Viime viikonloppuna oli oman seuran kisat. Olin ilmoittanut Uun kahdelle agilityradalle lauantaille.
Torstaina käytiin tekemässä huippuhyvä ratatreeni ulkokentällä ja koira toimi paremmin kuin toivoin. Hyvillä mielin kisoihin siis... NOT!
Lauantaina ennen kotona lähtöä minuu ahisti ihan älyttömästi koko kisaaminen. Kirosin viellä ilmoittautuessakin, että miks oi miks oon menny kisailmon tekemään.
Tuomarina toimi Jari Helin, kinkkiset radat mutta mentävät varsinkin tuollaisen kiltin pojan kanssa joka ei todellakaan sooloile omiaan. Itsevarmuus alkoi hiljalleen nousta..
Olin päättänyt tehdä lentävät lähdöt hetsauksella, sillä ainakin treeneissä, sillä tavalla saadaan vauhtia jo heti alkuun. No eipä kisaradalla U lähtenyt mukaan. Rata meni ihan kävelyksi, putkissa taisi jopa laukka-askelia ottaa. Ilman ratavirheitä selvittiin, yliaikaa MELKEIN 12 SEKUNTIA ja sillä irtosi kolmas sija. Ei hyvää päivää!
Toinen rata oli vielä kamalampi. Leikitin ennen omaa vuoroa ja yritin viedä kunnolla kierroksilla olevan koiran kehään. Lähtöön asettuessa ja valjaita riisuessa oli taas käsissä täysin vireetön koira. :( Vielä huonommin lähti ja suorittu, joten keskeytin radan. Iloisesti pois radalta, leikit ja kävelemään. Hyvä että ei itku päässyt kun ärsytti niin kovin. Mitä ihmettä tapahtui?! Miksi miun torstaina niin mahtavasti suorittanut koira KÄVELI radan läpi?! Se oli syötetty, juotettu, huollettu, lämmitelty ja hetsattu mutta siltikkään ei. Kipeä se ei ole, kunto on parempi kuin aikoihin ja silti käy näin.
Syypään on oltava kaksijalkainen. Tuo koira lukee minuu niin tarkkaan ja herkästi, että nyt on jotain tehtävä omalle päänupille. Kiitos Lauran, joka vinkkasi tulevasta mentaalivalmennuksesta! Sinne ollaa menossa työstämään tätä kisaongelmaa. Toivon löytäväni sen kautta työkaluja kisavireen kehittämiseen ja nostamiseen.
Jos haluaisin vaan harrastaa, en kisaisi. Eli kisoihin mennään suorittamaan (sekä tottakai pitämään hauskaa) eikä alisuorittamaan ja nolaamaan itseään. Miun luonteelle ei vaan sovi, että kisataan vaan kisaamisen ilosta. Ja mitä enemmän huonoja kisoja on alla, sitä enemmän ne käyvät korvien väliin. Ennemmin hyvällä vireellä tehty HYL kuin hiiiiiidaaaaaas yliaikanolla, niin se vaan on.
Seuraavat kisat syyskuussa. Onneksi mentaalipuolen koutsaus alkaa ennen niitä! :)
Kisapäivän pelasti maskottina mukana ollut Reino. Se on niin helppo tapaus, että ei tosikaan. Käytiin leikkimässä hallissa, tekemässä vähän siivekkeen kiertoa, hengailtiin pihalla moikkaamassa tuttuja (ja tuntemattomia) sekä kävi penska myös pokkaamassa palkinnot isoveli Uljaksen puolesta. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti