Aikamoinen kesä

Vau mikä kesä 2018 olikaan! Ehkä paras vuosikausiin! Ja paljon sattui ja tapahtui. Kirjoitusinto on ollut kadoksissa ja tapahtumien kerääntyessä on motivaatio ollut entistä paremmin karkuteillä. Mutta jospa pieni kertaus olisi paikallaan? 

Alkukesästä kamppailin tosiaan poikien yhteenottojen kanssa. Tasapainoisen koiran Jouni kävi auttamassa minuu (ja poikia) eteenpäin ja se olikin viisas päätös. Opin jälleen koiristani enemmän ja varsinkin teinipoika Reinon ajatuksenjuoksu pääsi/joutui tarkemman syynin alle. 
Nythän on niin, että miulla on kaksi varsin vahvaa johtajatyyppiä hyppysissäni. Ja Rein kohdalla se varsinkin tarkoittaa töitä ja tiukkaa kuria. Uljas on se joka on miun varjo ja sitten myös komentaa kun mie komennan. Johdettu kävely ja tiukentunut kuri/säännöt kotona toi rauhaa arkeen. Paitsi nyt, kun U on vetänyt herneet nenään siitä että kaveri saa enemmän ruokaa kuin hän, HUOH!

U on saikuttanut enemmmän tai vähemmän varvasvammaista jalkaansa. Heinäkuun ja helteiden vuoksi totaalilepo teki hyvää ja liikkuminen on parempaa. Luultavasti jossain kohtaa jalka vaatii tarkempia tutkimuksia, mutta kiire niihin ei toistaiseksi ole. Hiljalleen katsotaan miten jalka kestää rasitusta (vai kestääkö9. Agility on ainakin nyt miltei täysin pois kuvioista, rallyyn panostetaan sitten enemmän tähtäimessä RTK1 ja AVO-luokkien korkkaus. Agilityä varovaisesti tunnustellen.

Heinäkuu vietettiin käytännössä lepolomaa. Koska helteet oli liikkuminen hyvin vähäistä, lähinnä uimista. Treenit oli ihan minimissään, keppien alkeita epäsäännöllisesti omassa pihassa. Hallilla ei käyty koko kuukautena. Teki aika hyvää sillä viikko sitten syyskauden avauksessa Rei teki hienoa työtä keskittyen ja kuunnellen sekä ollen itsenäinen. Hyvillä mielin kohti tulevan viikonlopun agilityleiriä siis. :)


Rei näyttäytyi viimeiset tämän vuoden näyttelynsä. Mikkelissä 28.7. se oli hienosti PU2 saaden neljännen SERTinsä. Viikko eteenpäin Kuopiossa tuloksena vaatimaton EH, koska oli niin ilmavan vaikutelman antava ja keskeneräinen. ;) 

Mikkelistä PU2 ja SERT #4

Kuopiossa kapea, ilmava ja keskeneräinen

Loppuvuodelle ei ole näyttelyitä tarjolla, joten keskitytään muihin lajeihin. Eli käytännössä agilityyn. :) Kakara on pärjännyt näyttelyissä yli odotusten ja saa nyt kasvaa ja kehittyä kaikessa rauhassa ja tammikuussa siten kehään seuraavan kerran.


Yhtenä kesän kohokohtana oli taipumuskokeen suorittaminen. Oltin 11.8. Kontiolahdella Karjalan Spanielien järjestämässä kokeessa, jossa tuomarina toimi Olavi Nurmiranta. Luottavaisin mielin lähdin päivään ja Rei ei pettänyt ja toimi jopa paremmin mitä osasin odottaa. :) Varsinkin hakutyöskentelyyn olin erittäin tyytyväinen. :) Se mikä jäi harmittamaan on arvostelussa mainitut "isotettelu toisille uroksille", kun Rei haukkui kun toinen aloitti sekä maininta ujoudesta, kun Rei ei suinpäin hypännyt täysin välinpitämättömänä istuvan tuomarin syliin. :D 

Nyt on taas hyvä hetki kaivella treenipäiväkirjat esiin pölyttymästä ja alkaa hieman määrätietoisemmin suunnitella treenejä. Lisäksi lenkkeilykin monipuolistuu, kun helteet ei enää estele. Tervetuloa syksy! Me ollaan valmiita! :)

Hiljaista mutta ei hiljaista

Oooohops, kun on taas edellisesti kirjoituksesta aikaa vierähtänyt. Paljon on tapahtunut, mutta toisaalta ei kuitenkaan mitään. Ajatuksia on ollut paljonkin mistä kirjoittaa, mutta en vain ole saanut muotoiltua kaikkia ajatuksia tämmöiseen kirjalliseen muotoon. Sillä ei tää alkukesä ihan iiseimmästä päästä oo ollu...

Aikalailla koko kevään olen tuskaillut Rein kanssa ja mikään treenihomma ei ole oikein tuntunut etenevän. Arkuutta? Itsäpäisyyttä? Johtajuusongelmaa? Ihan vaan teini-ikä? Puomiprojekti on ollut hiiiidas, koska epävarmuutta ja loikkimista alasmenolla, seinään päin hypyt ihan kamalia ja lähtöön asettuminen on ollut vaikeaa. Kaiken kruunasi poikien todella railakas yhteenotto muutamia päiviä ennen Polvijärven näyttelyä. :( Veri lensi ja tietenkin se oli Rei, joka otti enemmän osumaa. Siihen sitten vielä kaupanpäälle lähimetsästä saatu anturahaava. :( Kerrassaan mahtavaa!

Eläintohtori Kivuton hoiti Uun jälleen kuntoon <3

Pojat ottaa pätkäytti yhteen toistamiseenkin. Selvittiin onneksi pienemmillä vaurioilla. Henkiset vauriot varsinkin miulla oli sitten isommat. Suurimmaksi syyksi siksi etten oikeasti tiennyt MIKSI tässä näin kävi. Ja taas kaupanpäälle terveyshuolia Uun hotspotin merkeissä. :(

Kolmas yhteenotto oli liiankin lähellä. Onneksi ystäväni oli paikalla ja saatiin tapahtuma estettyä, mutta varsinkin Rein käytös jäi silloin mieltä painamaan. Ja päätin keventää omaa stressitaakkaani ja ottaa yhteyttä Jouni Jääskeläiseen (Tasapainoinen Koira ).

Jouni kävi ja totesi, että Rei on kovin vallanhaluinen ja johtajuutta haastava koira. Uljas komentaa miun mukana ja siitä sitten yhteenotot yleensä lähtee. Kotiläksyksi johdettua kävelyä (eli sivulla seuraamista ilman vetämistä), hellyydenosoitukset vain ihmisen niin halutessa (ei siis enää huomion "kerjäämistä") ja tiukempi kuri esim. ulos mennessä, porteista kulkiessa ym. Ei siis periaatteessa mitään uutta.

Rei varsinkin laittoi tosissaan vastaan johdettua kävelyä treenatessa. Se ei millään meinannut luovuttaa. Tämän luovuttamisen jälkeen miulla onkin ollut erilainen koira kotona.

Luulen, että tulen kirjoittamaan ihan erillisen postauksen Jounin käynneistä ja niiden tuomista muutoksista meidän arkeen. 

Mitä uusi arki on tuonut tullessaan? Ei enää jatkuvasti iholla olevat koirat (tai lähinnä iholla olevan Rein), pitkiä hihnalenkkejä, pari kertaa ihan selälleen itse pyörähtäneen Rein (enkä edes komentanut kovasti!!) ja rennomman ilmapiirin. 

Tauon jälkeen tehtiin myös todella onnistuneet aksatreenit (kunhan olin ensin muutaman kerran palauttanut johdetun kävelyn oppien avulla Rein hallintaan) ja varsinkin esteille irtoamiset lämmitti miun sydäntä suuresti useiden epäonnistuneiden treenien jälkeen. 

Niin ja käytiinhän me viikko sitten esiintymässä Joensuun näyttelyssäkin! U jäi kotiin potemaan hotspottiaan ja Rei pääsi yksin mutsin kanssa kylille. Ja hienot tulokset saatiinkin! Lauantaina Paras uros 2 + varaserti ja sunnuntain VSP kera sertin! Tästäkin tulee vielä oma postauksensa (kunhan saan aikaiseksi). 

Serti #3

 

Jännitystä ilmassa

Lauantaihin ei oo enää pitkä aika. Kilpailukirja on kaiveltu laatikosta odottamaan käyttöönottoa. Jännittää ihan vietävästi! :D

Eiliset treenit meni vähän niin ja näin. Pojat oli päivällä ottaneet yhteen ja liekkö aiitä jäänyt jotain väsymystä?? Iloisena U lähti hommiin, mutta radalla se oli laiska ja lähinnä perästä vedettävä. Ihmiset kiinnosti taas enemmän ja U taisikin käydä moikkaamassa kaikki kanssatreenaajat. Eli odotettavissa on, että tuomari sekä ratatyöntekijät saavat iloisen ja ihmisiä rakastavan spanielilapsen luokseen. ;)

En saa nyt piirrettyä eilistä rataa, mutta se oli mukavaa pyörittelyä ja tiukkoja käännöksiä täynnä. Rataan tutustuessa tuntui, ettei tästä mitään tule, mutta meno tuntui kohtalaisen luontevalta koiran kanssa mennessä. Mukava oli huomata, että vaikeillakin linjoilla esteiden haku onnistuu. 

Pari juttua täytyy viel käydä varmistamassa ennen lauantaita: pussi, jota ollaan treenattu törkeän vähän!, A ja kepit. Eli huomenna ennen iltavuoroa hurautan hallille viimehetken treeneihin. ;) Onko se viisasta? En todellakaan tiedä. Ehkä ne on vaan oman pään tueksi.

Uljas on tosiaan kunnostautunut teinimutanttina. Ne ottaa viikoittain yhteen Manun kanssa. Eilen tuli ensimmäistä kertaa riita pallosta, tai no todellisuudessa se olin minä, joka lopulta rähinän laukaisi. Manu innostui leikkimään Uun jo hylkäämällä pallolla ja vieritteli sitä sitten kohti keittiötä. U aloitti murinan ja mie sitä sitten ojentamaan... Lopputulos oli sit se, että miun vasen ranne on mustelmilla ja turvoksissa ja molemmat pojat kyljellään lattialla. Tilanteet meni ohi miltei yhtä nopeasti kuin alkavatkin. Ja eilen Manu oli puolustamassa minuu, kun komensin Uuta. Ehkä pitäis vaan rohkeesti antaa poikien selvitellä välinsä keskenään.

Voihan teini-ikä... Yhden koiran kans ei ollut tälläisiä ongelmia ;)

Egon kolautus

Meillä on Manun kanssa ollut ongelma vaikka miten pitkään. Tämä ongelma on nouto.
Manun ollessa pentu yritin toimia pentuoppaiden mukaan: kun koira tuo heitettyä lelua suussaan kohti omistajaa sitä kehutaan ja pennun tulla syliin asti. Ei muuten koskaan toiminut meillä! Sisällä noudot onnistuu jotenkin, mutta ulkona ei toivoakaan!

Manu malttaa hienosti odottaa esim. dummyn heiton (no okei ei aina malta odottaa), lähtee noutoon käskystä, ottaa "riistan" suuhun ja sitten alkaa ongelmat! Saman tien, kun "riista" on suussa nousee häntä pystyyn ja mulkoilu. Kun pyytää Manua tulemaan se alkaa murista/haukkua ja juoksee ympärillä "keskisormea" näytellen. Lopulta Manu antautuu, mutta siihen sattaa helposti mennä aikaa puolikin tuntia, "riista" jää matkan varrelle ja koira tulee yksin lopulta luokse.

On yritetty hyvällä ja vähän pahallakin. Namit ei tehoa, huuto ei tehoa, kiinniottaminen ei onnistu, välinpitämättömyys ei tehoa, poispäin juokseminen ei tehoa, houkuttelu ja maanittelu ei tehoa... Huoh! Ei auta yltiöpäinen kehuminen koiran tullessa luokse.

Olen kokoajan tiedostanut, että vika on minussa eli ohjaajassa. Ja nimenomaan johtajuus on se tärkein tekijä, joka pilaa koko noudon. Ongelma on siis tiedostettu, mutta ei aavistustakaan kuinka voisin asiaa lähteä korjaamaan. Olen jutellut asiasta monen ihmisen kanssa, mutta tänään sitten otettiin askel eteenpäin (kiitos hyvän ystävän ja hänen siskonsa). Nimittäin kunnon ohjauksessa mentiin treenaamaan, juurikin noutoa ja enennenkaikkea johtajuutta.

Väsytettiin koirat ensin lenkillä ennen ongelmaan paneutumista. Manulle ohut hihna kaulaan ja hihnalla "pakottamalla", ilman ääntä, koira kunnioittamaan ohjaajaa. Tähän Manu sopeutui hyvin nopeasti ja rupesi hienosti toimimaan. Seuraavaksi oli noudon aika. Hienosti pysyi koira paikoillaan dummy heitettäessä ja käskystä noutoon... Dummy nätisti suuhun... JA... koira tulee kohti, sylkäisee dummyn ja tulee miun luo. Häntä tuttuun tapaan pystyssä! Olin iloinen, että homma meni näin! Mutta siihen se ilo sitten loppuikin. Seuraavilla kerroilla oli tutu kujeet! Tässäpä tulikin sitten Manulle paha egon kolaus... ;)

Manu saarrettiin pois miun luota. Sen tie karkuun blokattiin ja sen rauhaantuessa mie kutsuin luokse. Ei muuten pirulainen vieläkään uskonut! Samat kujeet alkoi! Uusi blokkaus, psyykkinen paine koiralle, kutsu luokse ja lopulta se tuli! Ei tuonut dummyä käteen, vaan sylkäisi matkan varrelle, mutta tuli kuitenkin luokse. Kehut koiralle ja harjoituksen lopetus.

Summasummarum: miun koiralla on iso ego :D Hyvä siitä vielä tulee, mutta töitä pitää tehdä. Johtajuuden vahvistamista, ohjattua/avustettua noutotreeniä ja "riistan"/"saaliin" suussapitoharjoituksia. Huh! Paljon on taas päässä ajatuksia ja ideoita, joita pitäisi päästä toteuttamaan. :) Tästä on enemmän kuin hyvä jatkaa.