ja sai uusia työkaluja ja ajatuksia jatkoa silmällä pitäen. Suurimpana juttuna nousi esiin:

• Miksi kisaan? Miksi ei vaan voi treenata ja pitää hauskaa treeneissä ilman kisatavoitteita?
• Miten koira toimii toisen ohjaajan kanssa? Paremmin? Samalla tavalla?
• Löytyykö yksittäinen syy/syitä mikä on muuttunut ohjaamisessa tms. kun on ruvennut menemään huonommin? 

Niin, siinäpä pohtimista. Ja vielä kun oma kisakaveri on tälläinen "erityisherkkä", voi hyvinhyvin pienikin asia olla se ratkaiseva juttu.

Somen voima on myös mainitsemisen arvoinen! Kiitos facepäivityksen ottautui Ystävä tähän asiaan ja ruoti miulle meidän treeni- versus kisasuoritusten erot kohta kohdalta + korjausehdotukset. Aijaijaiiiii miten pahalle tuntuu kuulla olevansa kuin eri ihminen kisoissa ja treeneissä. Oon ihan älyttömän kiitollinen tästä hyvin tarkasta erittelystä ja huomioista mitä sain! <3

Nyt yks kaks miulla on hurjan monta työkalua lähteä parantamaan meidän kisaongelmaa. Oon ihan häkeltynyt miten paljon sain apua ihanilta kanssaharrastajilta. <3 :) Töitä on paljon edessä, mutta niin on myös työkaluja. :) Vaatii viel vähän ajatusten jäsentelyä ja selkee malli seuraaviin kisoihin (jotka parin viikon päästä) kuinka toimia. 

Jee! :)

 

Katastrofi kisat

Viime viikonloppuna oli oman seuran kisat. Olin ilmoittanut Uun kahdelle agilityradalle lauantaille.

Torstaina käytiin tekemässä huippuhyvä ratatreeni ulkokentällä ja koira toimi paremmin kuin toivoin. Hyvillä mielin kisoihin siis... NOT!

Lauantaina ennen kotona lähtöä minuu ahisti ihan älyttömästi koko kisaaminen. Kirosin viellä ilmoittautuessakin, että miks oi miks oon menny kisailmon tekemään. 

Tuomarina toimi Jari Helin, kinkkiset radat mutta mentävät varsinkin tuollaisen kiltin pojan kanssa joka ei todellakaan sooloile omiaan. Itsevarmuus alkoi hiljalleen nousta..

Olin päättänyt tehdä lentävät lähdöt hetsauksella, sillä ainakin treeneissä, sillä tavalla saadaan vauhtia jo heti alkuun. No eipä kisaradalla U lähtenyt mukaan. Rata meni ihan kävelyksi, putkissa taisi jopa laukka-askelia ottaa. Ilman ratavirheitä selvittiin, yliaikaa MELKEIN  12 SEKUNTIA ja sillä irtosi kolmas sija. Ei hyvää päivää! 

Toinen rata oli vielä kamalampi. Leikitin ennen omaa vuoroa ja yritin viedä kunnolla kierroksilla olevan koiran kehään. Lähtöön asettuessa ja valjaita riisuessa oli taas käsissä täysin vireetön koira. :( Vielä huonommin lähti ja suorittu, joten keskeytin radan. Iloisesti pois radalta, leikit ja kävelemään. Hyvä että ei itku päässyt kun ärsytti niin kovin. Mitä ihmettä tapahtui?! Miksi miun torstaina niin mahtavasti suorittanut koira KÄVELI radan läpi?! Se oli syötetty, juotettu, huollettu, lämmitelty ja hetsattu mutta siltikkään ei. Kipeä se ei ole, kunto on parempi kuin aikoihin ja silti käy näin.

Syypään on oltava kaksijalkainen. Tuo koira lukee minuu niin tarkkaan ja herkästi, että nyt on jotain tehtävä omalle päänupille. Kiitos Lauran, joka vinkkasi tulevasta mentaalivalmennuksesta! Sinne ollaa menossa työstämään tätä kisaongelmaa. Toivon löytäväni sen kautta työkaluja kisavireen kehittämiseen ja nostamiseen. 

Jos haluaisin vaan harrastaa, en kisaisi. Eli kisoihin mennään suorittamaan (sekä tottakai pitämään hauskaa) eikä alisuorittamaan ja nolaamaan itseään. Miun luonteelle ei vaan sovi, että kisataan vaan kisaamisen ilosta. Ja mitä enemmän huonoja kisoja on alla, sitä enemmän ne käyvät korvien väliin. Ennemmin hyvällä vireellä tehty HYL kuin hiiiiiidaaaaaas yliaikanolla, niin se vaan on.

Seuraavat kisat syyskuussa. Onneksi mentaalipuolen koutsaus alkaa ennen niitä! :)

Kisapäivän pelasti maskottina mukana ollut Reino. Se on niin helppo tapaus, että ei tosikaan. Käytiin leikkimässä hallissa, tekemässä vähän siivekkeen kiertoa, hengailtiin pihalla moikkaamassa tuttuja (ja tuntemattomia) sekä kävi penska myös pokkaamassa palkinnot isoveli Uljaksen puolesta. ;)

Showpentu

Myös näyttelyharjoittelu kuuluu meidän taloudessa pennun treenikohteisiin. Reino on harjoitellut seisomista jo muutaman viikon ikäisestä lähtien kasvattajan luona ja seisomisharjoitukset on jatkunut myös meillä. Lisäksi treenataan liikkumista ja kehitetään itseluottamusta ja showasenteen kehittymistä. Sen verran syvällä olen tuossa näyttelyharrastuksessa, että ihan vaan hyppimättä juokseminen ja jotenkuten paikallaan seisominen ei riitä ;) Ja otsa rypyssä ei tätä(kään) tehdä vaan kivaa on oltava, silloin myös näyttää hyvältä. :) 

Ensimmäinen "julkinen" näyttelyhihnassa olo tapahtui viikko sitten PoKS:n näyttelytreeneissä. Lähdin asenteella, että kunhan pentu keskittyy minuun ja miun kanssa tekemiseen välittämättä muista. Pentuhan yllätti eikä välittänyt edessä tai takana juoksevista lainkaan. Seisominenkin sujui, vaikka muita koiria oli ja ne liikkuivat ja puuhasivat omiaan edessä sekä takana. Mainio pentu. Saatiin myös ihan kivoja liikepätkiäkin aikaiseksi, siis miun kriteereillä kivoja. ;) Kannatti käydä. Ja mikä parasta, hihnanajatke pääsi jutustelemaan kavereiden kanssa, joita näkee liian harjoin. :D 

Lauantaina suunnattiin Sohvin Valinnan mätsäriin. Reipati "kisasi" pennuissa saaden punaisen nauhan ja isossa kehässä oli ensimmäinen, joka "tippui" pois palkinnoilta. Päivä oli kuuma ja odottelu venyi todella pitkäksi. Pentu oli aika väsynyt, mikä näkyi liikkeissä. Hienosti se kuitenkin tsemppasi ja käyttäytyi todella mallikkaasti "näyttelypaikalla". <3 Ihanan mutkaton ja helppo pentu ottaa mukaan minne vaan. :)

Kuvasta kiitos Sohvin Valinnalle :)

Tyyppi ei paljoo stressiä ota <3

Mätsärissä jäin kaipaamaan yksilöliikkeitä, niitä ei pyydetty lainkaan. Mielestäni ne on jopa tärkeämpää treeniä kuin kaverin kanssa juokseminen, vaikka mätsäri ei olekkaan virallinen näyttely. Iso osa siellä kuitenkin on treenaamassa niitä virallisia varten. :) Näin ainakin itse koen asian ja toimin ollessani tuomarina. Tuomarin tehtävä ei ole helppo, tiedän. :D Ja vaikka odottelu venyi pitkäksi, oli kuitenkin mukavaa että pennut saivat aikaa ja aratkin saivat sopeutumisaikaa. 

Nytpä ei sitten Reipatille ole mitään näyttelyhommia suunnitteilla ellei sopivasti joku mätsäri satu aikatauluun. Viralliset kehät kutsuu vasta ensi keväänä. Uljas näyttäytyy tauon jälkeen reilun viikon päästä EloKareliassa sekä lauantaina että sunnuntaina. Näillä näkymin myös Reino lähtee tutustumaan näyttelymeininkiin ja häkissä oloon.

Perusasioiden äärellä

Jo pitkään ennen pennun tuloa, on miulla ollu mielessä miten lähden rakentamaan yhteistä harrastustulevaisuutta uuden tyypin kanssa. Olen yrittänyt takoa päähäni malttia, etten yritä tällä kertaa kiivetä pylly edellä puuhun, kuten Uljaksen ollessa pentu joissain asioissa yritin tehdä. Jokainen on yksilö ja vasta tehdessä huomaa miten asiat etenee, mutta perusajatukset lienee pennun kuin pennun kanssa samat.

Reinon kanssa haluan alusta saakka tukea itsenäisyyttä ja tarjoamista. Agilityn näkökulmasta siis itsenäistä etenimistä ja estehakuisuutta. Miulle on ihan sama palkkaantuuko koira paremmin nemeilla vai lelulla, se riippuu ihan yksilöstä. En mene täysin allekirjoittamaan sitä, että leikki innostaa ja ruoka rauhoittaa. Esim. Uljas on tyyppi, jolla ruoka EI rauhoita vaan oikein käytettynä nostaa virettä ja vire pysyy "työmoodissa" pidempään. Leikkiminen on joo hyvä myös Uulla, mutta sen voima ei kanssa niin pitkään kuin toivoisi. Siispä pennun kanssa en elä niin, että "pakotan" sen palkkautumaan vain lelulla. Asiasta saa olla erimieltä ;) Mutta näin vuosia spanielien sielunelämää tarkkailleena uskallan väittää näin. ;)

Ilokseni voinkin todeta, että leikkimisharjoitukset ovat saaneet aikaan sen, että Reino leikkii todella mielellään (joskin edelleen olen varovainen liian repimisen kanssa koska hampaat vaihtuu) ja Reino leikkii missä ynpäristössä vain. :) Nameillakin (ihan oma kuivaruoka riittää) tehdään hommia mielellään. Näyttelyhihnassa on joku taika, joka passivoi tuon pentueläjän ihan täysin. Kokeilin lihapullaa ja ei, ei auttanut. Mutta lelun kanssa on päästy jo paremiin näyttelyhihnatreeneihin! Mutta kokeilut jatkuu ja kyllä tuosta vielä esiintyjä tehdään.

Agilityä silmällä pitäen on tehty jo paljon erilaisia juttuja. :) Tässäpä tämänhetkinen listaus mitä on tehty:

- Naksuttimeen ehdollistaminen

- Koskestusalusta

- Käteen tulo / käden seuraaminen

- Leikkiminen (eri leluilla), myös kuolleelle lelulle meno innolla

- Alustalle / lelulle lähettäminen

- Paikallaolo

- Ohjauksiin tulo (persjättö)

- Hypyn tarjoaminen (rima maassa)

- Putki (lyhyt, suora) 

- Vartalonhallinta (takapään hahmottaminen)

Aika paljon jo kaikkea. Ja suurinta osaa edellämainituista on treenattu myös kodin (jo kotipihan) ulkopuolella. Äkkiseltään kuulostaa siltä, että pentuparka vaan treenaa ja treenaa, mutta harjoitukset on todella lyhyitä eikä kaikkea tehdä päivittäin. Tärkeintä on, että pentu saa elää mukavaa pennunelämää. <3 Leikki on lapsen työ ja kaiken on oltava parasta ikinä. :)

Myös Prinssi Uljas on palannut back to basics ja on ollut tauolla varsinaisesta ratatreenistä ja keskittynyt vain tekemään lyhyitä 3-4 esteen pätkiä korkealla vireellä. Palkkana on toiminut kissanruokapurkit, koska en ole halunnut palkata kädestä lainkaan näillä lyhyillä pätkillä. 

Lisäksi U on tehnyt myös hypyn sekä putken tarjoamista naksuttimen kera.

Elokuun alkuun on suunniteltu ratatreenit ja oman seuran kisatkin olisi, mutta olen vielä kisaamisen suhteen kahden vaiheilla. Suurin este ilmoittautumiselle on kuitenkin sää: jos on lämmintä en näe oikein järkeä ilmoittaa koiraa, koska iltapäivisin on kuuminta ja U ei vaan toimi jos on kuuma. 

Tavoite on tällä hetkellä käydä hallilla treenaamassa pari kertaa viikossa. Näihin kertoihin lasken mukaan myös esim. näyttelyharjoitukset jonne olisi tarkoitus mennä ihmettelemään koiraseurassa toimimista. Treenit on hyvin lyhyitä, ja kentältä lähdetään pois vireen ollessa vielä korkea. Tämä siis molemmilla pojilla! Voisi sanoa, että sääntö numero YKSI! 

On mielenkiintoista treenata kahden täysin erityyppisen oppijan kanssa. :) On opeteltava muokkaamaan omaa moodia kunkin koiran tarpeen mukaiseksi. Tässä oppii kaikki, koirat sekä niiden ihminen. Siks just tää on ihan parasta. :)

Uusia näkökulmia

Eilen kirmailtiin Tiia Vitikaisen (Koirakoulu Ace) koulutuksessa. Ollaan oltu Tiian opissa ennenkin joskus pari vuotta sitten ja muistan kuinka solmussa olin ohjausten kanssa silloin. Ja niin olin nytkin...

Tiian suunnittelema rata oli mentävä, ei turhaa piperrystä vaan joitakin tarkkuutta vaativia juttuja ja täysillä vedättelyä. Ja putkijarrut x3! Rataan tutustuessa ei jutut tuntunutkaan niin pahoilta, todellisuus meni ja yllätti ja olin ihan täysin epämukavuusalueella. Huh! Eka kierrokselle ei videointi ehtinyt ja toiselle kierrokselle en edes halunnut (kiitos kuitenkin Anni!), koska olin niin ahdistunut meidän (tai ennemminkin omasta tekemisestä) tekemisestä ennen toista kierrosta. 

Tahdon nyt jotenkin paneutua tähän koulutukseen normaaliakin syvemmin, sillä oma pääkoppa kävi niin kierroksilla tämän jälkeen. Niin moni juttu meidän tekemisissä ehdotettiin muutettavaksi, joten en vaan voi täysin purematta tätä niellä.

Radalla oli kolme eri kohtaa, jotka tuotti miulle suuria vaikeuksia.

Seitsemän ekaa meni ongelmitta, putkijarru nimellä kutsuen toimi, pyörittämällä vitonen ja sit ei ollu ku antaa vaan mennä. Kasilla alkoi ongelmat. Kaikki ohjaukset, jossa ns. olen aluksi selkä menosuuntaan ja vaihdan menossa ohjaussuunnan saa miut ihan sekaisin ja olemaan täysin hukassa ohjaamisen kanssa! Aiemmin tämän olen ratkaissut sillä, että moisia ohjauksia en vain tee. Paitsi eilen... Ja olin lukossa ja vihainen itselleni kun oli niin vaikeeta. Koira toimi, ohjaaja ei!

 Toiseksi ongelmaksi tuli pakkovalssi-valssi numerolle 14. Ensimmäisellä kerralla tein saksalaisen, koska se nyt vaan on meidän juttu. Tiian mukaan koiran hyppylinja oli kauniimpi pakkovalssi-valssilla KUN saatiin se toimimaan. Itsestä se tuntui vaan niin älyttömän kömpelöltä ja vaikeelta. Tiia haastoikin kokeilemaan ko. ohjausta aina, kun radalla on kohta mihin tekisi saksalaisen. Joutuu ehkä kokeilemaan, ihan vaan siksi että se on miulle niin helkutin vaikeeta!

Kolmas ongelma oli este 23, jolle sylivekki sokkari. Sylivekki on taas niitä ohjauksia, joita en käytä, johtuen ihan siitä, että minuu on kannustettu valikoimaan ohjaukset joissa itse liikun koko ajan. Olen siis karsinut lähes kaikki tälläiset paikoilleen pysähtyvät ohjauksen kokonaan meidän tekemisestä pois. Isoin ongelma tässä(kin) oli se, että U:n estefokus on niin huono, että siksi se pysähtyy kun mie pysähdyn.... Ja tästä päästäänkin siihen eniten miun mieltä myllertävään asiaan...

Olen siis jo pitkään treenannut niin, että palkka on miulla kädessä ja olen saanut siitä positiivista palautetta kouluttajilta, koska Uun vire pysyy silloin paremmin yllä. Joskin on kädessä sitten kiinni enemmän, mutta tekee kuitenkin hienoja pätkiä ja pääsen palkkaamaan HETI kun niin tarvitsee tehdä. Olipa palkka sitten nami tai lelu. Nyt tuli siihen kielto ja estefocus ensin kuntoon! Ymmärrän tämän  täysin, mutta kyllähän se laittaa korvienvälin raksuttamaan, kun pitkään oot tehnyt töitä tavalla joka on muiden mielestä ollut ok ja nyt se sit ei olekkaan ollenkaan ok. 

Kotiläksy nro. 1 on estefokuksen parantaminen ja palkka radalla joltain muulta kuin miulta. Palkka siis joko ennalta sovittuun paikkaan tai joku muu palkkaa kun sanon vihjesanan esim. "jes".

Keskusteltiin myös Uun vireestä. Sillä kun on radalla pätkiä joissa se ahdistuu ja hidastuu ja pätkiä joissa se menee todella hyvällä vauhdilla ja asenteella (ja hyvällä estefokuksella). Tiian näkemys oli, että U kokee hyppäämisen (esim. hyppy 23) vaikeaksi ja paineistuu siitä ja vire laskee. "Helpoilla" hypyillä tätä ongelmaa ei ole ja silloin vauhtikin on sen mukainen. Kotiläksyksi tuli, että rataan tutustuessa valitaan ne ns. vaikeat hypyt ja niiden rimat lasketaan ihan matalaksi ja kokeillaan muuttuuko tekemisen tahti. Jos vauhti pysyy matalilla rimoilla, vaikka hyppy on ns. vaikea voi olettaa ongelman olevan hyppytekniikassa. Tekniikkaongelman ei tarvitse olla iso, pienikin voimanpuute voi olla ongelma ja voimaahan pystyy aina kehittämään.

Oma olo helpottui nyt hieman, kun sai eilistä kirjoitettua auki. Piiska viuhui koko kotimatkan hallilta kotipihaan kun soimasin itseäni siitä, miten oon tyyliin kaiken tehny aina väärin. :D Osataan me kuitenkin paljon juttuja ja radalla oli eilenkin monta hyvää ja nopeaa kohtaa. Esim. ne putkijarrut jotka toimi superhyvin!

Nyt miulla on perjantaihin saakka aikaa koota omat ajatukset ja tehdä suunnitelma miten lähdetään ongelmia työstämään eteenpäin. Mie ihan oikeesti tartten uuden harrastuskaverin kasvamaan Uun rinnalle, että saan opettaa asioita alusta asti paremmin. :D

Tänään U pääsee fyssarin käsittelyyn. Viikko sitten löytyi kunnon jumit ja niiden purkua jatketaan tänään. :) Ja illalla mennään kuvattavaksi koko sakki, sillä meidän ihmispentu täyttää parin päivän päästä kokonaisen vuoden.<3 

Ryhtiliike

Tötteröt

Pääsiäiseen ei ole pitkä aika ja meidän treenit on viime viikkoina ollut todella vähäisiä. Esim. ryhmätreenit jäi useammalta viikolta käymättä kiitos miun töiden. Tällä viikolla onneksi pääsin keskiviikkona treenaamaan. Oma olo oli vaan tosi väsynyt ja treenikamulle nauroinkin, että saatan nukahtaa istualleni vuoroa odotellessa.

Tosikot <3

Treenit meni kohtalaisesti. Vauhtia ei ollut kunnolla, ei miulla eikä koiralla. Takaakiertoihin U lähti kivasti ja vain pari kertaa karkasi ihmisten luo. Ja useamman kerran suoritti rataa ihmisten nenien edessä ja keskittyi tekemiseen. :) Kepeille onnistui pakkovalssi hyvin, saatiin siihen hyvä vinkki "vierailevalta" treenikaverilta. :) Tiukassa käännöksessä Uun vauhti pysähtyy ja kepit on hitaat. 

Kontaktit on iso ongelma. A meni ok, kunhan olin pysäyttämässä vauhtia. Puomilla U loikkasi useamman kerran ylösmenon yli ja alasmenotkin oli niin ja näin. Aaaargh! Siispä kontaktit tehotreeniin taas. Palkkasin huolella onnistuneet suoritukset. Onneksi kaverit sanoivat, että myös ylösmenot U jätti astumatta!! 

Alkuviikosta ehdin käydä vapaavuorolla. Itseasiassa tehtiin jo silloin samaa rataa kuin keskiviikkona, mutta keskiviikkona oli numeroita pyöräytelty esteiden toiselle puolelle, ja niistä takaakierroista sai hyvin haastetta. maanantain treeni oli rallattelua ilman mitään vaativia ohjauskuvioita. Tiistaina näkyi myös väsyminen Aalla ja alasmenon yliloikkaus (näkyy videolla). Huoooh...

Tänään kävin aamupäivästä taas hallilla. Virittelin sinne keinun ja kepit. Keinulle hain vauhtia, mutta huolellista (juoksu)kontaktin suoritusta. Ensimmäiset neljä toistoa meni hyvin, sitten alkoi alasmenon yli loikkiminen.  Korostetusti hidastin sen alastuloille ja palkkasin kunnolla. Eipä ole keinulla ennen tätä ongelmaa ilmennyt. 

Kepeille vedättelin eri kulmista, rinnalla juosten, taaemmas jättäytyen ja sivulle irroten. Meinasi viimeinen väli jäädä suorittamatta. Tosi hyviä keppisuorituksia tuli ja vauhtia oli kivasti. :) Toistoja saattoi tulla (taas kerran) vähän liikaa.

Väsynyt U ;)

Manu halus pussailla <3

Manu oli mukana sekä maanantaina, että tänään. Manu sai rallatella putkia sekä vähän keppejä. Tänään Manu sai tehdä tokoa ja esittikin hyvää seuraamista ja oli kuulolla käännöksissä molempiin suuntiin. :) Se on taas natustellut itseään enemmän. :( Juoksuttelin sitä myös näyttelyhihnassa ja peilistä yritin vilkuilla sen ravia. Taka-askel on huono (ollut oikeastaan aina), mutta asenne täys 10! Aseteltuna pystyin seisottamaan sitä kohtalaisesti, mutta vapaana seisottaessa se jättää takaset todella korostetusti mahan alle. :(

Sunnuntaina olisi taas Uulla näyttely. Polvijärvellä ryhmis ja tuomarina Paavo Mattila. Saas nähdä minkälainen tuomio Paavolta tulee. Odotukset ei oo korkeella. :D

Onnistuneita treenejä ja uusia tuotteita kokeiluun

Reilun viikon takainen valmennus nosti treeni-intoa uusiin sfääreihin. Viime viikolla viikkotreeneissä mentiin samaa rataa. Ensimmäinen suoritus oli muuten puhdas, mutta ohjaaja kämmäsi HELPON ohjauksen TOISEKSI VIIMEISELLE esteelle. :D Voi aaaargh. Oma keskittyminen petti täysin. Loppu aika treeneistä hiottiin puomia sekä viskileikkausta radan loppuosaan valssin tilalle. Ei meille toimivin tekniikka, mutta onnistuihan se. :)

Tällä viikolla vapaapäivän kunniaksi käytiin rallattelemassa vapaavuorolla. U treenasi kontakteja ja saatiin oikein mallikkaita juoksu suorituksia aikaiseksi niin puomille kuin Aallekkin. Harrin koulutuksen innoittamana olen naksutellut targettia Uulle kotona. Nyt toin targetin hallille ja sen avulla palkkasin juoksupuomia. Toimi! 

Targetin avulla treenattiin myös Harrin koulutuksessa vaikeaksi ilmennyttä keppikulmaa ja itsenäistä keppien suorittamista. Ja hyvin toimi tässäkin harjoituksessa targetti! Voi vitsit miten olinkaan iloinen! Aivan mahtavaa!

Treenin loppuun tein vielä kokonaisia keppejä erilaisilla lähetyksillä: kilpajuoksulla kepeille, ohjaten sivusta, jääden taakse ja hyppien ja pomppien vieressä. Jussi oli palkkaamassa keppien päässä ja kaikki aloituksen onnistui upeasti ja U pujotteli loppuun saakka mukavalla, tasaisella tempolla. :)

Ulkoilija Urpot <3

Ilmat ovat täällä päin Suomea olleet lauhoja. Ulkoiltu ollaan metsässä, pellolla ja jäällä. Mukana usein pallo tai frisbee. Pieniä seuraamispätkiä ollaan myös otettu lenkkeilyn lomassa. Ja tänään piilotetun pallon etsimistä rantakivikosta. Kyllä U on liekeissä kun pääsee etsimään leluja! Harmi vaan, että palautus on suorastaan ala-arvoista. Siihen onkin nyt sitten tulevaisuudessa panostettava.

Sohvin Valinta on meidän suosikki liike. Tänään huomasin Facebookissa aloe vera tarjouksen ja siihen liittyvän palautus-/mineraalijuoma tarjouksen. Shoppailemaan mars, ja mukaan tarttui Aloe Vera juomaa, Fitdogin palautusjuomaa sekä erilaisia lihoja (lammas, hevonen, poro, poron sisäelin seos) ruokavaliota täydentämään. Reipas shoppailija U oli mukana treenimielessä harjoittelemassa julkisilla paikoilla käyttäytymistä. ;)

Tuota Aloe Vera geliä voi nautiskella myös ohjaaja :)

Sohvin Valinnan 1-vuotis synttärit lähestyy! Ja siellä ollaan mekin Uljaksen kanssa. :) Tulkaas moikkaamaan! :) Ja seurailtaa mainostusta lehdessä ja Facebookissa. :)

Harri Kataisen agilitykoulutus 9.2.2014

Harri Katainen tuli kouluttamaan agilityä PoKS:lle tänään. Olin ilmoittanut koulutukseen Uun, kun sattui töistäkin olemaan sopivasti vapaata. :)

Rata näytti tältä:

Mietin jo tuota piirrustusta katsoessa, että me ei tulla selviämään muutamaa estettä pidemmälle. :D Hallilla tuo ei sitten näyttänytkään ihan niin pahalta kuin paperilla. ;) Tehtiin siis agirataa ja ehdottomasti pahimmiksi kohdiksi ajattelin esteet 8, 9, 23, 24, 25. Radan viimeinen este oli putki nro. 27.

Harrin opetustyyli oli mainio. Saatiin todella hyviä vinkkejä Uun ihmisrakkauden hillitsemiseen. :) Treeniä tarvitaan, mutta toivon nyt löytyneen oikean keinon.
Ajatuksena oli tehdä kolme "sessiota": ensimmäisellä kerralla radan suorittaminen omien näkemysten mukaan, toinen kerta paranneltuna Harrin ohjeilla ja kolmas kerta kisamaisesti ja virheestä paluu alkuun ja yrityksiä kunnes rata menee puhtaasti/koira väsyy/ohjaaja tilttaa. 

Ensimmäisen kierroksen kompastus oli kepit. Ohjasin ne huonosti. Harri yllytti kokeilemaan, jos U suorittaisi ne itsenäisesti. No eihän se onnistunut, mutta saatiin hyvät vinkit, kuinka saadaan treenattua niitä itsenäisiksi.

Viimeisillä esteillä U karkaili Harrin luo ja päädyttiin vähän treenailemaan palkan jättämistä. Namit toimii Uulla parhaiten, kuolleesta lelusta se ei syty.

Kuten arvelinkin, U ei ollut terävimmillään toisella kierroksella. Lähdöt oli laiskoja, nenä vei nuorta miestä. Päätettiin tehdä lentäviä lähtöjä ja niillä saatiinkin terävyyttä paremmaksi. 

Hienoa miun mielestä oli se, että Harri ei puuttunut miun ohjaamiseen mitenkään ja miun valitsemat ohjauskuviot oli toimivat ja mahdollisimman nopeat. =) 

Kolmas kierros, tavoitteena puhdas rata. Kolmas kerta toden sanoi ja me saatiin suoritettua rata PUHTAASTI! Kepit puhtaasti JES, Uun ollessa puomilla mietin, että nyt ei kyllä sössitä tätä. :D Jalat oli hapoilla ja tuntui että happi ei riitä, mutta tsempattiin loppuun saakka. Voi sitä riemun määrää, kun U tuli viimeisestä putkesta ulos! :D :D Meikäläinen tuuletti kuin isommissakin kisoissa. xD Asenne kohdallaan, totesi koutsi. :) Me tarvitaan kisanomaista treeniä, että voidaan kehittyä. =)

Aikaa en tiedä, enkä välitä. Puomi oli hieman hidas, mutta VIRHEETÖN! Yhtään ainutta törkeää kontaktivirhettä ei koko treenissä tullut. :) Kepit oli laiskahkot. Käännökset toimi hyvin, ja itsellä oli tunne että niissäkin oli vauhtia mukavasti. 

Nyt on jaloissa nukkumassa väsynyt spanieelos. <3 On se vaan huipputyyppi. <3 Samaan aikaan Manu oli päässyt yksin metsälenkille, mutta oli sitten sooloillut ja osoitellut keskisormea minkä kerkesi :D Taisi herra hieman osoittaa mieltään, kun ei miun ja Uun mukaan päässyt. ;)