Hiljaista mutta ei hiljaista

Oooohops, kun on taas edellisesti kirjoituksesta aikaa vierähtänyt. Paljon on tapahtunut, mutta toisaalta ei kuitenkaan mitään. Ajatuksia on ollut paljonkin mistä kirjoittaa, mutta en vain ole saanut muotoiltua kaikkia ajatuksia tämmöiseen kirjalliseen muotoon. Sillä ei tää alkukesä ihan iiseimmästä päästä oo ollu...

Aikalailla koko kevään olen tuskaillut Rein kanssa ja mikään treenihomma ei ole oikein tuntunut etenevän. Arkuutta? Itsäpäisyyttä? Johtajuusongelmaa? Ihan vaan teini-ikä? Puomiprojekti on ollut hiiiidas, koska epävarmuutta ja loikkimista alasmenolla, seinään päin hypyt ihan kamalia ja lähtöön asettuminen on ollut vaikeaa. Kaiken kruunasi poikien todella railakas yhteenotto muutamia päiviä ennen Polvijärven näyttelyä. :( Veri lensi ja tietenkin se oli Rei, joka otti enemmän osumaa. Siihen sitten vielä kaupanpäälle lähimetsästä saatu anturahaava. :( Kerrassaan mahtavaa!

Eläintohtori Kivuton hoiti Uun jälleen kuntoon <3

Pojat ottaa pätkäytti yhteen toistamiseenkin. Selvittiin onneksi pienemmillä vaurioilla. Henkiset vauriot varsinkin miulla oli sitten isommat. Suurimmaksi syyksi siksi etten oikeasti tiennyt MIKSI tässä näin kävi. Ja taas kaupanpäälle terveyshuolia Uun hotspotin merkeissä. :(

Kolmas yhteenotto oli liiankin lähellä. Onneksi ystäväni oli paikalla ja saatiin tapahtuma estettyä, mutta varsinkin Rein käytös jäi silloin mieltä painamaan. Ja päätin keventää omaa stressitaakkaani ja ottaa yhteyttä Jouni Jääskeläiseen (Tasapainoinen Koira ).

Jouni kävi ja totesi, että Rei on kovin vallanhaluinen ja johtajuutta haastava koira. Uljas komentaa miun mukana ja siitä sitten yhteenotot yleensä lähtee. Kotiläksyksi johdettua kävelyä (eli sivulla seuraamista ilman vetämistä), hellyydenosoitukset vain ihmisen niin halutessa (ei siis enää huomion "kerjäämistä") ja tiukempi kuri esim. ulos mennessä, porteista kulkiessa ym. Ei siis periaatteessa mitään uutta.

Rei varsinkin laittoi tosissaan vastaan johdettua kävelyä treenatessa. Se ei millään meinannut luovuttaa. Tämän luovuttamisen jälkeen miulla onkin ollut erilainen koira kotona.

Luulen, että tulen kirjoittamaan ihan erillisen postauksen Jounin käynneistä ja niiden tuomista muutoksista meidän arkeen. 

Mitä uusi arki on tuonut tullessaan? Ei enää jatkuvasti iholla olevat koirat (tai lähinnä iholla olevan Rein), pitkiä hihnalenkkejä, pari kertaa ihan selälleen itse pyörähtäneen Rein (enkä edes komentanut kovasti!!) ja rennomman ilmapiirin. 

Tauon jälkeen tehtiin myös todella onnistuneet aksatreenit (kunhan olin ensin muutaman kerran palauttanut johdetun kävelyn oppien avulla Rein hallintaan) ja varsinkin esteille irtoamiset lämmitti miun sydäntä suuresti useiden epäonnistuneiden treenien jälkeen. 

Niin ja käytiinhän me viikko sitten esiintymässä Joensuun näyttelyssäkin! U jäi kotiin potemaan hotspottiaan ja Rei pääsi yksin mutsin kanssa kylille. Ja hienot tulokset saatiinkin! Lauantaina Paras uros 2 + varaserti ja sunnuntain VSP kera sertin! Tästäkin tulee vielä oma postauksensa (kunhan saan aikaiseksi). 

Serti #3

 

Treenikuulumisia

Postausta pitkästä aikaa. Ollut jotenkin todella vaikeaa avata blogia, sillä edellinen postaus koski pappakoiran poismenoa. :´( Ikävä on valtava, vaikka arki on nyt rennompaa. Aina sitä vaan vielä oottaa pappakoiran hymyä, kun tulee kotiin. 

Mutta treenirintamalla on ollut vilkasta, joskin Uljas vietti saikkua parin viikon ajan. Uljas arkoi syystä tai toisesta toista etustaan (ei ontunut, mutta ajoittain keventi askelta) ja sai myös ristiselkänsä todella jumiin. Luottofyssarilta löytyi apu <3 ja agilityn pariin on Uljaskin päässyt taas palaamaan. :)

Agin sijaan Uljas on tehnyt enemmän rallyyn liittyviä juttuja. Ja Uljas pääsi miun kanssa myös meidän molempien ensimmäiseen rallykoulutukseen pyhäinpäivän kunniaksi. Elli Kinnunen oli Haukkuvaaralta  kouluttamassa oman seurani harrastajia. Meidän oli pitänyt etukäteen lähettää pientä infoa itsestämme, joten 20 minuutin treeniaika saatiin hienosti räätälöityä juuri jokaisella yksilölliseksi. Olihan se hassua se odottelu, kun on niin tottunut agivalmennusten nopeaan tempoon. 20 minuuttia oli pitkä aika seurata muiden tekemistä, mutta omalla kohdalla tuo 20 min hujahti hurjan nopeasti.

Ja mitä valtaisia ahaa-elämyksiä koinkaan tuon koulutuksen aikana! En niinkään rallytokosta mutta ihan koiran kouluttamisesta. Listaan joitakin juttuja, jotka itselle "kolahtivat" kaikista eniten:

• Palkan linja. Jos haluan vahvistaa oikeaa seuraamispaikkaa / perusasentoa on mietittävä palkan linjaa mistä se menee koiran suuhun (olipa se lelu taikka nami).
• Palkkojen arvo. On tehtäviä joissa riittää pienemmän arvon palkka esim. kehu. Tälläinen voi olla joku superhelppo juttu jonka koira varmasti osaa. Hieman vaativammasta tehtävästä annetaan "arvokkaampi" palkka esim. lihapullaa / muuta maukkaampaa evästä. Ja sitten on superonnistuminen, josta saa esim. villin leikin suosikki lelun kanssa. 
• 100% keskittyminen KOIRAAN. Ei muihin ihmisiin, kyltteihin, rataan tms. Kun keskittyy koiraan, keskittyy myös koira sinuun ja työntekoon.
• Palkkavihje. Palkkavihje on vinkkisana koiralle, että kohta tulee palkkaa. Vähän niinkuin naksutin, mutta sanallisessa muodossa. Namilla ja lelulla voi olla eri vihjesanat. 
• Opeta koiralle, että kontaktin pitäminen kannattaa tilanteessa kuin tilanteessa. 

Varsinkin tuo palkan linja oli itselle se suurin AHAA-elämys. Ei oo aksassa sitä tarvinnut miettiä. :D Tämän myötä olen saanut molemmilla koirilla perusasennon sekä seuraamispaikan paremmaksi. Sama ajatus on pidettävä mielessä myös eteentuloja treenatessa.

Kommenttina meidän tekemisestä oli, että kyllä me ALO-luokat selvitään näinkin, mutta hommia tulee tehdä. Kontaktin pito on se tärkein. Kuten itsekkin sen tiesin, vaatii Uljas hirveästi tsemppausta ja tukea että ei lähde epävarmuuttaan haahuilemaan. Lyhyttä kontaktitreeniä aikaa hiljalleen pidentäen. Myös vasemmalla käännös lähti uudelleenopetteluun, että saadaan koiran takapäänkäyttö paremmaksi.Oikealla käännöksen vaatii vahvistamista, mutta ne sujuu paremmin. 

Reino on keskittynyt aksaan. Enimmäkseen suoraan juoksemista mutta mukaan on tullut myös käännösharjoittelua suoraan luukuttamisen lisäksi. Treenikertoja on kertynyt 2-3 / viikko. Tarkoituksella annan treenimäärän olla nyt vähän korkeampi ja joulun aikaan otetaan totaalinollaus aksasta. Se miten pitkä joulutauko on, en tiedä, sillä ensivuoden ryhmäpaikka-asiat on vielä auki.
Ollaan käyty kerran viikossa vapaavuorolla yksikseen tekemässä juttuja. Nämä treenit on yleensä käännöksiä tai palkalle suoraan juoksua, sillä ihmislapsi on mukana hämmentämässä näissä treeneissä. Reino tuurasi Uljasta Uun saikun ajan viikkotreeneissä. Lisäksi ollaan parina viikonloppuna käyty juoksemassa isolla kentällä. 

Teini-ikä alkaa nostamaan päätään ja aivot on aikalailla narikassa. Reino väläyttelee hienoa työnskentelyä, kunhan vaan saa pidettyä päänsä kasassa ja keskityttyä töihin. Haahuilu on lisääntynyt, joten keskittymis ja malttitreenit on mukana kuvioissa. Noihin malttitreeneihinkin saatiin hyviä oppeja rallyvalmennuksessa. :) 

Kotosalla jätkät saavat tehdä pientä jumppaa n. pari kertaa viikossa. Helppoja temppuja kuten mm. peruuttamista, asennonvaihtoja, jalkojen välistä pujottelua. Lisäksi dobopallon kanssa jumppaa ja/tai tasapainotyynyjen kanssa syvien lihasten jumppaa. :) 

Ihan kiireisenä on arki pysynyt siis . :D

 

Rallytoko

Olen jo jonkin aikaa haaveillut uuden lajin aloittamisesta. Varsinkin, kun U on jo kuusi, halusin pohtia lajia mitä treenata kun aksasta on aika jäädä pois (ei kuitenkaan vielä). Tokoahan ollaan kotioloissa tehty ja jossain vaiheessa pohdin, josko ihan kokeisiin saakka olisi päästy, mutta se jäi vain ajatuksen asteelle. Kesän aikana heräili ajatus rallytokosta. Rennommalla asenteella tehtävää puuhaa, ei samanlaista pilkun viilausta kuten toko. 

Kiitos ihana paparazzi Sanna tästä kuvasta <3

Silmäilin kursseja ja niiden ajat eivät oikein istuneet meidän tämänhetkiseen elämään. Harmittelin kavereillekkin, että oispa kiva aloittaa mutta apua siihen tarvittais eikä nuo tarjolla olevat kurssit just nyt onnistu. Olin jo hautaamassa koko ajatusta myöhemmäksi, kunnes tarjoutui mahdollisuus päästä tuttujen kouluttajien kanssa tutustumaan lajiin. :) 

Viime sunnuntaina oltiin sitten uuden lajin parissa. Käytiin pikaisesti läpi ALO-luokan kylttejä (ei kaikkia) ja lajin perussääntöjä. Päästiin myös kahdelle radalle testaamaan. Varsinkin ALO-luokan asiat on Uulle periaatteessa helppoja. Siellä ei tule mitään sellaista tehtävää, mitä U ei osaisi. Kaikki säätö menee siihen, kun ohjaaja miettii kumpi olikaan vasen ja kumpi oikea ja pitikös tässä kohtaa koiran istua vai ei. :D Ja olla törmäämättä kylttiin! 

Ja kipinähän syttyi! Niin paljon, että suunnittelen ensimmäisiin kisoihin osallistumista. Joo-o! Oli kivaa nähdä U tekemässä hommia iloisena häntä heiluen. <3 Ja kun saan (ja pitää) kannustaa ja kehua koiraa koko ajan. 

On aika työstää taas ohjaajan korvienväliä. Unohtaa se tiukka ja totinen tekeminen ja heittäytyä rennon letkeään, mukavaan yhdessä tekemiseen, jossa koiraa saa auttaa paljon niin käsimerkeillä kuin suullisilla kehuillakin. Miten vaikeaa tuokin on, kun keskittyy vaan tehtäviin?! 

Ja entäs kun ohjaaja on vannoutunut suorittaja, jonka täytyy onnistua just eikä melkein?! Ja herkkä koira, joka ei varmasti toimi jos ohjaaja on kireä kuin viulunkieli. 

Innostus on niin kova, että ilmoittauduin jo rallyn koulutuspäivään. Nyt vaan toivon, että mahdutaan mukaan. :) Ja ajatus on kohti joulukuuta ja kisoja. Nyt se on sanottu ääneen, joten sinne siis! :) 

 

Treeniä koirille ja ohjaajalle

Syksy on tullut ja se monesti tuo mukanaan enemmän juttuja harrastusrintamalla. Niin on nytkin ja oon ihan älyttömän innoissaan siitä. Kaikki kiva ei oo ees vielä alkanut. :) 

EloKarelian jälkeen ollaan keskitytty aksaan. Viikkotreenit pyörähtivät käyntiin pari viikkoa sitten ja sitäkin kautta tulee rotia tekemiseen. Ja ennen kaikkea palkkausapua ja heikkouksien vahvistamista. Ilo on ollut huomata ettei meidän omatoimitreenaaminen ihan turhaa ole ollut. :) 

Uljas on treeneissä keskittynyt lähinnä irtoamiseen ja itsenäisyyteen. Ruokakipon voima on kiistaton ja hiljalleen on päästy vähän pidempiä pätkiä tekemään palkan pysyessä mielessä. Leijeröinti treeneissä varsinkin näkyi, että on kannattanut panostaa tuohon itsenäisyyteen. Tekee hyvää tälle miun kesän alussa lyttääntyneelle agilityitsetunnolle. :) Osaan ehkä kuitenkin tehdä edes jotain oikein. 

Reino on myös treenannut eteenpäin juoksemista (videot). Käteen/ohjauksiin tulo on vaikeaa varsinkin kun vauhti kasvaa, joten niitäkin ollaan treenattu (alin video). Myös kääntymisen alkeet on aloitettu ja alku on varsin lupaava.
Paljon käytän aikaa edelleen leikkimiseen, sillä ote leluun on vielä huono mutta sekin parantumassa koko ajan. Moottoria tuosta pennusta löytyy roimasti enemmän mitä Uljaksesta ikinä. Tykkään! :)

Treenitahti on ollut yksi tai jopa kaksi omatoimitreeniä ja perjantaiset ohjatut. Pyrin pitämään kiinni siitä, että vähintään kerran viikossa käydään omatoimitreenaamassa. Treenit on lyhyet ja suunnittelen etukäteen mitä ko. kerralla treenaan. Tällä tyylillä mennään tää vuos loppuun. Ens vuonna odottaakin uudet kujeet, sillä miun on määrä palailla töihin tuolloin.. Iik! En ehkä tahdo :D

Syyskuu pitää sisällään myös parit agikisat Uljakselle. Viime kisojen pettymyksen jälkeen päätin ottaa uuden katselukannan kisaongelmaan. Viime lauantaina oli psyykkisen valmennuksen ensimmäinen kerta ja sainkin muutamat työkalut joita lähden testaamaan. Mielenkiinnolla odotan onko jo ensimmäiselllä kerralla näkyvää muutosta havaittavissa.

Ettei elämä olisi pelkkää aksaa ollaan Reinon kanssa lähdössä pentunäyttelyyn syyskuun puolivälissä. Ehkä se on enemmän sellainen "lapsivapaa äidille" -reissu, mutta pääsen samalla reissulla näkemään myös Reinon siskoa ja kasvattajaa toki. :) Näyttelyravia ollaankin treenattu ja varsin mukavalta nuorimies tällä hetkellä näyttää. :) 

Eikä tässä vielä kaikki. :D Ohjaajakin on ottanut itseään niskasta kiinni ja hankkiutunut sporttistartti valmennukseen. Eli fysiikkatreenejä monipuolisesti kaksi kertaa viikossa. On niin miun juttu päästä treenaamaan omaa kuntoa ja vielä agilitya silmällä pitäen. Ajallisesti tuo sujahtaa tähän taaperoarkeen kivasti ja treenit eivät vie kamalasti aikaa. Suosittelen!
 

Niin ja alkaahan omalla seuralla myös ohjaajien fysiikkatreenit joissa itse häärin piiskurin roolissa. :) Niin kivaa! Mahtavuutta saada ns. omaa elämää takaisin ja tehdä niitä juttuja mistä tykkää. <3

Perusasioiden äärellä

Jo pitkään ennen pennun tuloa, on miulla ollu mielessä miten lähden rakentamaan yhteistä harrastustulevaisuutta uuden tyypin kanssa. Olen yrittänyt takoa päähäni malttia, etten yritä tällä kertaa kiivetä pylly edellä puuhun, kuten Uljaksen ollessa pentu joissain asioissa yritin tehdä. Jokainen on yksilö ja vasta tehdessä huomaa miten asiat etenee, mutta perusajatukset lienee pennun kuin pennun kanssa samat.

Reinon kanssa haluan alusta saakka tukea itsenäisyyttä ja tarjoamista. Agilityn näkökulmasta siis itsenäistä etenimistä ja estehakuisuutta. Miulle on ihan sama palkkaantuuko koira paremmin nemeilla vai lelulla, se riippuu ihan yksilöstä. En mene täysin allekirjoittamaan sitä, että leikki innostaa ja ruoka rauhoittaa. Esim. Uljas on tyyppi, jolla ruoka EI rauhoita vaan oikein käytettynä nostaa virettä ja vire pysyy "työmoodissa" pidempään. Leikkiminen on joo hyvä myös Uulla, mutta sen voima ei kanssa niin pitkään kuin toivoisi. Siispä pennun kanssa en elä niin, että "pakotan" sen palkkautumaan vain lelulla. Asiasta saa olla erimieltä ;) Mutta näin vuosia spanielien sielunelämää tarkkailleena uskallan väittää näin. ;)

Ilokseni voinkin todeta, että leikkimisharjoitukset ovat saaneet aikaan sen, että Reino leikkii todella mielellään (joskin edelleen olen varovainen liian repimisen kanssa koska hampaat vaihtuu) ja Reino leikkii missä ynpäristössä vain. :) Nameillakin (ihan oma kuivaruoka riittää) tehdään hommia mielellään. Näyttelyhihnassa on joku taika, joka passivoi tuon pentueläjän ihan täysin. Kokeilin lihapullaa ja ei, ei auttanut. Mutta lelun kanssa on päästy jo paremiin näyttelyhihnatreeneihin! Mutta kokeilut jatkuu ja kyllä tuosta vielä esiintyjä tehdään.

Agilityä silmällä pitäen on tehty jo paljon erilaisia juttuja. :) Tässäpä tämänhetkinen listaus mitä on tehty:

- Naksuttimeen ehdollistaminen

- Koskestusalusta

- Käteen tulo / käden seuraaminen

- Leikkiminen (eri leluilla), myös kuolleelle lelulle meno innolla

- Alustalle / lelulle lähettäminen

- Paikallaolo

- Ohjauksiin tulo (persjättö)

- Hypyn tarjoaminen (rima maassa)

- Putki (lyhyt, suora) 

- Vartalonhallinta (takapään hahmottaminen)

Aika paljon jo kaikkea. Ja suurinta osaa edellämainituista on treenattu myös kodin (jo kotipihan) ulkopuolella. Äkkiseltään kuulostaa siltä, että pentuparka vaan treenaa ja treenaa, mutta harjoitukset on todella lyhyitä eikä kaikkea tehdä päivittäin. Tärkeintä on, että pentu saa elää mukavaa pennunelämää. <3 Leikki on lapsen työ ja kaiken on oltava parasta ikinä. :)

Myös Prinssi Uljas on palannut back to basics ja on ollut tauolla varsinaisesta ratatreenistä ja keskittynyt vain tekemään lyhyitä 3-4 esteen pätkiä korkealla vireellä. Palkkana on toiminut kissanruokapurkit, koska en ole halunnut palkata kädestä lainkaan näillä lyhyillä pätkillä. 

Lisäksi U on tehnyt myös hypyn sekä putken tarjoamista naksuttimen kera.

Elokuun alkuun on suunniteltu ratatreenit ja oman seuran kisatkin olisi, mutta olen vielä kisaamisen suhteen kahden vaiheilla. Suurin este ilmoittautumiselle on kuitenkin sää: jos on lämmintä en näe oikein järkeä ilmoittaa koiraa, koska iltapäivisin on kuuminta ja U ei vaan toimi jos on kuuma. 

Tavoite on tällä hetkellä käydä hallilla treenaamassa pari kertaa viikossa. Näihin kertoihin lasken mukaan myös esim. näyttelyharjoitukset jonne olisi tarkoitus mennä ihmettelemään koiraseurassa toimimista. Treenit on hyvin lyhyitä, ja kentältä lähdetään pois vireen ollessa vielä korkea. Tämä siis molemmilla pojilla! Voisi sanoa, että sääntö numero YKSI! 

On mielenkiintoista treenata kahden täysin erityyppisen oppijan kanssa. :) On opeteltava muokkaamaan omaa moodia kunkin koiran tarpeen mukaiseksi. Tässä oppii kaikki, koirat sekä niiden ihminen. Siks just tää on ihan parasta. :)

Yhteiseloa viikko (ja pari päivää)

Reino Reipati on asustellut meillä nyt viikon verran. Kotiutuminen on sujunut käsittämättömän hyvin ja nopeasti ja hiljalleen alkaa meidän tavatkin avautua pienelle miehelle. Jännäsin hieman etukäteen miten kotiutuminen sujuu, kun ikää oli kuitenkin jo niinkin paljon (16 viikkoa). Huoli oli turha. :)

Isojen poikienkin välit ovat paremmat, tai ainakin isompi osa päivästä menee sulassa sovussa. Olen viikon aikana pohtinut Manun käytöstä todella paljon. Voisiko kipu olla yksi syy kaikkeen tuohon ärhentelyyn?  Vai perusluonne? Ja molemmat? Onneksi pentu antaa papan olla omissa oloissaa ja pappa ei tunnu ottavan stressiä, kun se yön nukkuu kodinhoitohuoneessa ja ulkoilee aamulla ylhäisessä yksinäisyydessä. Tällä hetkellä pappakoira on maalla parin päivän "lomalla" ja tottavie nauttii siellä olostaan ainoana koirana. <3 Toivottavasti lomalta paluu "omaan laumaan" sujuisi mahdollisimman leppoisasti.

Monta kertaa on ollut tässä viikon aikana puhetta kotona siitä, että olipa hyvä että R kotiutui vasta vähän vanhempana. Pahin pissi-kakkaralli on jo takana, kesä on tullut ja ulkoilut on helppoa. Ei tarvitse kantaa portaita ulos pihalle tms. Plus iso osa hampaista oli jo vaihtunut ennen kotiutumista, vaikkakin kyllä niitä neulanaskaleita vielä löytyy ja niitä on kiva käyttää mm. miun varpaisiin, nilkkoilun, vaatteiden helmoihin/lahkeisiin. :D 

Kohtalaisin helposti on myös elo sujunut meidän ihmislapsosen kanssa. Vahtia saa mutta aika hyvin taapero saa olla pennulta rauhassa. Ja tokihan meidän pikkumimmi on koiriin tottunut ja sujuvasti työntää koiran pois luotaan, jos ei tahdo sitä siihen häsläämään. :)

Uskaltaisinkohan sanoa, että on mennyt jopa paremmin kuin osasin odottaa. :)

Miun pitäis ihan todenteolla istahtaa alas ja hieman ajatuksella pohtia mitä ja miten lähden eri asioita pentuselle kouluttamaan. Pikkujuttuja ollaan vasta tehty, enkä pidä mitään kiirettä mutta suunnitelmia haluaisin alkaa jäsentämään päässäni. Tulevaisuutta varten on "vasta" aloitettu naksuun ehdollistaminen ja leikkiminen. Varsinkin tuo leikkiminen on yllättänyt positiivisesti, sillä alkuun R lähti todella nihkeästi saalisleikkiin mukaan mutta ihan parin leikkituokion jälkeen ja on selvästi syttynyt hommaan. Jee! :) Myös kuolleelle lelulle menoa on kokeiltu ja ainakin kunnon vimmaleikkien jälkeen se sujuu kivasti. Muistuttelen itseäni jatkuvasti siitä, etten ahnehdi liikaa ja oio asioita, kuten tein Uun kanssa. 

Paljon hienoja juttuja on pikkumies viikossa kerennyt oppimaan. Ruokakuppia odotetaan jo nätisti ja katsekontakti otetaan nopsasti, ovista rynniminen on vähentynyt huomattavasti ja istuminen käskystä alkaa sujua paremmin ja paremmin. Luoksetuloja vahvistan PALJON, sillä tämä tapaus on todella itsenäinen ja utelias. Uljaksen ollessa pentu ei ollut puhettakaan, että se olisi mennyt YKSIN pois näkyviltä. :D Pikku-R lähtee kyllä, todistin sen viimeksi eilen. On myös todistettu, että riistaviettiäkin on enemmän kuin Uulla. :D Hienoja ylösajoja on tehty kotipihassa mm. räkättirastaille sekä mätsässä on kanalinnun perään lähdetty suuren metsästäjän elkein. :D 

Vaikka tää on aikamoista sirkusta, en vaihtaisi päivääkään pois. <3 Toi pikkutyyppi on niin mainio tapaus ja U on maailman helpoin koira kotona. <3  

Olen onnellinen ja kiitollinen, että meillä tälläiset karvatyypit asustaa. <3 

 

Taas yksi vuosi on lopuillaan

Ja on taas aika muistella kulunutta vuotta. Vuosi 2013 oli hieno vuosi. Aina mahtuu mukaan harmitusta ja kaikenlaista napinaa, mutta kaiken kaikkiaan vuosi oli varsin menestyksekäs.

Uljas kerkesi moneen:

* Näyttelyistä: BY JMVA, LT JMVA, LT JW-13, useita JUN sertejä, ROP Liettuassa, 1. Suomen SERT, VSP, mukana olo menestyksekkäissä Ocean Pitfal kasvattajaluokissa

* Agilitykisoissa debytointi. Parhaimpana tuloksena luokkavoitto, tosin yliaikaa kertyi.

* Taipumuskokeen suorittaminen, SPA1

* Vepen alkeiskurssi

* Ulkopuolisten kouluttajien agilitykoulutuksiin osallistuminen.

Manukin on varovaisesti tehnyt paluuta harrastuksiin:

* Agilityn ilo löytyi! Suunnilleen kerran viikossa myös Manu pääsee tekemään minirimoilla aksaa. :)

* Selkä on ollut parempana. Talven liukkaan kipeyttävät sitä enemmän.

* Kotipihatreeneissä Manu on ollut täysillä mukana <3

* Paikkansan ansainnut sohvaperuna <3 Best in home! <3

Mitäpä koirien huoltajan vuoteen on mahtunut? Suurimpana ehdottomasti muutto kerrostalosta pois omaan omakotitaloon. Opettelua ja totuttelua tämä edelleen on, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. :)

Olen tämän vuoden aikana hautautunut syvemmälle yhdistystoimintaan toimien näyttelyjaoston vetäjänä ja kouluttajana niin näyttely- kuin agilitykoulutuksissa. Harmi vain, kun vuorotyön vuoksi ei voi kouluttaa säännöllisesti. :(

Vuosi on opettanut koiran kouluttamisesta ja varsinkin agilitystä valtavasti! Intoa on edelleen kuin ilmapallossa :D

Olen vuoden aikana päässyt ohjaamaan agilityssä eri rotuisia koiria. Myös näyttelyissä olen päässyt esittämään muitakin, kuin vain omaa koiraa.

Vuosi on tuonut tullessaan myös paljon uusia tuttavuuksia ja ystävyyssuhteita. Kiitos! <3

 Toivottavasti muilla on ollut yhtä onnistunut vuosi kuin meidän poppoolla! :)

Mukavaa vuoden vaihdetta kaikille! Tää viettää vuoden vaihteen töissä.

Ajatuksia kouluttamisesta

Uuden lajin aloittaminen on hauskaa. On uusi ryhmä ja treenikaverit, uudet kouluttajat ja tottakai uudet asiat mitä opetella. Intoa on ja treeneihin meno jännittää mukavasti koko päivän. Samat fiilikset toki herää myös tuttujen lajien kohdalla ryhmän vaihtuessa tai uuden kouluttajan opissa.

Itselle ahdistavinta on kuitenkin eri kouluttajien erilaiset neuvot ja niiden soveltaminen ja parhaiten toimivien noukkiminen omalle koiralle. Jos jo itse liikkeen/tehtävän opettaminen on haastavaa ei suinkaan helpota erilaiset ja joskus jopa ristiriitaiset ohjeet. Mistä ihmeestä voisin tietää mikä sopii juuri meille ja mikä ei? Onko se vain pakko mennä ja kokeilla ja kantapään kautta löytää se "meidän juttu".

Nämä asiat pohdituttaa nimenomaan vepen kohdalla. Esim. agissa en oo kokenu saaneeni näin vaihtelevaa ohjausta. Korkeintaan uusia näkökulmia ohjauksen hiomiseen paremmaksi. Agissa ei oo tullut tilannetta, että yksi sanoo tee näin ja seuraavalla viikolla toinen kouluttaja sanoo, että älä tee näin. 

En missään nimessä aliarvioi saamiani ohjeita ja hyvin on kouluttajat kantansa osanneet perustella. Mutta, kun toinen kouluttaja onnistuu uskottavasti kumoamaan edellisen viikon perustellut ohjeet!

Miten muut ootte suhtautuneet eriäviin tapoihin opettaa uusia asioita koirillenne?? Miten osaatte poimia ne oikeat ja parhaiten teille itsellenne sopivat ohjeet?

Itsekkin olen toiminut/toimin kouluttajana. Väkisinkin rupeaa miettimään kuinka ristiriitaisia ohjeita sitä itse antaa? Itse yritän myös perustella omaa kantaani ja erittäin mielellään otan koulutettavilta vastaan palautetta heidän oman koiran oppimisesta.