maanantai 11. syyskuuta 2017

Treenipäiväkirja

Aloitin kesällä pitämään treenipäiväkirjaa. Ihan vain siksi, että vapaavuoro-oikeuden myötä oli mahdollisuus kunnolla palata perustreenien äärelle. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty eikös? Ja kun monta treenattavaa/vahvistettavaa asiaa on, ei niitä voi samalla kerralla tehdä kaikkia. 

Oma päiväkirjani on vain ja ainoastaan agilitya varten. Ihan kaiken treenaamisen analysointiin ei aika eikä hermo riitä. ;) Jo pelkän agilityn suunnittelu vaatii aikaa, ja myös ne muuttuvat asiat (kuten ihmistaapero) täytyy edes jollain tasolla pyrkiä ottamaan huomioon. 
Päikkyni on "vain" vihko, joka täyttyy hiljalleen miun omilla harakanvarpailla. Aikaa ei hienoon bujoiluun yksinkertaisesti ole, vaikka se niin kivaa olisikin. Tämän muutaman kuukauden perusteella olen kyllä tietyiltä osin saanut omia treeniajatuksia pysymään paremmin kasassa ja tehdyt treenit on tullut analysoitua tarkemmin mitä ilman päiväkirjaa.
Vihko oli myös siksi parempi ratkaisu kuin tämä blogi, sillä koneella vietettävä aika on rajallista miun muistista puhumattakaan. Perinteiseen vihkoon saa ajatukset ja suunnitelmat kerättyä nopeammin.

Oman päiväkirjani perusrunko on suunnilleen tälläinen:
  • Jokaiselle kuukaudelle suunnitelma: 
    • Ohjatut treenit: milloin?
    • Valmennukset (jos sellaisia on)
    •  Kisat (jos on)
    • Jotkut tietyt asiat, joita olisi hyvä treenata/vahvistaa esim. lähdöt, kontaktit. Pennun kohdalla myös esim. paikallaolo, rauhoittuminen, sivulle/jalkojen väliin tulo
    • Lihashuolto: hieronta, fyssari, kotijumppa
  • Jokaisen agitreenin kirjaaminen ylös
    • Mitä tehtiin
    • Missä onnistuttiin
    • Missä olisi parannettavaa
    • Muita huomioita
  • Kisojen analysointi
    • Kuka tuomari
    • Miten meni? Tulos?
    • Mitä parannettavaa
    • Kolme onnistunutta asiaa / rata
Jos oisin oikein pro, kirjaisin myös etukäteen treenisuunnitelman tarkemmin, mutta toistaiseksi omatoimitreeneihin lähtö menee sen mukaan onko muita menoja ja idea treenaamaan lähdöstä tulee aika nopeastikkin, teen suunnitelman vain omaan päähäni.

Yritän nyt myös hieman parantaa tapojani videointien kanssa. Sain synttärilahjaksi kolmijalan puhelimelle sekä uuden muistikortin, joten välineistö on mukavassa jamassa kuvaamisia varten. :) Tässä viime viikon räpellyksiä. :)


  Voin suositella päiväkirjaa, muodossa tai toisessa, kaikille jotka treenaa tavoitteellisesti. Olipa laji mikä hyvänsä, koostuu se niin monesta eri osa-alueesta ja palasesta että treenisuunnittelu auttaa etenemään asioissa vähän järkevämmin. Ei myöskään pidä unohtaa oman toiminnan analysointia. Psyykkisen valmennuksen myötä varsinkin olen pyrkinyt panostamaan myös oman itseni ja fiiliksien arviointiin. AINA löytyy hyviä asioita omasta tekemisestä ja niitä kannattaa kirjata ylös! Niiden voimalla jaksaa ne vähän nihkeämmätkin treenikaudet ja kun tuntuu ettei mikään oikein onnistu. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti