Things to do

Treenattavien asioiden lista on piiiiitkä. Huh, miksi pitääkin hölmöyksissään yrittää oikoa asioissa ja sitten ottaa takapakkia älytessään, ettei hommat vaan toimi ihan näin yksinkertaisesti.

• Leikkimisen vahvistaminen. Leikkiä yksin, leikkiä kun muita ihmisiä lähellä, leikkiä kun muita koiria on lähellä ja leikkiä kun on enemmän meteliä. Miksi oi miksi en ole aiemmin ymmärtänyt leikkimisen tärkeyttä?

• Ohjaustekniikat. Valssi ja sokkari alkaa olla hallussa. Takaakierrot kaipaavat vahvistusta. Samoin takaaleikkaukset. Joskus ne toimii, joskus taas ei. Melkeinpä kaikki muut tekniikat onkin sitten opeteltavana. Tai sitten osataan ne, mie en vaan tiedä niitten virallisia nimiä. ;) 
• Rytmitys, ohjaajan koordinaatio. Koirahan menee juuri sinne, minne ohjaaja sen ohjaa!
• Itsenäiset kontaktit. Koiran on siedettävä se, etten kulke kokoajan vieressä sen suorittaessa kontaktiestettä. Siispä palataan lähettelemään targetille. 2 on 2 off!! 
• Kepit. Itsenäisesti! Oon jo kivasti saanut kitkettyä miun katsomista keppejä suorittaessa pois. Nyt vaan kuja kiinni ja "oikeita" keppejä treenaamaan. 
• Irtoaminen. Itsenäsyys ei olisi pahitteeksi. Lähettelyt namitargetille/lelutargetille siis. 
• Maksirimat. Ei toimi nopealla nostolla. Vaatii selkeästi totuttelua ja treeniä ensin hyppysuorilla. Ylipäätään vauhtileikittelyä pitäisi tehdä enemmän. Ja hyppytekniikkaa.

• Fyysinen kunto paremmaksi. Nyt tarkoitan koiraa (toki myös ohjaajaa). On mahdotonta saada rimoja nostettua, jos koiran kunto ei ole riittävä. Kisaamisesta puhumattakaan!

Jos kepit olisi sujuvat, olisi käsissä kisakelpoinen koira (no ikää tarttee vähän lisää). Ykkösissä pärjättäisi kohtalaisesti näillä taidoilla. Mitä lähemmäs kisaikä tulee, sitä epävarmemmaksi käyn osaamisesta. Tosiasia kuitenkin on, että Uljas osaa paljon jo kaikkea. Jos vain omistaja/ohjaaja olisi ollut hieman johdonmukaisempi, ei tässä tilanteessa oltaisi. Palo kisaamaan on kova, jopa liiankin kova.

Kisaamisessa ja sitä ajatellessa oma pää on kovilla. Into ei pitkälle vie, jos jatkuvasti tulee epäonnistumisia. Miten paljon olenkaan saanut tehdä töitä oman pääni kanssa kahden huonon näyttelytuloksen vuoksi! Monta kertaa on tullut mietittyä "mitä teen väärin". Ja uskon agilityn herättelevän samanlaisia ajatuksia. En syytä koiraa siitä, että tulokset on huonoja. Itse olen se syypää ja itse joudun myös ajatuksissa epäonnistumisten kanssa painimaan.

Ehkä olisi järkevää vielä siirtää ensimmäistä starttia? Mutta sitten ei olisi myöskään realistista aikaa, johon tähdätä. Entäs sitten jos ei saadakkaan ensimmäistä LUVAa heti ENSIMMÄISESTÄ startista?? Ja entäs sitten, jos luokkanousua ei tapahdu muutaman startin jälkeen?? Hölmöä edes ajatella moista. Tottakai lähdetään nollaa tavoittelemaan ja se LUVA on haaveissa, mutta eihän maailma kaadu virheisiin tai hylättyyn suoritukseen.

Oppiminen ei lopu koskaan, sehän tässä harrastuksessa on parasta. On se fyysinen puoli mitä treenata mutta myös se mentaalinen. Puhumattakaan koiranlukutaidosta ja koiran kouluttamisen taidoista.
Onneksi aina voi ottaa (kuvainnollisia) askeleita taaksepäin ja palata opettelemaan hieman retuperälle jääneitä asioita. :) Kantapään kautta uuteen nousuun! :)

 Tänään palattiin perustaitojen äärelle = leikkimään. U sai valita miuluisimman lelun. Fleecepatukka oli paras pallon tullessa hyvänä kakkosena. ;)

 

Rotta ei tällä kertaa saanut kannatusta. Kyllä sitä tapporavisteltiin ja viskottiin, mutta innostus loppui nopeasti. ;)