Hieman on tullut laiskistuttua tämän blogin kanssa. Ratapiirroksia en ole jaksanut aikoihin piirrellä, kun ei oikein mieluisaa piirrosohjelmaakaan ole löytynyt (en tosin hirveesti ole etsinytkään). Treenattu kuitenkin on.
Viime viikolla tuli yhteensä kolmet treenit.
- Maanataina varsin epäonnistuneet välistäveto/päälle juoksutreenit. U:ta ei kiinnostanut moinen tekniikka hömpötys. Puoliväkisin yritettiin, kunnes älysin lopettaa.
- Keskiviikkona ryhmätreenit. Edellinen ryhmä oli rakentanut kolmos luokan radan. Teknisesti se ei ollut vaikea, mutta ihanneaika tiukka 47 sekuntia. Aikaa ei otettu. Keskityin onnistuneisiin kontakteihin. Persjättöä tulisi treenata enemmän. U:lle on hirmuisen vaikeaa ymmärtää kun ohjaava käsi vaihtuu.
- Torstaina kävin treenamassa kujakeppejä pitkästä aikaa. Melko kapeaksi sain kujan jo kavennettua. Viikoittain pitäisi niitä nyt päästä treenaamaan. Kujakepeillä eteneminen näyttää paljon luontevammalta kuin esim. verkkokepeillä. Rytmi ja itsenäinen eteneminen huomattavasti parempaa. Manu oli myös mukana mielenvirkistämiseksi. Manu sai myös tehdä keppejä ja hienosti ukko tekikin!! Lisäksi pussia sekä puomia. Manuhan oikein innostui, kun pääsi vähän hommiin <3
Tällä viikolla on vauhtia ollut treeneissä! Asenteesta 10 pikkukoiralle :)
- Maanantaina heti aamusta hallille ennen iltavuoroon menoa. Hallilla oli näköjääm treenattu taas välistä vetoja ja päälle juoksua. Sitäpä sai tehdä myös Uljas! Ensin kuitenkin Manu pääsi fiilistelemään putkirallia tehden. Manun vauhdin mukaan putkesta toiseen menoa, paljon kehuja ja palkkaa. Myös parit välistä vedot Manukin innostuksissaan teki matalilla rimoilla. :) Sekä keppejä, jotka oli taas Manun mittakaavassa huikeat! Uljas teki huippu hienosti töitä. Kun vaan itse osaisin liikkua koiran vauhtiin ja liikkeeseen nähden oikein. Koira siis osaa, mie en.
- Keskiviikkona ryhmätreenit. Kolmos luokan rata oli ahdettu meidän ei kisakokoiseen halliin. Juosta sai! Pussiin meno oli haastavaa. Jostain syystä pituudelta pussiin ei meinannut sujua, vaikka suorassa linjassa olivat. Liekkö johtunut siitä, että U:lla oli kova veto edessä olevien ihmisten ja koirien luo? Vaativa rata nuorelle koiralle, mutta hienosti se siitä selvisi. <3
- Torstaiksi olin varannut vapaavuoron. Edellisillasta jäi vähän hampaan koloon, joten otettiin lämmittelynä pieni kertaus. Eilen U meni pussista ohi, tänään pituudesta. Tarkkuutta ohjaamiseen. Samoin tarkkuutta omaan liikkumiseen! Usein miun oma liike vie koiran ohi esteestä. Uljaksella kujakepeillä treeniä, hyvin pääsi kujaa kaventamaan. Rytmikin alkaa liikkeeseen hiljakseen löytyä. :) Videolla näkyykin hyvin radan alkuosan ohjausohjelmat sekä keppien kehittymisen. Manu oli myös hallilla mukana tehden lähinnä keppejä ja pitäen hauskaa. :) Manustakin pieni videonpätkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti