keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Vapaavuorolla treenaamista

Laiska kirjoittaja selvästi, kun tarinat tulee melkein viikon myöhässä! :D
Viime perjantaina nakkasin molemmat pojat autoon ja suunnattiin hallille. Oltiin parin jatkoryhmäläisen kanssa sovittu yhteisagitreenit ja oli jo etukäteen "varoittanut" ottavani myös ipanan mukaan.

Manun kanssa tehtiin varsin yksinkertaisia juttuja ihan tarkoituksella. Pääpaino oli hyppäämisessä, koska niin se vaan on, että se oppii niitä tassujaan asettelemaan vain ja ainoastaan hyppäämällä.
Ensiksi mentiin tälläistä:
Rimat oli aluksi medeinä, mutta nopsasti nostin ne maxeiksi ensin yhden kerrallaan ja lopulta molemmat. Ja Manuhan hyppäsi!! Huonolla tekniikalla, mutta ei arponut ylimenemistä ollenkaan! JEE!! 
Putki oli tarkoituksena kiusana heti A:n vieressä. Manulla oli aivan uskomaton imu kontaktille ja napakalla komennolla se tiesi kumpaan on mentävä. Loistava poika! Tein myös niin, että hyppy-hyppy-A-putki-hyppy-hyppy. Putkelta hypyille osuminen oli vaikee, kun linjakin oli huono, mutta Manu selvisi siitäkin <3

Toisena harjoituksena pyöritin Manua neliön muotoon laitetuilla esteillä. Siinä vaan medi-hyppyjä, nopeita kaarroksia ja kiertoja. Helppoa, mutta tarkoituksena oli parantaa kontaktia. :)

Viimeisenä tehtiin hyppytekniikkaa. Viiden hypyn sarja, välit kuusi askelta. Aluksi suora läpi muutamaan otteeseen mini-korkuisilla esteillä. Manu oli heti jyvällä ja suoritti nättiä hyppäämistä. Se on näköjään taas kerran muhitellut asioita päässään tauon aikana. :) Sitten vaikeutettiin hommaa niin, että nostettiin viimeinen este mediksi ja hieman pidennettiin väliä. Ei ongelmaa!! Muutama kerta näin ja sitten vielä yksi este mediksi. Yksi pudotus, mutta ei ongelmaa!! Manu osasi korjata itse oman mokansa. Lopulta nostettiin vielä kolmaskin este mediksi ja Manuhan meni kuin vanha tekijä. Aluksi hieman arpoi askelia, mutta nopeasti löysi rytmin ja lopetettiin harjoitus onnistuneeseen suoritukseen. Kun hyppää medinä, täytyy pidentää välit n. seitsemään askeleeseen. Sen verran isosti Manu hyppää. Olin enemmän kuin tyytyväinen.

Lopuksi otin vielä Uljaksen halliin. Se sai siellä tutustua kahteen villakoira urokseen Kapoon ja Hiroon. Aluksi vieraat koirat jännitti kovasti, mutta reippaana poika Uljas rohkaistui nopeasti. :) Treenattiin tutustumisen lomassa luoksetuloa sekä agin alkeita. Puomit maahan ja koiran juoksutusta niiden yli. Pikkujannu oli aivan loistava! :) Lisäksi se pääsi tutustumaan putkeen ja reippaana poikana se menikin putken läpi pari kertaa pienen avustuksen turvin. :) Siitä tulee agitykki. ;)

Lopuksi vielä kuvia 10 viikkoisesta pojasta. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti