torstai 17. tammikuuta 2013

Paljon ajatuksia herättäneet treenit

Yltiöinnokkaasti en suhtautunut eilisiin treeneihin. Olihan se kivaa päästä vihdoin ja viimein tekemään yhdessä Uun kanssa aksaa, mutta odotukset ei olleet kovinkaan korkealla. Lähes kuukausi tekemättömyyttä ja rauhassa olemista on "paha" yhdistelmä. Tauko tai loma on varmasti meidän molempien pääkopille tehnyt hyvää. Ongelmat sitten siellä fysiikan puolella.

Päivän positiiviset:
  • Ohjauksen lukeminen. Aika mukavasti tuli Uljas ohjauksiin. :) Oma selkä oli siinä jamassa, et kiertoliikkeet teki häijyä, joten perus valssilla mentiin kun sitä tehdessä ei selkä kiukutellut.
  • Kepit. Kujakepit tauon jälkeen ja häiriötä edessä, takana ja sivulla. Jippii! :) Kun vaan kartturi oppisi kannustamaan LOPPUUN saakka! Toivoa ei ole menetetty! ;) Ja omaan silmään rytmi näytti mukavalta.
  • Kontaktit. Käskystä pysähtyminen KAIKILLA kontakteilla. Myös Aalla joka on ollut vaikein. :) Jippii!

Päivän kehitettävät:
  • Kepit.  Vedättäminen/tsemppaaminen loppuun saakka. Viimeinen väli jäi helposti tekemättä, kun kannustusta ei kuulunut loppuun saakka. Etupalkan vahvistaminen. Nyt U jää odottamaan palkkaa kädestä, jos ei nää esim. lelun lentävän. 
  • Käännökset. Olivat hiukan liiankin laajoja. Käännöksiäkin pitää opetella!
  • Takapään työskentely. Tämä suurin huolenaihe tällä hetkellä! Puomin suorittaminen osoittautui isoksi haasteeksi. Takapää ei meinannut tulla sujuvasti mukana. Liikkumattomuus tehnyt tässä asiassa suurimman tehtävänsä. =/ Joinain hetkenä tuntui, että Manukos se onkin mukaan lähtenyt. Hienosti pieni koira tsemppasi! :) Eikä lannistunut, vaikka tassut eivät meinanneet pysyä järjestyksessä. ;) Kotiläksyksi takapään jumppaa tasapainotyynyn avulla!


Eiliset treenit oli myös ensimmäinen kerta uudessa ryhmässä. Oma aikansa menee varmaan "sopeutuessa". Lähes pari vuotta samassa porukassa treenanneena on hassua totutella uuteen. Pidän kuitenkin muutosta hyvänä. Vanhojen ryhmäläisten kanssa voi sopia vaikka yhteisiä vapaavuoroja. Uusi ryhmä toi kehitysehdotuksia jo ensimmäisellä kerralla. :) Ja Uljaskin toimi miltei koko pari tuntisen hienosti uusien koirien ja ihmisten seurassa. Lempparit kuitenkin löytyivät: ihmisistä Veera ja koirista jo pentuajan suuri rakkaus Riesa. ;) 

Pienellä koiralapsella oli myös sulateltavaa, kun häkissä joutui katselemaan muiden koirien painelua radalla. Aluksi suututti ja kovaan ääneen piti ilmoittaa, että "miekin haluun!!". Mutta lopulta alkoi tympimään ja U kävi makuulle häkkiin ja otti oikein lunkisti. :) Fiksu tyyppi ja täysin uusi piirre. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti