Vois sanoa, että motivaatio on nyt huipussaan. Mistä lie moinen intopinkeys iskenyt? Agi.fi sivuston kautta olen löytänyt useita mielenkiintoisia blogeja, joista on motivaatiota ammentanut.
Motivaatiopiikin ollessa terävimmillään on myös selkiytynyt yksi asia. Kuinka paljon onkaan perusasioissa hiomista!! Irtoaminen, esteiden hakeminen sekä iso liuta ohjaustekniikoita muutamia mainitakseni. Nuo asiat tietty on sellaisia, ettei niissä koskaan tule valmiiksi, mutta suuria puutteita taidoissa on treenien määrään nähden.
Aloittelevana treenaajana, sitä sortuu tekemään treeneistä toiseen helppoja juttuja. Onkin siis aika palata muutaman askel taaksepäin ja keskittyä omatoimitreeneissä radan pätkien sijaan perus ohjauskuvioihin.
Tämä viikko onkin treenien suhteen ollut antoisa. Hallilla ollaan oltu yhteensä kolme kertaa. Kaksi kertaa omatoimitreenit ja kerran perinteiset keskiviikon ryhmätreenit. Keskiviikkona oli Veera koutsaamassa meitä, ja voi jee miten kivaa oli!! Kyllä teki hyvää saada ohjaajalle ohjausta ja heti palautetta tekemisistä! Kiitos Veera!!
Ja kuten kuvista huomaa, saamme treenata nykyään keinonurmella pölisevän kivituhkan sijaan! :)
Putkeen menot jäi sen verran mieltä kaihertamaan, että torstaina oli pakko mennä niitä hieman hiomaan! Myös takaaleikkaukset jäi mieleen pyörimään, joten pitihän niitäkin pari kertaa harjoitella.
Niinhän sitä piti myös vähän kontaktejakin treenata, siispä puomille mars!
Videoita suorituksista katsellessa kiinnitin huomiota vauhtiin. Se meinaa hidastua liikaa Uljaksen terävimmän innon laantuessa. On siis tarpeen ruveta sitä kirittämään enemmän. :) Into ei tosin ollut läheskään samaa luokkaa, mitä edellisenä päivänä. ;)
Miun yövuorojen aikaan varsinkin Uljakseen keräytyy huimasti energiaa, joka tulee esille levottomuutena ja piippaamisena. Siispä viimeisen yövuoron jälkeen unta muutama tunti ja iltapäivällä hallille! :D
Tiesin hallin olevan tyhjänä, joten nyt sitten oli pienen tekniikkakertauksen aika. Pyörittelin Uljasta neliöllä (hypyt aseteltu neliön muotoon) sekä hyppytekniikkaa neljällä hypyllä piiitkän tauon jälkeen.
Näistä pyörittelyistä löytyy pienet pätkät elävää kuvaa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti