Niin se vaan on, että miulle sopii yövuorojen tekeminen parhaiten. Nimittäin yövuoroja tehdessä jää enemmän aikaa harrastuksille eli aksahallilla ollaan käyty yhteensä neljä kertaa. :D Kaksi kertaa omatoimitreenit, kerran ryhmätreenit ja tänään ekstrana kisanomaiset treenit huippu porukalla.
Jospa aloitetaan pieni kertaus mitä sitä onkaan tullut puuhattua.
Maanantaina aamupäivästä hallilla ihmettelemässä edellisillan jatkoryhmän rataa. Perus ohjaamista, mutta siltikkin solmukohtia löytyi. Rata tuntui paikkapaikoin todella ahtaalta ja pienistä kulmista piti ohjata esim. puomille. Samalla reissulla Uljas sai opetella keppejä ohjureilla. Hiiiitaaasti, mutta ihan kuin se olisi pienen ajatuksen saanut, mikä kepeissä on ideana. ;)
Keskiviikkona ryhmätreenit. Rata sisälsi melkoista pyöritystä. Olen ottanut tavoitteeksi opettaa takaakierrot käskyllä "takaa". Taakiertoja olikin radalla useassa kohdassa ja todella hyvin Uljas luki ohjausta! Taas korostui irtoamisen puute, joten se tullaan ottamaan tehotreeniin tulevilla viikoilla. Maanantain videolta näkyykin hyvin, miten paljon U seuraa miun käsiä. Olen myös huomannut, että oikean käden seuraaminen on vahvaa, mutta vasen käsi on "vieraampi". Taitaisi olla tarvetta haamuohjaamiselle!
Perjantaina oliki suunnitelmissa pienet irtoamisharjoitukset. :)
Kuvan mukaisesti hypyt. Aloitin ohjaamaan "sisäreunalta" ja viimeisen hypyn jälkeen palkka odottamassa. Siirsin omaa paikkaa aina vain kauemmas ja kauemmas esteistä. Samalla tavalla myös "ulkoreunalta". Irtoaminen oli todella nihkeää, mutta palkan hoksatessaa etenee U nätisti ja suoraviivaisesti. Tätä lisää ja paljon!
Keskiviikkona lähti puheeksi, että olisipa hyvä jos olisi joskus kisanomaiset treenit. Porukalla rakennettaisiin rata, olisi tuomari ja ajanottaja. Kaikin puolin yritettäisi tehdä treenistä niin kisanomainen kuin mahdollista. Tuumasta toimeen ja tänään lauantaina oli innokasta porukkaa hallilla klo. 9 rakentamassa rataa ulos! :)
Rata oli kakkosluokan rata sisältäen 19 estettä. Uljas suoritti reippaana poikana kaikki muut esteet paitsi kepit. :) Ihanneaikaan verrattuna Uljaksen eteneminen oli reipasta (vaikka itsestä se radalla tuntui todella hitaalta!!). Ensimmäinen kierros oli paras, toisella kierroksella oli ongelmia mm. putkeen menossa ja tassu lipesi puomin ylösmenolla. Näissäkin treeneissä korostui irtoaminen. Ratapiirros tulee, kunhan löydän sopivan ohjelman sen piirtämiseen. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti