On aika rauhoittua Joulun viettoon. Itse olen vielä yön töissä ja aattona auton keula suuntaa Savonlinnaa kohti.
Meillä onkin nyt jonkin sorttinen spanieleiden vaivaishoitola. Uljas revähdytti etuosastaan lihaksen ja on nyt vaan lepäillyt. Liikkeet on puhtaat, mutta korkealta laskeutuminen (mm. portaat) vaivalloista. Venyttäessä myös kipeä. Alunperin pojat telmusivat keskiviikkona ja silloin U hieman ontui oikeaa etustaan. Illan treeneissä poju oli oma itsensä, mutta iltavenytyksiä tehdessä teki venyttely kipeää. Vielä lepäillään, hihnassa tassutellaan ja temppuja sisällä pienesti tehdään, ettei raukka paran pää leviä tekemättömyyteen.
Manun selkä ollut vähän kehnompi. :( Yöt se on nukkunut BOT päällä, mikä rauhoittaa kivasti. Joulun jälkeen on suunnattava molempien poikien kanssa rokotuksille, joten samalla keskustelen myös Manun selästä. Ainakin kipulääkettä on saatava. Jos ei joka päivä sitä tarvitse, olisi sitä hyvä olla ihan vaan varuilta kaapissa valmiina.
Me siis vietämme treenitöntä Joulua syöden ja leväten. Treenaamaan ehtii Joulun jälkeen yllin kyllin.
Siispä:
Rauhallista Joulua
ja
menestyksekästä Uutta Vuotta 2013!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti