perjantai 28. syyskuuta 2012

Pari valittua sanaa...

Treeni-into on huipussaan, mutta on tiettyjä asioita jotka sitä varjostaa. Olen tunnetusti todella lyhyt pinnainen ja helposti tulee möläytettyä suustaan asioita, jotka voisi jättää sanomatta. ;) Samoin voi myös tekstiin "lipsahtaa" asioita, joista jotkut saattavat hieman loukkaantua. Siispä pahoittelen jo etukäteen ;)

Treenivuorot:
Hallilla on varausjärjestelmä. Käytännössä varaat netissä vuoron itsellesi ja sinne voi toki mainita, että muutkin treenaajat ovat tervetulleita. On myös mahdollista mennä hallille ilman varausta, ja toivoa, että siellä ei muita ole. Miun mielestä on myös kohteliasta, että jo treenaamassa olevalta kysytään voiko tulla myös treenaamaan samaan aikaan. Mielestäni olisi myös mukavaa, että kunnioitettaisiin varausjärjestelmää ja sinne varauksen tehneitä treenaajia.

Tänään ensimmäistä kertaa vuoden aikana pahoitin mieleni liittyen hallin varaamiseen. Olin suunnitellut treenit tälle päivälle, varannut hallista tunnin vuoron ja mennyt ajoissa laittamaan esteet paikoilleen. Juuri kun pääsin koiran kanssa alkuun, avautuu ovi ja sisään astuu kanssatreenaaja. Ko. henkilö ei meinnannut edes tervehtiä, saatikka kysynyt onko treenit miulla kesken. Tuli vain koiriensa kanssa ja jäi istumaan ja odottelemaan. Mainitsin, että olen varannut järjestelmän kautta vuoron itselleni, johon todetaan vain, että yksityisistä tunneista pitää maksaa erikseen! Olin pöyristynyt! Miut on opetettu siihen, että ensisijaisesti varaukset netin kautta, mutta erikseen voi sopia onko siellä joku muukin treenaamassa. Ja treeniaikojahan on vapaana vaikka millä mitalla. Käytännössä sieltä voi vaan poimia itselleen kaikkein sopivimman (huom. päiväsaikaan). Kiukkua ja rumia sanoja pidätellen tein parit suoritukset ja sanoin, että treenaa vaan. Jäin odottelemaan kuitenkin vielä omaa vuoroa siinä toivossa, että kerta tekemiset riittäisi tulokkaalle.

Suurimman kiukunpuuskan sai kuitenkin aikaan se, että saadessani uudelleen vuoron oman koiran kanssa tekemiseen lähtee kanssatreenaaja ulos ja nopeasti tulee ovesta sisälle ja liikkuu hallissa, vaikka miulla on suorittaminen kesken. U:n vire oli jo tässä vaiheessa laskenut ja toki oma kiukkuisuus ja ärtyneisyys heijastui koiraan. Reilu 20 min jaksoin halilla olla, kunnes katsoin parhaaksi lähteä pois ja samalla luopua omasta varatusta vuorosta.

Joku voinee pitää minua nyt itsekkäänä. Toivoisin kuitenkin, että arvoa annettaisiin varatuille vapaavuoroille. Oma treeniura on niin alussa, että haluaisin rauhassa treenailla mm. ohjauskuvioita ja suorittaa niitä ilman koiraa ensin. Ihan vaan, että oppisin itse paremmaksi koiran ohjaajaksi ja saisin paremmin koiran toimimaan, kun en itse sitä johdattaisi harhaan.

Noh, tälläistä tänään. Toivottavasti seuraavalla kerralla saisi tehdä "rauhassa".

Treenien häiritseminen:
Hallin ovessa on lappu, jossa selkeästi sanotaan, että treenien/koulutuksen ollessa menossa ei halliin olisi menemistä. On kohteliasta antaa treenirauha. Eihän kisoissakaan kukaan ylimääräinen tule radalle kesken kaiken tallustelemaan? Annettaisi kaikille suoritusrauha eikös? Ja jos on tultava sisälle/mentävä ulos, voisi sen suorittaa varovasti ja muut treenaajat huomioiden, eikös niin?

Yleisestä siisteydestä huolehminen / kunnossapito:
Arvostan suuresti treenihallia. Nyt vielä enemmän, kun sinne on suurella työllä levitetty keinonurmi. Olenkin nyt jokaisen treenivuoron ohessa yrittänyt levittää kumirouhetta tiiviimmin mattoon ja katsoa, ettei saumakohdat repsota. Toivottavasti kaikki muutkin hallin käyttäjät toimisivat samoin! Ei mene pitkää aikaa kun vilkaisee, että saumat ei repsota.
Mielestäni jokainen treenaaja on vastuullinen huolehtimaan treeniympäristöstään.

Siinäpä muutama asia, jotka tänään kiukkuani koetteli. :D Helpottaa kuitenkin tieto siitä, että ehdottamasti suurin osa huolehtii treeniympäristöstään ja on ystävällinen muita treenaajia kohtaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti