perjantai 21. maaliskuuta 2014

Hiljaiseloa

On nyt ollut aika hiljaista koiraharrastusrintamalla. Keskiviikon treenit ovat jääneet käymättä, kiitos työvuorojen. =/

Hyppytekniikkaseminaari peruuntui. Sen olis pitänyt olla tulevana viikonloppuna. Näyttelyitä on tulossa ihan kahtena peräkkäisenä viikonloppuna. :) 

Viime viikolla jäi vapaavuorolla treenit lyhyeksi. Jos joku tulee yllättäen halliin koiriensa kanssa voin mie lähtee ulos samalla oven avauksella. Vire ei kestä häiriötä. Harmitti taas niin vietävästi!

Tällä viikolla onnistui vapaavuoroilu paremmin. Höntsäily rataa ja mukavasti oli U kuulolla. Fyssarin tarve näkyy erityisesti kepeissä. Manulla oli puolestaan turbovaihde päällä ja eihän se mitään ohjausta meinannut lukea. :D 

Pikapäivitys. Täytyy jatkaa työntekoa. ;)

2 kommenttia:

  1. Suosittelen että mainitset tuosta koirien halliin tuomisesta kesken toisen treenin hallituksen kokouksessa, että tähän saataisi selkeä käytäntö aikaan. Hallin ulko-ovessahan oli ennen lappu, että ei koiran kanssa halliin, mutta se on tippunut jonnekin.

    Vaikka vapaavuorot ovatkin tasapuolisesti kaikkien käytettävissä, täytyy toisille antaa treenirauha. Hyviin käytöstapoihin kuuluisi jättää koira autoon, tulla halliin katsastamaan tilanne ja sopia toisen treenaajan kanssa siitä kuinka vuoro jaetaan, kukaanhan ei jokatapauksessa treenaa tuntia putkeen. :)

    Asiasta kannattaa myös sanoa sisään tulevalle, ei tällaisista kukaan saa loukkaantua kun mennään yhteisillä pelisäännöillä.

    VastaaPoista
  2. Samaisesta asiasta on keskusteltu ennenkin. Joillakin vain ne yhteiset, jo aiemmin sovitut ja keskustellut pelisäännöt meinaavat unohtua.

    Omasta mielestäni on myös hyvien tapojen mukaista, että halliin tultaisi ilman koiraa tai jos koirat on mukana kurkistettaisi ovalta VAROVASTI voiko tulla.

    Noh, joskus aiemmin olen jaksanut aiheesta enemmän mieltäni pahoittaa (ja siinä samalla joidenkin muidenkin), nyt en enää jaksa. :D

    VastaaPoista